Mieli maassa ja oman ajan puute

Olen ollut paljon Lukan kanssa kahdestaan, ja Ryan on tullut töistä kotiin niin että hyvä kun on kerennyt Lukalle hyvät yöt toivottamaan. Ryanin palatessa töidensä pariin jouluna viettämiensä vapaiden jälkeen, tuntuu jotenkin hankalalta taas palata siihen normaaliin arkeen. Tiedostan, että ulkona vietetyn ajan puute on saanut myös omaa mieltä tummemmaksi, ja onkin tuntunut kuin mikään ei oikein lähde kunnolla käyntiin. Huomaan toivovani hetken omaa rauhaa ja itsekseni olemista sen vauva-arjen lisäksi, ja monet kerrat olen taas kironnut mielessäni miksi asummekaan maassa, jossa ei ole isovanhempia tai muita läheisiä lähellä auttamassa edes hetken.

Kun itsellä on vähän surullinen olo ja välillä siis ihan syyttä, niin tuntuu jotenkin vain niin vaikealta saada päiviä käyntiin. En tiedä mikä tällä viikolla on ollut, mutta jotenkin on kai mietityttänyt myös se töiden etsiminen ja se uudenlainen elämänvaihe sen töiden saamisen ohella. Vaikka valmis olenkin niin toisaalta on jossakin mielessä ajatus, että olenko sittenkään. Tällä viikolla olen ollut jotenkin niin väsynyt etten muista milloin olisi viimeeksi näin paljoa väsyttänyt. Siitä huolimatta, olen Lukan kanssa käynyt leikki puistossa jokaisena päivänä, sillä näistä päivistä kun ei ole savuista täytyy todellakin ottaa kaikki irti.

Eilen Ryan tuli kotiin ihmisten aikoihin ja päätin lähteä juoksemaan. Viime kerrasta on jo hävettävän pitkä aika (kuukausia) ja tuntuihan se aika pahalta suoraan sanottuna, mutta hyvältä samaan aikaan. Askel oli painava, mutta mieli keveni jokaisen askeleen jälkeen. Tuli olo, että liikuntaahan se oma keho on huutanut ja juurikin sitä hetken yksin oloa. Lupasin eilen siinä juostessa itselleni, että jokaisena päivänä kun Ryan on kotona hieman aiemmin niin lähden taas lenkkipolulle. Ihan vain oman itseni takia, sitä mä tarvitsen tällä hetkellä.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Suhteet Oma elämä Mieli Vanhemmuus

Sunnuntain suomalainen Vol.9

Olen asunut suurimman osan aikuisiästäni Australiassa. Välillä mietin, että näkyykö suomalaisuus elämässäni miten ja mitä on suomalaisuudesta jäänyt käteen. Mitä on ylipäätään olla suomalainen? Suomalainen sisu tuntuu olevan monelle suomalaiselle se suomalainen juttu, ja onhan sitä sisulla monesta paikasta ja tilanteesta täällä selvinnyt. Suomalaisuus taitaa myös olla sitä, että jonotetaan kun luvassa on ilmaisia ämpäreitä ja bussipysäkillä jätetään vähintään metrin väli toiseen bussia odottavaan. Ahdistutaan jos joku haluaa tervehtiä rappukäytävässä ja small talk ei ole suomalaiselle mitään muuta kuin stressin aiheuttaja. Suomalainen on kuitenkin luotettava, suomalainen on paikalla vähintään kymmenen minuuttia ennen tapaamista ja ilmoittaa jos on minuutinkin myöhässä. Suomalaiseen voi olla vaikea tutustua, mutta kun pääsee pinnan alle niin on ystävä loppuiäksi.

Tiettyjä suomalaisia juhlia en ole vuosiin viettänyt, esimerkkinä juhannus. Juhannusta ei tosiaankaan tule edes mietittyä Suomen ulkopuolella ja toinen tällainen on vappu. Joulun ruokapöydässä meillä on edelleenkin porkkana- ja perunalaatikkoa ja karjalanpiirakoita teen silloin tällöin kun sille tuulelle satun tulemaan. Meidän kodissa on iittalaa jonkin verran, mutta siihen ne suomalaiset jutut taitavatkin jäädä. Suomalaisia lastenohjelmia haluan alkaa Lukalle näyttämään kun on sen ikäinen, että ohjelmat kiinnostavat. Kengät pyydän vierailta jättämään eteiseen mikä täällä ei ole itsestäänselvyys, sillä monessa kodissa kävellään kengät jalassa sisälläkin.

Suomen kieltä kuulee meillä päivittäin sillä puhun suomea Lukalle ja toivon hänen sitä oppivan. En kuitenkaan tiedä näkyykö minusta suomalaisuus muuten kuin vaaleina hiuksina ja sinivihreinä silminä. Suomessa käydessäni kysyin kaupan kassalta miten hänen päivänsä oli mennyt ilman että sain vastausta ja tunsin olevani ulkopuolinen kun salkkarit tulivat puheeksi.

En tiedä mikä minussa on se suomalainen juttu näin vuosien ulkomailla asumisen jälkeen, mutta olen silti hiton ylpeä siitä että olen suomalainen.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Puheenaiheet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään