Millaisia ovat äitiysloma päivät?

Eilen aloin miettimään, että miten erilaisia ovatkaan olleet minun päiväni näin äitiysloman aikana.
On päiviä kun tapaan äitiryhmäläisiä ja vietetään tunteja picnicillä, kahvilla tai jonkun takapihalla vauvoista, perhe-elämästä ja äitiydestä puhuen.
Sitten on taas niitä päiviä kun tapaan muita kavereitani ja aina ihmetellään miten paljon se Luka on taas kasvanutkaan viime kerrasta,
puhutaan niitä näitä ja luvataan ettei ensi kerran tapaamiseen mene taas liian kauaa,
mutta menee kuitenkin.
Päiviä, kun juoksen paikasta toiseen huutavan vauvan kanssa,
koska ainahan kaikki asioiden hoitaminen kannattaa jättää yhdelle päivälle, mitä sitä elämää liian helpoksi itselleen tekisi..
Päiviä kun siivoan, pesen pyykkiä, käyn kävelyllä tai puistossa istuskelemassa,
päiviä kun kävelen tunteja vain pidellen itkevää vauvaa ja päiviä kun väsyneenä koitan olla menettämättä hermojani.
Päiviä kun vietetään yhdessä perheenä ja tehdään asioita yhdessä,
tai päiviä kun vain ollaan kotona tekemättä yhtään mitään.
Sitten on näitä päiviä kuten tällä viikolla on ollut, että olen aamusta iltaan asti Lukan kanssa yksin Ryanin ollessa poissa aamun aikaisista tunneista siihen saakka kun itse olen jo käymässä nukkumaan.
Kyllähän me Lukan kanssa pärjätään hyvin kahdestaankin, mutta onhan se ikävää etteivät he näe toisiaan päivän aikana.
Päiviä kun olen onneni kukkuloilla ja päiviä kun tekisi mieli vain itkeä.
Päiviä kun ajattelen etten ole hullumpi äiti ja päiviä kun ajattelen olevani maailman huonoin.
Päiviä kun tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa parisuhteelle ja tunnen olevani huono kumppani,
päiviä kun meillä on mahdollisuus kahdenkeskiseen aikaan Lukan mentyä nukkumaan ja päiviä kun huomaan että me ollaan ihan hyvä perhe – meidänlainen sellainen.
Oli päivät millaisia tahansa niin yhtäkään en vaihtaisi pois.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

Perhe Ystävät ja perhe Lapset Vanhemmuus

Vauvan hoitoon jättäminen ensimmäistä kertaa

Viime sunnuntaina Lukan ihana kummitäti ehdotti, että tulisi katsomaan Lukaa meille hetkeksi ja me pääsisimme Ryanin kanssa kahdestaan treffeille. Meillä oli tarkoitus tehdä tämä jo muutamaan otteeseen, mutta aina tuli jotakin esteitä. Hampaiden puhkeamiset, pidentyneet työvuorot, sairastumiset…

Parisuhde aika on varmasti jokaiselle tärkeää, mutta näin vanhempana sen merkityksen huomaa aivan eri tavalla kuin ennen. Meillä ei ole ollut mahdollisuutta ottaa sitä kahdenkeskistä aikaa niin, että Lukalle tulisi hoitaja kotiin tai me veisimme Lukan hoitoon. Tai, Lukan ollessa muutaman viikon vanha me kävimme pikaisesti syömässä mutta helppoa se oli silloin kun vastasyntynyt vielä vain nukkui.. Eli periaatteessa tämä oli toinen kerta kun saimme omaa aikaamme ja hän on nyt reilun kahdeksan kuukauden ikäinen. Mutta tuntui erilaiselta kun hän tosiaan jo ymmärtää mitä ympärillään tapahtuu.

Oli myös ihana kun pitkästä aikaa sai laittautua kunnolla ja laittaa korkkarit jalkaan. Oli ihanaa olla vain kahden ja käytiin syömässä ihan pitkän kaavan mukaan. Nauratti myös se, että en tiennyt mitä käsilläni olisin tehnyt kun niillä tottunut Lukaa pitelemään tai hänen lelujaan helistellä.
Ei muuten keretty ravintolan pöydässä kauaa istumaan kun jo mietittiin että kehdattaisiinko laittaa viesti ja kysyä miten menee..

Jännästi sitä miettii ja murehtii ja stressaa että meneekö kaikki hyvin. Ennemmin stressasin kai Lukan kummitädin puolesta että miten hän pärjää jos Luka vain itkee tai on muuten vain hankala. Kai se on jollakin tavalla se äidin suojelusvaisto mutta kun jättää oman lapsensa lapsettomalle niin tietyllä tavalla jännittää, että miten se menee. Mutta meni hyvin. Luka oli ollut kuin enkeli ja hänen kummitätinsä laitteli videoita päivän mittaa. Oli ihana kun hän ehdotti tätä itse, joten tuli toisenlainen olo lähteä kuin jos me oltaisiin pyydetty. Mahdollisuuksia kun ei todellakaan ole usein, niin tämä oli erittäin ihana kahdenkeskinen aika. Ja aivan ihana ystävä meille sekä kummitäti Lukalle. Taidettiin antaa ambulanssin tilaamisesta Lukan turvavöihin laittoon asti kaikki ohjeet ihan vain varuiksi, mutta toivottavasti hän ymmärsi ettei se ollut luottamuksen puutetta vaan sitä omaa jännitystä ja huolehtimista. Eikä me kauaa edes oltu poissa, kolme tuntia..Mutta sopiva aika näin alkuun.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

Perhe Oma elämä Parisuhde Vanhemmuus