Stressannun todella helposti jos en tiedä mitä esimerkiksi ensi viikko tuo tullessaan. Haluan, että on edes jonkin näköistä suunnitelmaa tai aikataulua varsinkin jos tarkoituksena on saada jotakin aikaiseksi tai suunnitelmissa on tehdä tiettyjä asioita. En kestä sellaista, että on suunniteltu että tänään mennään ja hoidetaan se ja se asia, mutta vielä puolenpäivän aikaan istutaan sohvalla ja mietitään lähdetäänkö vai ei. Haluan saada sovitut asiat tehtyä nyt ja heti enkä jättää asioita roikkumaan. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen asian kanssa, että välillä suunnitelmat muuttuvat sekunnin sadasosasta kun saan mieleeni jotakin ja silloin kaikki muu jää tekemättä.. Kyllä tämä eläminen itseni kanssa on sitten hankalaa välillä. 

Huomaan, että stressaan itseäni suurimman osan ajasta ihan turhaan ja asiat kyllä hoituvat kuin itsestään. Mutta varsinkin nyt suurin stressaamisen aiheeni on tämä meidän muuttomme minkä on tarkoitus tapahtua ensi viikonloppuna eli tasan viikko ennen laskettua aikaani. Meillä ei siis ole vauvalle pinnasänkyä saati huonetta valmiina, kaikki vauvan tavarat ovat kyllä siisteissä pinoissa ja laatikoissa, mutta ei valmiina niinkuin haluaisin niiden olevan. Vauvan syntymäpäivää kun ei vielä etukäteen voi tietää, tulee kun on tullakseen. Huomaan kuitenkin stressaavani tätä tulevaa paria viikkoa enemmän kuin mitään ja tuntuu että tässä vaiheessa kun minun kuuluisi ottaa rennosti ja rauhoittua niin tekemistä on enemmän kuin pitkään aikaan ja kaikki täytyisi saada tehtyä, on minulla voimia jäljellä tai ei.

Samaan aikaan koitan olla purkamatta turhautumistani ja väsymystäni mieheeni joka kuitenkin tekee parhaansa ja enemmänkin ettei minun tarvitsisi tehdä niin paljoa. Sille itselle läheisimmälle ihmiselle kun on kuitenkin aina niin helppoa purkaa omaa pahaa oloaan, mikä ei kuitenkaan ole oikein tai reilua sitä toista kohtaan. Lisäksi olen todella huono pyytämään apua, teen asiat mielummin itse kun myönnän etten pysty. 

Saan myös stressaamisesta erilaisia oireita joista yleensä huomaan että olisi aika ottaa rennommin ja rauhoittua. Niskani ovat jumissa, puren hampaita yhteen niin että kiristää, saan päänsärkykohtauksia jotka voivat kestää jopa päiviä ja olen itkuinen. Lisäksi huomaan että kehoni tuntuu siltä kuin olisin tehnyt todella rankan sali treenin eli tunnen itseni aivan loppuun palaneeksi. Minulle tulee myös se palan tunne kurkkuun, joka on todella epämiellyttävä tunne ja saattaa sekin kestää useita päiviä. 

Työni oli todella stressaavaa ja usein mietin myös työ asioita työajan jälkeenkin. Varsinkin päivinä kun tein töitä kotoa käsin tuntui, että oli kiinni töissä sen koko päivän eikä vain kahdeksaa tuntia. Nyt kun olen ollut äitiyslomalla viikon verran niin huomaan, ettei minulla ole ollut yhtäkään päivää ettei jotakin olisi ollut suunniteltuna tai ettei olisi ollut päivää etten jotakin asiaa olisi ollut hoitamassa.

Mieheni äiti sekä isäpuoli ovat meillä vierailemassa tällä hetkellä myös Englannista, joten senkin puolesta on tullut tehtyä ja nähtyä asioita enemmän kuin mitä tuntuu että olisi voimia enää. He kyllä ymmärtävät että olen viimoisillani raskaana, mutten osaa olla tekemättä mitään kun meillä on vieraita.  Huomaan myös että ikävä omaa perhettäni kohtaan on ollut huipussaan heidän vierailunsa aikana ja olen jo alkanut stressaamaan sitä, että milloin minulla on mahdollisuus nähdä omaa perhettäni kun välimatkaa on kuitenkin niin älyttömän paljon. 

Normaalisti kun huomaan olevani stressaantunut olen tehnyt enemmän aikaa itselleni, tehnyt pitkiä kävelylenkkejä puistoissa tai rannoilla ja tehnyt rauhallisia tunteja salilla. Melkeinpä koko raskauteni aikana minun oli mahdollisuus liikkua suht normaalisti ja kävinkin päivittäisillä kävelylenkeillä aina siihen asti kunnes huomasin etten enää yksinkertaisesti pysty. Tästä on varmasti nyt noin reilu kuukausi aikaa kun kolmen kilometrin kävelylenkin puolivälissä huomasin etten vain pysty, alavatsaan ja selkään koski, en saanut happea ja sen pienen matkan aikana olin pysähtynyt vessaan kolmesti. Kotiin päästyäni oloni oli kaikkea muuta kuin mukava ja kolmen kilometrin lenkkiin sain kulumaan aikaa reilusti yli tunnin. Jalkani olivat niin turvonneet etten seuraavana päivänä saanut mitään kengistäni jalkaani, vain jouduin käyttämään varvastossuja koko päivän. Kuumuus on täällä tietysti tehnyt osansa olooni, ei ehkä se paras ajankohta olla raskaana kun helteet huitelee siinä 40 asteen luokissa.

Toivon, että osaisin olla stressaantumatta niin helposti ja osaisin hallita stressiäni paremmin. Tämä onkin asia jolle haluan muutosta ja jonka haluan muuttuvan. En halua olla se äiti joka on aina stressaantunut enkä halua antaa lapselleni esimerkkiä, että kaikesta on stressattava.