Miten usein kerrot, että rakastat?
Välillä pysähdyn miettimään niitä oman elämäni tärkeimpiä ihmisiä ja mietin miten kiitollinen olen, kun olen siunattu niinkin ihanilla ihmisilllä ympärilläni. Mietin, että missä lotossa olen voittanut kun olen heidät elämääni saanut. Välimatkastakin huolimatta tiedän, että he ovat siellä minua varten kun tarvitsen.
Mieskin on aina täällä minua varten, vaikka kiireiden keskellä ei olisikaan ollut aikaa huoltaa parisuhdetta niinkuin ennen. Kavereita ja ystäviä on ympärillä ja vaikka heitä ei näkisikään joka viikko niin silti tietää että siellä he ovat.
Välillä kuitenkin unohtaa, että ei ole itsestäänselvyys että toinen on siinä. Unohtaa, miten lyhyt elämä voi olla ja ihan minä hetkenä hyvänsä voi jotakin tapahtua. Tarinoita kuulee kun joku on aamulla lähtenyt normaalisti töihin, mutta ei ole koskaan palannutkaan kotiin työpäivän jälkeen. Aina tällaisten tarinoiden kuulemisen jälkeen muistaa taas hetken kertoa toiselle miten rakastaa ja miten tärkeä hän on, mutta miksi se kuitenkin aina hetken jälkeen taas unohtuu?
Täytyisi aina muistaa, että koskaan ei tiedä milloin on se viimeinen kerta ja pitäisi muistaa useammin olla kiitollinen, että toinen on sinun elämässäsi ja täytyisi muistaa kertoa miten tärkeä hän on.
