Elämäni ensimmäiset Baby Shower-kutsut

A287ACB6-C02A-4465-AEF4-BABBEDDCC8F9.jpeg

A0E6C3E1-CFE6-4016-83F5-7B951E8B84C0.jpeg

CFFFC025-CCC5-481A-92AA-7D111BFE6D3F.jpeg

BBD2B4AF-5032-40D6-9565-CA3FBFF42C49.jpeg

89DD6740-37FF-4CE9-B437-87DB8A4D695F.jpeg

67A23552-9B56-4694-9467-8655B6CB9810.jpeg

 

Baby shower eli vauvakutsut ovat yleensä tulevalle äidille järjestävät kutsut joiden tarkoitus on juhlistaa naisesta äidiksi siirtymistä. Perinteisesti vieraat myös tuovat lahjoja tulevalle vauvalle ja näin ollen auttavat tulevia vanhempia hankinnoissa ja auttavat näin valmistamaan perheen uutta tulokasta varten.

Meidän vauvakutsut olivat tässä määrin hieman erilaiset, sillä vauvakutsut olivat järjestetty meidän ystävien johdosta meille molemmille. Syy sekä ajatus tähän oli se, että ystävämme halusivat tehdä päivästä ihanan muiston meille molemmille ja näin ollen päivä oli meidän pienelle perheelle suunniteltu eikä vain minulle. Lisäksi minun lähin ystäväpiiri koostuu niin miehistä kuin naisistakin, joten olisi ollut typerää jättää puolet tutuista kokonaan pois. Ryanin äiti sekä isäpuoli ovat tällä hetkellä vierailemassa meidän luona, joten oli ihanaa että he pääsivät mukaan osallistumaan meidän vauvakutsuille, sekä näkemään meidän molempien ystäviä ja tuttuja. Itse en ole niin perinteiden mukaan muutenkaan ja mielestäni tämä idea ja toteutus onnistui ihan nappiin! 

Meidän juhlat pidettiin meiltä salassa oikeastaan ihan viimeiseen saakka. Edellisenä iltana sain viestillä paikan sekä ajan jolloin meidän piti saapua juhliin. Meidän vauvakutsut järjestettiin Sydneyn Clovelly Hotellissa, josta meille oli varattu omat tilat. En olisi voinut olla tyytyväisempi ja onnellisempi koko päivän kulusta, enkä kyyneleiltä välttynyt ollenkaan. 

Itselleni tunteellisen hetki koko vauvakutsujen aikaan oli, kun oli aika avata lahjoja ja minulle kerrottiin että ystäväni sekä perheeni olivat lähettäneet meille lahjoja Suomesta saakka! Ystäväni täältä oli ottanut veljeeni Suomessa yhteyttä ja näin ollen koko idea oli saanut alkunsa. Veljeni oli Suomen päästä sitten hoitanut loput. Olen vieläkin ihan sanaton lahjojen määrästä ja kuinka moni oli lähtenyt tähän mukaan. Hormonien piikkiin kai meni kaikki ne kyyneleet joita koko päivän aikana itkin ja ikävä läheisiin Suomen päässä oli huipussaan. 

Vauva kutsut myös jotenkin konkretisoivat sitä faktaa, että poika on ihan oikeasti kohta täällä, oltiin me valmiita tai ei! 

0B134C41-D81E-4A79-9B8B-BA5E3F939446.jpeg

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Raskaus ja synnytys

Tervetuloa blogiini

 

Erilaisia blogeja on olemassa jo varmasti ihan jokaiseen makuun ja varmasti jokaiselle päivälle omansa. Blogeja kuitenkin mahtuu tähän maailmaan varmasti ja tässä on yksi blogi lisää.

Mikä sai minutkin perustamaan blogin?

Kirjoitin reissublogia vuosina 2010-2012, mutta innostukseni loppui sitä myöten kun se itse reissaaminen. Asetuin aloilleni Australiaan ja tuntui, että oli vaikea jatkaa blogia joka ei tuntunut enää siltä omalta jutulta. Ehkä myös mietin liikaa mitä muut olisivat halunneet lukea kuin mitä itse olisin halunnut kirjoittaa. Olihan kyseessä kuitenkin enemmän se reissublogi kuin mikään muu. 

Jossakin vaiheessa alkoi mieleen taas hiipiä se ajatus, että olisiko nyt hyvä hetki aloittaa uudelleen ja kirjoittaa juuri niistä asioista mitkä oikeasti itseä kiinnostavat ja ovat itselle kirjoittamisen arvoisia. Nyt ajoitus tuntuu vihdoin itselle oikealta, joten ajattelin, miksi ei. 

Kuka on tällä puolella ruutua kirjoittamassa?

Olen 29-vuotias ja olen asunut pysyvästi Sydneyssä, Australiassa loppuvuodesta 2012 saakka. Tällä hetkellä olen viimeisillään raskaana ja hieman alta kolmen viikon päästä on laskettu aika meidän esikois pojalle joka tulee olemaan puoliksi suomalainen ja puoliksi englantilainen. 

Olen tietyissä asioissa aika jääräpää sekä äkkipikainen ja menen enemmän tunteen kuin järjen mukaan. Innostun uusista asioista välillä liiankin innokkaasti ja välillä innostukseni loppuu kuin seinään, saa siis nähdä kauanko innostukseni blogia kohtaan kestää.

Mitä blogini tulee sisältämään?

Vaikka asunkin Australiassa ei tämä tule olemaan mikään reissublogi, vaikka tulen varmasti puhumaan ulkosuomalaisuudesta sekä ulkomailla asumisen hyvistä sekä huonoista puolista.

Tulen myös kirjoittamaan äidiksi kasvamisesta, äitinä olemisesta, sekä lapsen kasvattamisesta kaksikieliseksi, mutta ei tästä kyllä mitään mammablogia taida saada vaikka miten yrittäisin. Tulen varmasti käsittelemään raskauskilojen eroon pääsemiseen liittyvistä asioista, kunhan itse huomaan millaiseksi taisteluksi se kohdallani osoittautuu. Tykkään syödä ja elää terveellisesti, mutten ole kuitenkaan mikään terveys intoilija. Ennen raskausaikaa löysin sen kultaisen keskitien ja onnistuin myös pudottamaan painoa lähelle sitä pistettä missä tunsin olevani oikean kokoinen itselleni. Raskausaikana olen lipsunut ehkä pahemman kerran ja haluankin korjata tämän asian ja palata normaaliin ruotuun. 

Tykkään kauniista asioista, valokuvaamisen opettelusta, pohdiskelusta, itseni kehittämisestä ja innostun välillä mitä kummemmista jutuista. Olen tietyissä asioissa tyttömäinen ja rakastan laittautumista, mutta en pelkää olla ilman meikkiäkään tai liata käsiäni. Välillä on ihana haastaa itsensä ja tehdä jotakin mitä ei ole ennen kokenut ja ylittää itsensä. Haluan voida kirjoittaa niistä ihan perus arkisista asioista mutta myös arjen luksuksesta. Arki on kuitenkin loppujenlopuksi arkea asuipa missä maassa vain. 

Toivottavasti jaksat olla mukana lukemassa sekä katsomassa kanssani millaiseksi tämä blogi muodostuu. Olethan myös ymmärtäväinen jos varsinkin alussa kirjoitan hassusti suomea tai huomaat muutaman kirjoitusvirheen, suomenkieltä en ole kuitenkaan käyttänyt kunnolla hetkeen. 

Tervetuloa blogiini! 

E9AB7462-BAE7-460B-8C23-130A43D68E46.jpeg

497B1BCB-ADCB-4949-8353-6012C8B0BD1B.jpeg

 

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään