Varsinkin raskausaikana kuulin paljonkin kyselyä tutuiltani täällä suunnassa että meinaanko opettaa tulevalle lapselleni suomen kielen. Ihmettelin aluksi kyselyjä, sillä itselleni oli täysin selvää että tulen suomeksi puhumaan lapselleni ja toivon hänen sen oppivan. Olen myös stressannut asian kanssa valtavan paljon, sillä suomea Luka ei oikeastaan kuule kuin minulta. Töiden aloituksen jälkeen en ole kerennyt muitakaan suomalaisia tuttuja täällä näkemään, joten minä olen ainoa kuka Lukalle suomea puhuu.
Työ aloitettuani on minulta myös kyselty töissä samaa. Kun vastaan, että tietysti niin todetaan sen olevan hyvä asia, mutta kannattaa varautua siihenkin vaihtoehtoon ettei toinen opi. Nainen töistäni kertoi kuinka hänen isänsä on Maltalta kotoisin ja aina puhunut omaa äidinkieltään kotonaan ei hän sitä osaa puhua. Sanoi ymmärtävänsä, mutta aina vastaavansa englanniksi takaisin. Toinen työkaveri on syntynyt Australiassa Indonesiasta lähtöisin olevalle perheelle, ja hän on samassa tilanteessa kuin nainen töissäni. Hän siis ymmärtää mitä vanhemmat hänelle puhuvat, mutta vastaa englanniksi eikä omasta mielestään osaa lausua mitään toisella koti kielellään. Puhuu vain siis englantia. Samoja tarinoita olen myös kuullut useita, vaikka toinen vanhempi puhuu kotona omaa äidinkieltään niin kaikkialla muualla puhutaan ja asioidaan englanniksi. Jotenkin itselleni todella yllätävä asia ymmärtää ja tajuta, mutta toisaalta asiaa miettiessä onhan se totta, että maassa jossa pääkielenä on englanti on se englanti varmasti se vahvin kieli.
Itse puhun Lukalle aina suomeksi, mutta päivässä on vain niin vähän tunteja, että suomeksi ei tule puhuttua paljoa. Aamut olen Lukan kanssa kahdestaan ja silloin on oikeastaan ainoa mahdollisuus kun puhun vain ja ainoastaa suomea. Töiden jälkeen olemme normaalisti koko perhe koolla ja vaikka Lukalle suomeksi puhunkin niin suurimmaksi osaksi illat hän kuulee minun puhuvan englantia kun sitä Ryanin kanssa käytän. Täytyisi varmaan alkaa lukemaan enemmän, mutta Lukaa ei voisi vähempää kiinnostaa kirjojen lukeminen vielä. Koitan myös laittaa aina suomekielisiä lastenlauluja tai youtubesta löytyviä suomenkielisiä lastenohjemia taustalle, jos tiedän ettei Ryan ole katsomassa telkkaria tai touhuaa jotakin muuta. Ryan aina myös kannustaa ja haluaa Lukan oppivan suomen kielen. Viikonloppuisin tietysti puhun myös suomea, mutta jos olemme koko perhe koolla niin englanniksi tulee tietysti enemmän puhuttua.
Haluan ja toivon Lukan oppivan suomen kielen ja tarkoitan tällä sitä, että hän osaa sekä puhua, kirjoittaa, lukea ja puhua suomeksi. En tiedä mitkä mahdollisuudet tähän kaikkeen on, mutta yritän ainakin kovasti. Vaikka asummekin maassa jossa suomen kieltä ei todellakaan tarvitse, niin eihän sitä tiedä vaikka Luka jonakin päivänä päättäisi mennä Suomeen pidemmäksi aikaa näkemään mistä sen puolen juuret ovat lähtöisin. Tai vaikka käydä Suomessa armeijan. Itselleni olisi myös tärkeää, että Luka pystyisi keskustelemaan suomeksi Suomen sukulaisten kanssa vaikkei heitä usein näkisikään. Vaikka suomen kieli ei olekaan yleisesti puhuttu tai varmaankaan niistä ”hyödyllisimmistä” kielistä oppia on se kuitenkin aina osa minua, eikä kaksikielisyydestä ole koskaan kuitenkaan haittaa, päinvastoin.
Muutama viikko sitten tapahtui todella ihana asia kun Luka lausui ensimmäisen suomen kielisen sanansa! Aivan yllättäen ja täysin puskista hän laittoi molemmat kätensä naamalle ja sanoi ”nenä”. Menin jotenkin hämilleni ja ajattelin että kuulinko oikein, mutta hän toisti saman pari kertaa putkeen, eikä jäänyt epäselväksi. Sana nenä tuli myös niin selkeästi lausuttuna että ei siitä voinut erehtyä. Voin sanoa, että yksi tähänastisen elämäni ihanimmista hetkistä kuulla oman lapsensa ensimmäinen sana! Tai no, ei ensimmäinen, mutta ensimmäinen suomeksi. Ehkä tässä on ihan hyvät mahdollisuudet siihen, että hän oppii suomen kielen. Toivottavasti! Hyvä alku kuitenkin.
Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM
