To do: Lepoa sielulle

Soul rest. Törmäsin tähän konseptiin hiljattain eräässä kirjassa ja se puhutteli. Tämä pohjautuu siis ajatukseen, että meillä kaikilla tulisi olla jokin oma juttu, aktiviteetti, jossa mielemme lepää, joka antaa energiaa ja lataa akkuja. Joillekin se on neulominen, toisille palapelien teko, puutarhassa sormet mullassa möyriminen tai kävely metsässä. Elämämme täyttyy usein ”pitäisi tehdä”-asioilla, mutta emme tee tilaa niille asioille, jotka eivät ehkä ole niin kiireellisiä, mutta ovat silti vähintään yhtä tärkeitä kuin ne ns. kiireelliset asiat. Näihin asioihin heräämme usein vasta sitten kun on liian myöhäistä, esim. palamme loppuun tai pinnaa alkaa kiristää siihen malliin, että höyrykattila vihdoin pihisee yli pahemman kerran. Meidän tulisi ottaa aikaa näille ei-kiireisille, mutta hyvinvointiamme ratkaisevalla tavalla ruokkiville asioille.

Lapsiarjessa koen tämän olevan ensiarvoisen tärkeää – ja tässä todellisuudessa tämä on todella tullut itselleni akuutiksi. Itselleni yksi tärkeimmistä minä-hetkistä on aina ollut lukeminen – voin hävitä tuntikausiksi mukaansatempaavaan kirjaan. Luen monenlaista kirjallisuutta ja minulla on aina kesken lukuisia kirjoja, joihin tartun aina fiiliksen mukaan. Toinen on jooga. Jos (vähintään) viikottainen tunti jää väliin, huomaavat sen myös kaikki läheiseni.

Olen sosiaalinen introvertti. Nautin suuresti ihmisten seurasta, saan muista huikean määrän energiaa. Vastapainoksi tarvitsen kuitenkin aikaa yksin. Jos päivällä olen sosiaalinen perhonen, illalla haluaisin vain käpertyä viltin alle hyvän kirjan kanssa. Tai vain möllöttää. Minusta ei enää riitä.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen, kun mukana on pieni ihminen, joka tarvitsee minua – sekä päivällä että illalla. Nyt kun tytär on jo isompi, nautin äärettömästi aktiivisesta ajasta hänen kanssaan päivisin. On kahta eri muskaria, lounastreffejä, jopa työpaltsuja pikku-sihteerin istuessa terhakasti pöydän päässä glitterivihko kädessään. Hänen kanssaan on ihanan helppoa mennä, pieni sidekick on aina fiiliksissä, kun saa uusia virikkeitä ja ympärillä tapahtuu. Mutta jos viipotamme päivällä pää kolmantena jalkana, olen illalla aivan puhki. Juuri silloin, kun on perheemme yhteinen aika, äidiltä loppuu virta.

Nyt olenkin aivan uuden haasteen edessä: kuinka tasapainotan energiani niin, että nautin sosiaalisista hetkistä päivällä, mutta minusta riittää myös perheelleni iltaisin. Tämän tasapainon löytäminen vie aikaa. Ja saakin viedä.

Tässä hyppää kehiin juuri tämä soul rest. Eilen esimerkiksi tuntui siltä, että jos olisin iPhone, akustani olisi jäljellä 3 %. Kävin todella virransäästötilassa. Edessä oli kuitenkin yksi viikon kohokohdista: Joannan Yin-jooga Asana Helsingissä (nimi mainittu rakkaudesta paikkaan). Raahauduin mestoille pimeässä illassa, asettelin blokit ja bolsterin matolle, kävin selälleni, suljin silmäni ja hengitin. Tunsin, kuinka kehooni alkoi virrata energiaa, mieleeni levisi tyyneys. Akku alkoi latautua. Juuri tätä jooga minulle on, sitä parasta akkujen latausta. Jopa ennen varsinaisen tunnin alkua.

Otan omaa aikaa viikolla harkitusti, en halua olla pois perheeni luota. Mutta jos sen vaikutus on yhtä vahva kuin mikä joogalla minuun on, on se lähes kolmituntinen, mikä siihen kaikkineen illassa menee, täysin sen arvoista. Myös lukeminen ennen nukkumaanmenoa, edes vartin tai ruhtinaalliset puoli tuntia, on nostanut onnellisuuskäyrää huomattavasti. Teot voivat olla näin pieniä lapsiarjen keskellä, mutta niiden vaikutus on valtaisa. Monille nämä voivat olla itsestäänselviä asioita. Mutta lapsiarjessa nämä helposti unohtuvat. Ne omat pienet lataushetket.

Hyvinvointi Mieli Vanhemmuus

Synnytyksen unelmakartta

Ihmismieli on siitä hassu, että se tykkää maalata piruja seinille. Listaamme mielessämme, mikä kaikki edessä olevassa skenaariossa voisi mennä pieleen. Mitä kaikkia riskejä siihen liittyy? Ehkä tämä kaikki juontaa juurensa ”pessimisti ei pety”-asenteeseen, joka on juurtunut syvälle suomalaisten DNA:han. Siksipä onkin luonnollista, että tätä samaa logiikkaa soveltaa myös synnytykseen, joka on epäilemättä yksi ihmisen elämän tärkeimmistä tapahtumista. Ja näin ollen erittäin ravintorikas kasvualusta peloille ja pettymyksille.

Kun mietimme lähestyvää synnytystä, päähän nousee ajatuksia kuten ”en ainakaan halua sektiota”, ”Kamalaa, jos vauva on jotenkin virhetarjonnassa”, ”Ihan varmasti se synnytys kestää ikuisuuden”, ”En kuitenkaan pysty siihen”. Teemme listaa asioista, joita EMME halua. Mitä jos kääntäisimmekin tämän toisinpäin? Tekisimme synnytyksen unelmakartan. Minkälainen unelmiesi synnytys olisi? Millaisessa ympäristössä synnytät, ketä on läsnä, haluatko kosketusta vai rauhaa, onko huoneessa hiljaista vai musiikkia, vai ihan vaan elämän ääniä?

Tämä kaikki on mielikuvaharjoittelua, jolla on ääretön voima. Mitä kuvittelemme mielessämme, myös manifestoituu. On useampikin tarina, jossa äidin läpi raskauden toistelema mantra, käy toteen. Ei, tämä ei tarkoita, että on sinun vikasi, mikäli synnytyksessä tuleekin yllättävä käänne. Tai alatiesynnytys muuttuukin sektioksi (kuten allekirjoittaneella, tästä ensi postauksessa). Mutta miksi keskittyä negatiiviseen sen sijaan, että loisi itseensä uskoa ja mielen täyteen positiivisia mielikuvia tulevasta tapahtumasta? Olet tapaamassa pienen ihmisen, joka mullistaa maailmasi. Se hetkihän on täynnä taikaa ja hyvää fiilistä. Myös sitä edeltävä matka voi olla sitä – alkuraskaudesta läpi synnytyksen ja vihdoin siihen hetkeen, kun hän on täällä.

Kun mietit tulevaa synnytystä, kirjoita ylös asioita ja elementtejä, joiden haluaisit olevan osa sitä. Plärää lehtiä, leikkaa ja liimaa, jos se sopii sinulle. Rakenna oma synnytystarinasi. Se ei tarkoita, että tulet pettymään, jos ja kun asiat menevät toisin. Tämä kaikki valmistaa alitajuntaasi tuohon hetkeen ja pitää mielesi avoimena ja joustavana ottamaan vastaan kaiken, mitä tuo tapahtuma tarjoaa.

Unelmoidaan ja luodaan positiivista. Tämä saa kehosi täyteen hyvänolonhormoneja – ja tällä on ihan fysiologisestikin positiivisia vaikutuksia sekä vauvaan että synnytyksen etenemiseen. Ota kynä ja paperia, hengitä syvään ja kirjoita, mitä sinä synnytykseltäsi haluat. Älä arastele jakaa näitä ajatuksiasi läheistesi kanssa. Sillä positiivinen puhe synnytyksestä on sitä, mitä todella yhteiskuntana – ja ihmisinä – kaipaamme.

Perhe Mieli Raskaus ja synnytys Vanhemmuus