Sitä saa, mitä tilaa?

Ennen kuin edes tiesin haluavani lapsia, naureskelin joskus ystävilleni aiheen tullessa esille: Raskaus on varmaan ihanaa aikaa, ja nauttisin siitä. Mutta mitäs sitten, kun se vesimeloni pitää saada sieltä jotenkin ulos? Enpä olisi uskonut, että eräänä päivänä en malta odottaa päivää, jolloin tyttäreni päättää syntyä. Ja että ottaisin sydämenasiakseni auttaa muita naisia muuttamaan käsitystään synnytyksestä.

Elämässä on asioita, joihin voimme vaikuttaa, ja niitä, joihin emme voi. Synnytys on suurimmaksi osaksi tuota jälkimmäistä. Tämän voimattomuuden edessä moni toteaa: ”kyllä ne siellä sitten kertoo, mitä pitää tehdä. Ihan turha valmistautua, kun kaikki menee kuitenkin ihan toisin kuin kuvittelee.”

Tällainen ajattelutapa ei ole ikinä sopinut minulle. En halunnut olla pelkkä sivustakatselija tässä elämäni mullistavassa tapahtumassa. Halusin tietää tarkalleen, mitä minä voin tehdä varmistaakseni, että prosessi etenee mahdollisimman suotuisasti.  Ja lapsellani on parhaat mahdolliset olosuhteet saapua tähän maailmaan. Sillä me äidit – ja isät – voimme tehdä paljon. Yksikään synnytyskumppani ei ole pelkkä kädetön sivustakatselija. Ja äidin valmistautuminen on ensiarvoisen tärkeää. Synnytys on teidän ja vauvanne ensimmäinen yhteinen matka. Ja siksi äärettömän erityinen.

Muistele tilannetta, jossa tajuntaasi on iskenyt pahin mahdollinen pelko. Mitä kehossasi tapahtui? Päässä alkaa suhista, korvissa soi, tunnet ehkä tunnon häviävän jaloistasi. Kehollinen reaktio tulee sekunneissa. Mielemme ja kehomme ovat saumattomassa yhteydessä. Mitä mielemme kokee, heijastuu suoraan kehoomme.

Mitä siis tapahtuukaan kropassa, kun mieli valmistautuu alitajuisesti elämän suurimpaan kärsimysnäytelmään, jonka kulusta ei ole hajuakaan (kuten länsimaissa synnytys meille usein esitetään)? Se jännittyy, stressihormonit virtaavat – ja blokkaavat kaikki luontaiset, morfiinia vahvemmat kivunlievittäjät. Hengityksesi on pinnallista eikä tämän myötä kohtusi – lihas, joka tekee tuhottomasti työtä synnytyksen aikana – saa polttoainetta toimittaakseen sen tärkeintä tehtävää. Jännitys ja hapenpuute aiheuttavat kipua, prosessi pitkittyy.

Kulttuurimme, ystäviemme synnytystarinat, median luoma kuva synnytyksestä – nämä kaikki ylläpitävät ennakkoluuloja, harhakäsityksiä ja pelkoja synnytystä kohtaan. Emme enää tiedä, mikä synnytyksessä on normaalia. Totuus on, että jos elokuvassa kuvattaisiin synnytystä, se olisi todennäköisesti koko parituntisen tylsin kohtaus. Suurimman osan ajasta, synnytyksessä ei välttämättä tapahdu yhtään mitään. Ja sekin on ok. Ja normaalia. Viisaampia lainatakseni: ”Synnytys ei ole lääketieteellinen tapahtuma, se on elämäntapahtuma.”

Hypnosynnytys kuorii todellisuuden kaikkien näiden aikojen kulussa kertyneiden kerrosten alta. Auttaa naista löytämään jälleen sen synnytysvaiston, joka meissä kaikissa elää. Ja puskee pintaan, kun hetki koittaa. Luota siihen, pysy rentona, ja kehosi ja vauvasi hoitavat loput.

Tähän kaikkeen ei kuulu mystiikkaa, jonka kuvan ehkä sana ”hypno” helposti luo. Kysymys on syvärentoutuksesta: tilasta, jossa sekä mieli että keho ovat mahdollisimman rennossa ja vastaanottavassa tilassa. Ja antavat luonnon hoitaa tehtävänsä. Sinä olet täysin tilanteen herra, mielesi on vain väistynyt tieltä pois ja pelon sijaan, luottaa. Harjoittelemalla tätä rentoutumista, pääset synnytyksessä miellyttävään tilaan, jossa kipu lievittyy ja prosessi etenee sille tarkoitetulla tavalla. Mielikuvaharjoitteiden avulla luodaan positiivia mielikuvia tulevasta synnytyksestä. Ja usko pois, tämä luo myös positiivista todellisuutta ihan huomaamattasi.

Hypnosynnytys on ennen kaikkea mielentila. Mielentila, joka muuttaa käsityksesi synnytyksestä täysin. Se sai tämänkin skeptisen ”meloninpuskijan” odottamaan innolla sitä päivää, kun kehoni näyttää, mihin se oikein pystyy. Ja kyllä, synnytykseni meni lopulta aivan toisin kuin olin alun perin kuvitellut. Mutta tämän uuden mielentilan ansiosta, otin sen kaiken vastaan tyynenä ja kiitollisena. Kun mielessäni palaan tuohon aamuun, kasvoilleni leviää kiitollinen hymy. Tästä lisää myöhemmin.

Jos haluat kuulla lisää hypnosynnytyksestä, ole yhteydessä. Meitä kouluttajia löytyy kattavasti ympäri Suomen – jutellaan lisää 🙂

Minuun saat yhteyden sähköpostitse osoitteesta: laura.lind(at)outlook.com
Instagram: laura_lind_hypnobirthing
Facebook: Helmiä hetkiä – hypnosynnytysvalmentaja Laura Lind

Hyvinvointi Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Lauralla on asiaa..

Olen aina rakastanut kirjoittamista yli kaiken. Jo pienenä kirjoitin ajatuksiani ylös – päiväkirjaan, lukuisiin vihkoihin, vanhanaikaisella kirjoituskoneella ja myöhemmin alkukantaisella pöytätietokoneella. Tämä rakkaus tullee isältäni ja on jatkunut näihin päiviin asti.

Minulla on aina ollut paljon asiaa kaikesta ja joskus suollan mielipiteeni pöytään hyvinkin suorin sanoin – sen tietävät kaikki läheiseni. Olen loputtoman kiinnostunut ihmisistä ja ilmiöistä: miksi olemme sellaisia kuin olemme ja mikä saa meidät käyttäytymään kuten teemme. Näitä jaksan fiilistellä ja analysoida loputtomiin. Jotkut voisivat sanoa, että tunnun jatkuvasti joko analysoivan mennyttä tai suunnittelevani tulevaa – heitellen dopamiinivoittoisesti kaikkea ihanaa, mitä ”sitten joskus” olisi ihanaa tehdä. Elän kuitenkin vahvasti myös hetkessä. Lempipuuhaani on tarkastella elämän taikaa pienen tyttöni silmien kautta: kaikki on uutta ja ah niin ihmeellistä!

Yhdeksän kuukautta sitten minusta tuli äiti ja tämä mullisti elämäni. Vielä kolme vuotta sitten vastasin kysyjille, etten tiedä haluanko perhettä tai lapsia – onko se kaikki vain yhteiskunnan meille sanelema normi? Yksi ilta Roomassa ja kuukausikaupalla etäsuhdetta muuttivat tämän. Yhtäkkiä olin kohdannut ihmisen (Suomessa asuvan – hyvin suomalaistuneen – ranskalaisen, itse asuessani Lontoossa. Go figure.), jonka kanssa halusin kokea kaiken.

Viimeiset vuodet olen saanut kasvaa paljon: ihmisenä ja nyt myös äitinä. Raskausaika aloitti minussa matkan, jonka lopputulos vielä siintää jossakin horisontissa. Olen elänyt jokaisen hetken täysillä: ollut tietoinen pienen ihmisen jokaisesta kehitysvaiheesta, liikkeestä kehossani sekä nyt jokaisesta kehitysaskeleesta, jotka seuraavat toisiaan jopa turhankin nopeasti. Välillä haluaisin ajan pysähtyvän, seuraavassa hetkessä en malta odottaa, että näen minkälainen nainen hänestä kasvaa.

Samaan aikaan meistä on muovautunut perhe. Perhe, jossa halutaan nauttia elämän pienistä iloista muttei sanota ei myöskään laadukkaan kuplivan siivittämille illoille jossakin lempiravintoloistamme – yleensä kotihoodeillamme Kalliossa. Parhaimmat hetkeni ovat kotisohvalla, kun jaamme mieheni kanssa ajatuksia esimerkiksi kuuntelemistamme kirjoista (vauva-ajan pelastus lukuhirmulle!), tyttäremme mönkii välissämme ja kissakin hyppää sohvalle.. vaikka yleensä pysyykin hyvän matkan päässä tästä arvaamattomasta mini-ihmisestä, joka muutti meille ilman hänen suostumustaan.

Vauva-aika on ollut yksinkertaistamisen aikaa. Yhtäkkiä vähemmän onkin enemmän. Ja aikaa on niille asioille ja ihmisille, jotka elämässä todella merkitsevät.

Tässä blogissa tulen jakamaan ajatuksiani äitiydestä, elämän yksinkertaisista onnenhetkistä – sekä alkavasta polustani hypnosynnytysvalmentajana. Pysy kuulolla, kerron tästäkin pian lisää. Ja tietysti itsestäni myös. Tervetuloa mukaan <3

Perhe Oma elämä Ystävät ja perhe Lapset