Ajatuksia ystäväpiirin rakentamisesta muuton jälkeen

img_20170325_134723.jpg

 

Mulla on ecuadorilainen kaveri, johon tutustuin kielikurssilla. Menimme kahville toisen kurssikerran jälkeen ja silloin tämä mimmi jo kutsuikin mut luokseen tacolounaalle. Ensireaktioni oli jäätyminen (kehtaanksmää mennä jonkun sellasen himaan, jonka just tapasin?!) josta huolimatta sain kuitenkin sanottua: joo, todellakin! 

Viikko ensitapaamisestamme sekoitin guacamolea tyypin keittiössä ja mietin, että minäkin haluan olla ihminen, joka kutsuu sen kummempia stressaamatta kivan oloisen uuden frendin lounaalle.

Tykkään hirveästi tavata uusia ihmisiä ja järkätä porukalla kaikenlaista (arvatkaa vaan, olinko ainejärjestöhirmu ja tuutori), mutta olen hidas ystävystymään. Hirveän hidas. Viihdyn joskus turhankin hyvin omissa oloissani, mikä ei tietenkään haittaa minua itseäni ja arkeani, mutta se ei tee pinnallisten tuttavuuksien syventämisestä kovin helppoa.

Onneksi on olemassa näitä rentoja ja reippaita tyyppejä, jotka pyytää tosta noin vaan kahville ja joista voi ottaa vähän mallia.

En ole expatti, minulla ei ole kiire solmia ystävyyssuhteita sen takia, että aikani tässä kohteessa olisi rajallinen.

Edellä mainittu mimmi sekä yksi toinenkin kaveri muuttavat parin viikon sisällä pois. Hitaana ystävystyjänä se on minusta hämmentävää, että nytkö ne jo lähtee, mutta samaan aikaan olen hirveän iloinen tästä lyhyestäkin ajasta, jonka ehdimme hengailla yhdessä ja miten hauskaa oli.

img_20170326_133212.jpg

 

Viimeiset puoli vuotta on ollut rohkaisevaa ja opettavaista aikaa kaverisuhteiden solmimisen kannalta. Olen oppinut yksinkertaistetusti, että tartu tarjoukseen ja sano joo, ja jos joudut sanomaan ei niin esitä vastavuoroinen kutsu. Jos jonkun kanssa ei lopulta natsaakaan kovin hyvin, niin mitä sitten, tuttavuudet hiipuvat kuin itsestään jos niiden eteen ei tee mitään. Käänteisesti homma on paljon vaikeampaa. Jos yhteyden päästää heti alussa jäähtymään kokonaan, niin kynnys viestin laittamiseen hiljaiselon jälkeen tuntuu aika korkealta.

Kaikki tämä tuntuu asioiden sujuessa itsestäänselvältä, mutta joskus kun suljen kotioven, unohdan muut ihmiset kokonaan.

Sosiaalisen introvertin tasapainoilu tuntuu välillä ristiriitaiselta. Joskus tuntuu siltä, että en mää nyt jaksa ketään, mutta samaan aikaan tiedän, että joku toinen päivä kaipaan muita ihmisiä ja tuoreita kaverisuhteita on hyvä ylläpitää, tai niitä ei pian enää ole.

Onneksi aina ei tarvitse olla tehokas ja ripeä tutustuja. Kaksi muuta kurssikaveriani olen tuntenut ihan yhtä kauan, lokakuusta, ja treffasimme ensimmäistä kertaa vapaapäivänämme vasta viime viikolla. Yhdessäolo on jotenkin kevyttä, kun olemme jo jutelleet puoli vuotta kahvitauoilla ja tutustuneet toisiimme vaivihkaa.

Hidas kaverustuminen tuntuu minusta luonnollisemmalta, mutta pienelläkin aktiviisuudella olen huomannut saavani takaisin hirveästi enemmän kuin mitä se vaatii.

Onhan se ihanaa, että kevään ensimmäisenä lämpimänä päivänä voi mennä puistoon, yllättää tytöt viinipullolla ja sipsipussilla, jatkaa iltaa toisen kattoterassilla ja pyöräillä nauraen kotiin.

Elämä tuntuu täydeltä.

Sen eteen kannattaa pikkuisen nähdä vaivaakin.

 

Korkeaan mielialaan on vaikuttanut myös viimein alkanut kevät. Muun muassa magnoliat ja valkovuokot kukkivat täysillä ja 22-asteisen torstain jälkeen puissa alkoi näkyä vihreää <3

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Mamuelämää: integroitumisdiili Belgiassa

Inburgeringprogramma Atlas Antwerpen

 

Ajattelin avata vähän lisää tätä mamuhommaa Belgiassa.

Antwerpen on kokoisekseen kaupungiksi aivan käsittämättömän kansainvälinen. Täällä on lähes 180:a eri kansallisuutta, ja maailman 195:stä valtiosta se on aika huikea otos. Tiettävästi enemmän eri kansallisuuksien edustajia löytyy vain Amsterdamista, ja Antwerpen on kuitenkin vain apauttiarallaa Helsingin kokoinen paikka. Melkein viidennes antwerpenilaisista on ei-belgialaisia, ja lisää tulee varmaan koko ajan.

Mitäs orientaatiota Flaamilainen yhteisö sitten meille mamuille tarjoaa? (Muualla puhuttaisiin varmaan valtion systeemeistä, mutta tässä jakautuneessa epämaassa on tämmöiset yhteisöt, jotka hoitaa asioita, valtion, kuntien ja ties minkä kaikkien instanssien lisäksi…)

 

Haluan oppia kieltä! Mihin meen ja mitä se maksaa?

Antwerpenissa mamujen kurssituksia koordinoi integraatiokeskus Atlas.

Avoin kutsu Atlakseen tuli postissa, kun olimme saaneet henkkarit, mutta Atlakseen voi ilmoittautua myös omin päin. Ajanvarauspyynnön ensimmäiseen tapaamiseen voi lähettää nettilomakkeella. Tapaamisessa kartoitetaan koulutustaso, yleinen elämäntilanne sekä tsekataan kielelliset valmiudet palikkatestillä (jos aloitat kielen kanssa ihan nollasta). Atlaksen tyyppi etsii aikatauluihisi sopivan kielikurssin aikuiskoulutuskeskuksen tarjonnasta ja ilmoittaa sinut sinne. 

Atlaksessa on mahdollista tehdä samalla inburgering-sopimus. EU:n sisältä tulevana maahanmuuttajana tämä on vapaaehtoista, EU:n ulkopuolelta tuleville inburgering-diili on pakollinen. Inburgering sisältää social orientation-kurssin sekä kaksi pakollista kurssia hollannin kielen alkeita (taso 1). Lisäksi sinulle nimetään neuvontahenkilö. Maksat ainoastaan kielikurssien materiaalimaksut (käymilläni kursseilla 10e/kurssi).

Social orientation-kurssi on englanniksi (tai mitä kieltä nyt puhutkaan sujuvasti ja heillä on valikoimassa). 3x3h viikossa-toteutuksella kurssi kestää pari kuukautta.

EU-kansalaisena voit ilmoittautua Atlaksessa myös pelkälle kielikurssille omalla kustannuksellasi. Minä tein näin, kun virkailija sanoi, että ei sun kyl tarvii tänne social orientationiin mennä jos ei tunnu siltä, italialaiselle kaverille taas sanottiin, että social orientation on tooosi tärkeä.

Ei 60 euroa kielikurssista tuntunut sillä hetkellä isolta summalta, mutta…

Inburgering-sopimuksessa on kuitenkin sellainen porkkana, että mikäli haluat jatkaa kieliopintoja ykköstason jälkeen, Flander maksaa sulle alkeiden lisäksi koko kakkostason kurssit. Onneksi sopimuksen voi tehdä myöhemminkin ja saada siitä eteenpäin kurssit Flanderin piikkiin. Kolmos- ja nelostaso ovat joka tapauksessa omakustanteisia.

Inburgering myös velvoittaa. Jos rikot sopimusta etkä läpäise kieli- tai orientaatiokurssia, joudut uusimaan. Jos vain jätät menemättä, voit saada ns. sakkomaksuja. Social orientation-kurssilta saa olla yhteensä pois neljä oppituntia eli 12h. Tähän poissaolosaldoon laskettiin kaverini kurssilla kuulemma kymmenen minuutin myöhästymisetkin. Tämä kaikki kuumotti sen verran, etten tehnyt diiliä heti alussa, mutta ilmaiset jatkokurssit rupesivat houkuttelemaan. Kävin äskettäin tekemässä oman mamudiilini ja istun kesän social orientationissa. 

Inburgeringista saa todistuksen, joka on esimerkiksi Belgian kansalaisuutta hakiessa välttämätön. Noh, ei kovin relevantti asia meikäläiselle, mutta saattaa todistuksesta jotain muutakin hyötyä olla. Ehkä. Joskus. Luultavasti ei. Tuleepahan tehtyä.

Kielikursseja järjestetään toki muuallakin, esimerkiksi yliopistoston Linguapoliksessa, mutta tietojeni mukaan näiden kurssien hinnat liikkuvat sadoissa euroissa.

Mites muut Flanderin mamut, missä opiskelette tai opiskelitte kieltä? 

Puheenaiheet Opiskelu Uutiset ja yhteiskunta