Pelon tehtävä? Suojella ihmisiä vaaroilta. Taistelemalla, pakenemalla tai jähmettymällä. Refleksit toimivat ennen järkeä: Näet ruohikossa pitkän esineen ja lähdet juoksemaan. Vasta juostessasi rupeat miettimään, olikohan se kuitenkin vain keppi. Entä jos se ei ollutkaan käärme? No, se ei selviä ehkä koskaan, koska olet kerennyt juoksemaan jo niin kauas. Alitajunta pitää sisällään valtavaa tietomäärää, joka päästää tietoisuuteesi vain murto-osan siitä.

Nykypäivän Suomessa on enää varsin harvoin syytä tuntea oikeaa pelkoa. Ei ole sotaa, ei nälänhätää tai muita suuria vaaroja. Ainakaan samalla tavoin kuin satoja vuosia takaperin. Elämme hyvinvointivaltiossa. Saamme ilmaista koulutusta ja kouluruokaa. Edes terveydenhuolto ei maksa! Meidän ei tarvitse metsästää ruokaamme itse, tai käyttää kaikkea aikaamme elämän ylläpitämiseen.

Tosin, kyllä tuo Turun tapahtuma pisti hiukan miettimään. Pisti ainakin hetkeksi varpailleen, normaalia tarkkaavaisemmaksi. Huomasin kyllä kaduilla kävellessäni vilkuilevani normaalia enemmän ympärilleni. Saattoi se enimmäisinä öinä tulla uniinkin. Mutta pahin varovaisuus alkaa vihdoin olla jo ohi. En halua lopettaa elämistäni, saatika jäädä vain neljän seinän sisään pelon vallassa. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, kaikkea on mahdoton ennakoida. 

Mahdollisesta terroristi-iskusta huolimatta, on Suomi varsin turvallinen maa. Kaikkia ulkomaalaisia on turha tuomita, vaikka tapahtunut pistääkin miettimään.

Tapahtunut pistää myös pohtimaan aikaisempia ”pelkojani” hieman kriittisemmin. Onko mitään järkeä pelätä sosiaalisissa tilanteissa epäonnistumista? Epäonnistun kuitenkin joskus, pelkäsin sitten tai en! Miksi en siis suhtautuisi epäonnistunisiin huumorilla. Ehkä niiden tarkoitus on vain opettaa mulle asioita! Ilman ajoittaista epäonnea en voi oppia yhtä hyvin! Olen sosiaalisesti erittäin kömpelö. Vaan mitä sitten? On sitä maailmassa paljon pahempaakin, kuten perjantaina osoitettiin. Mä olen elossa, kukaan läheisistäni ei ole kuollut. Toista se on Turun uhrien omaisilla. Kaikki tuki heille! Minun ongelmani ovat varsin pieniä. Olen terve. Olen elossa. En ole hengenvaarassa. Niin kauan kun ongelmani nousevat esiin illalla sängyssä, yksin ollessa, lukittujen ovien takana, ei minulla ole hätää. Jos olisin hengenvaarassa, en kerkeäisi murehtimaan, en valittamaan. Silloin täytyisi vain toimia.

Mikä siis on oikeaa ja aiheellista pelkoa, mikä taas omaa päänsisäistä hälinää? Mikä uhkaa henkeä, mikä taas on täysin turhaa ja nykyihmisen elämää haittaavaa pelkoa. Ihmismieli ei ehkä ole vain pysynyt tässä valtavassa kehityksessä mukana. Tunnemme edelleen samaa pelkoa kuin luolamiehet, ympäröivä maailma on vain aivan eri. Emme tarvitse pelkoa enää samalla tavoin. Tuo pelko aiheuttaa vain turhaa stressiä kehoomme, koska emme pura sitä taisteluun tai pakenemiseen. Myös tärinä on kehon luonnollinen mekanismi purkaa jännitystä. Siihenkään ei voi kuolla, vaikka tällä esiintymistä pelkäävällä siltä usein tuntuukin. 

Huomaan ahdistuvani arjessani hyvin helposti. Huomaan tunteideni vievän minua valtavalla voimalla elämässä eteenpäin. Järki juoksentelee kaukana perässä. Se juoksee tietoisuuteeni usein monta askelta liian myöhään. Siinä vaiheessa, kun olen jo kerennyt tekemään läjän ikäviä, kaduttavia asioita. Kiitos vain järki, jälleen kerran. Kiitos kun piiloudut minulta aina vain, yhä vain uudestaan. Kuurupiilo -leikkisi tekee elämästäni varsin omituista ja hankalaa. Ottaisin sinut mieluusti useammin osaksi elämääni. Vaan mikäs siinä. Eipähän elämäni ole ainakaan tylsää, tässä tunteideni sekamelskassa.

Tänään olen miettinyt, mikä voisikaan mahdollisesti arkeani helpottaa. Niistä jos listaisin muutaman.

1. Älä takerru tunteisiin. Elä ne läpi sellaisenaan, kuin ne tulevat. Tuska menee nopeammin ohi, kun en lisää tuskaa turhalla valituksella (Arkinen tuska, joka menee myös nopeasti ohi).

2  Hyväksy kaikki tunteet. Hyväksy tämä hetki sellaisena kuin se on. Hyväksyen ja itseään kannustaen on mukavampi lähteä muokkaamaan elämäänsä haluttuun suuntaan.

3. Itsensä moittiminen ei johda haluttuun lopputulokseen. Ainakaan yhtä hyvin, kun itsensä kannustaminen. ”Kohtele itseäsi, niin kuin kohtelet muita.” Ja toisin päin.

4. ”Mitä pitäisi tapahtua, jotta tilanne muuttuisi?” Tämän lauseen kuulin henkiseltä valmentajalta, joka on helpittanut elämääni, enemmän kuin yksikään psykologi aiemmin. Suosittelen kuuntelemaan joskus Katri Mannisen videoita! Hän on inspiroinut mua valtavasti. 

Jos huomaat valittavasi arjessasi paljon, kysy itseltäsi: Mitä pitäisi tapahtua, jotta tilanne muuttuisi paremmaksi? Vain sinä tiedät oikean vastauksen. Koska kukaan muu ei elä sinun elämääsi. Sinä elät omaa arkeasi, elä sitä itsesi tavoin, itsellesi parhain päin! 

5. Kiinnitä huomiosi välillä niihin arjen hyviin asioihin, huonon sijaan. Liian usein muistamme vain sen huonon. Jokaisessa päivässä on niin hyvää kuin huonoakin. Miksi en huomioisi enemmän sitä hyvää? Ole kiltti muille, mutta ennen kaikkea itsellesi. Kehu ja kannusta. Hymyile. Nauti niistä hyvistä hetkistä täysin rinnoin! Kun huono hetki koittaa, annat sen vain olla. Niin kauan, että se menee aivan itsestään ohi.