Olen todella tunteellinen. Itken vuolaimenaan silmäpussit turvoksiin, ihan pienestäkin jutusta ja elämä tuntuu niin kamalalta. Tai pakahdun rakkaudesta, niin että oikein maha pohjassa tuntuu. Ihastun nopeasti ja se tuntuu koko kehossa. Loukkaannun herkästi, joidenkin mielestä jopa liian helposti. Siedän kritiikkiä varsin huonosti. Kun innostun jostain asiasta, paneudun siihen 110% ja kaikki muu (epäkiinnostava) unohtuu. Mielikuvitus on rikas, niin hyvässä kuin pahassa. Parhaimmillaan se saa luovuuden kukkimaan ja tarinasuonen virtaamaan tekstin muodossa. Huonoimmillaan vatvon kaikkea mahdollista loputtomiin, ylianalysoin kaikilta mahdollisilta kanteilta. Vaikka koko yön, ja siinähän sitä sitten tämän jo valmiiksi herkkäunisen ihmisen unenlaatu kärsii. Vaikka eihän ne asiat edes yleensä ratkea öisin!

 Mielestäni huomaan toisen mikroilmeitä ja eleitä hyvin sosiaalisissa tilanteissa ja muutenkin havainnoin ympäristöäni jatkuvalla syötöllä. Ympäriltä löytyy kyllä vaikka ja mitä. Usein uppoudun helposti kaikkeen ”epäolennaiseen”, asioihin mitä muut ei edes huomaa!

Otan muiden tunteet helposti itseeni, yritän ratkaista ne heti ja sehän vasta lisää vettä myllyyn. Pahentaa helposti toisen olotilaa. Vaikean tunteen vallassa on välillä todella vaikeaa olla. Mitä sen kanssa pitäisi oikein tehdä? Kukaan ei ole ikinä opettanut, vai onko? 

Olen kuullut olevani aivan liian dramaattinen, näyttäessäni tunteita. Mutta miksi? Onko tunteiden ilmaisu liian dramaattista, vai voisiko se olla vain ihan normaalia? En jaksaisi aina yrittää peitellä mun tunteita, kun en mä ole siinä edes erityisen hyvä. Kaikki näkevät mun tunteeni kauas. Viimeistään niistä silmäpusseista sitten. Ja tietysti ymmärrän, että vuolaasti itkeminen ei välttämättä sovi kaikkiin tilanteisiin, mutta kuitenkin. Ymmärsitte varmasti pointin! 🙂

Ja on tässä herkkyydessä paljon hyvää. Pitäisi vaan muistaa se useammin, kaiken sen stressaamisen ja yliajattelun alta. Koska ajattelen PALJON asioita kaikilta mahdollisilta kanteilta. Ja huomaan helposti paljon sellaista, mitä moni muu ei ehkä huomaa. Ja se epäolennainen asia voi olla parhaimmillaan hyödyllistä tietoa. Olen ollut joskus töissä sellainen kävelevä korva, joka kuulee ja huomaa jotain sellaista, mitä joku toinen taas sitten on myöhemmin miettinyt ääneen! On monessa tilanteessa siis ollut avuksi. 🤭

Rakastun kovaa ja voimalla. Ja ai että, se on ihana tunne. Varsinkin silloin, kun se oikea osuu kohdalle! Liikutun helposti. Ja juuri siksi niitä elokuvia katsotaan, jotta saisi tuntea. Tuntea olevansa elossa. Olen elämushkauinen ja rakastan elämyksiä. Kunhan muistan välillä pysähtyä lepäämään yksin (unohtuu edelleen liian usein), silloin saan elämyksistä kaiken ilon irti! Elämä on oikeastaan aika kivaa näin vahvasti tuntevansa, paljon sattuu ja tapahtuu. Jos ei mun ulkopuolella, niin ainakin sitten mun sisällä. Osaan kuunnella ja olla empaattinen, ne on tärkeitä juttuja!

Mistä sä pidät sun herkkyydessä ja millaisia keinoja oot löytänyt selvitäksesi arjessasi paremmin? Itsellä toimii mm. Liikunta, meditaatiota, metsä, yksinolo (esim lukien), huolihetken, asioista ääneopuhuminen ja EI -sanna opettelu. Aina ei tarvii jaksaa, vaikka toiselle tulis paha mieli, tai itselle vaikea olo ein sanomisesta. Sitä on hyvä opetella sietämään. 

Oon ollut välillä hiukan poikki, väsynyt. Silti tekisi mieli tehdä koko ajan jotain, kaikkea kivaa. Mutta olen mä myös levännyt, lukenut kirjaa jne. Lucinda Rileyn kirjat on ihan parhaita, niihin upputuu ihan täysin! Tekisi mieli lukea alusta loppuun yhdeltä istumalta, mutta valitettavasti en ole kerennyt. On ollut paljon muutakin kivaa. Olen käynyt heittämässä kirvestä poikaystävän kanssa. Ja Antti Tuiskun keikalla. Vaikka en ole hänen suuri faninsa, on livekeikoilla kiva käydä ja osaahan se Tuiskun Antti vetää hienoja keikkoja! Ihailen hänen työmoraaliaan ja sitä,mihin hän on omalla työllään päässyt. 

Olen käynyt tanssitunnilla, joka jännitti etukäteen paljon. Ja vaikka jalat sekä kädet oli koko tunnin ihan solmussa, oli se lopulta ihan kivaa myös. Oon nähnyt kavereita. Ja sunnuntaina mennään poikaystävän kanssa Tallinnaan. Kivaa mennä, toivottavasti ois hyvä sää.

Oon ollut kuvattavana. Se kameran edessä oleminen jännittää, mutta silti sinne on aina mentävä. En tiedä miksi se jännittää niin paljon ja miksi oon kameran edessä niin kauhean jäykkä. Mutta ehkä se on vaan hyvää siedätystä, ja onhan se kivaa saada hienoja kuvia itselleen!

Töissä on riittänyt vilinää. Perjantaina meillä on tyhypäivä. Aamulla tiukkaa asiaa ja iltapäivällä keilaamaan työporukan kesken. Kiva tällainen vähän erilainen työpäivä ja ns. Lyhyempi työviikko, vaikka se perjantai työpäivä myös on.

Lokakuussa mulla on pari päivää lomaa ja mennään käymään Puolassa! Reissailua on aina tosi mukavaa. Se virkistää ja sitä haluaa aina vain lisää. Matkailu avartaa niin sanotusti. Ja samalla olen varsinainen kotihiiri, lukutoukka ja introvertti. Voisin helposti olla vaikka viikon yksin kotona. Sen jälkeen vois toki olla kiva lähteä vähän reissuun.

En tiedä mikä tän tekstin pointti oli, varmaan kertoa vähän kuulumisia. Ja tässä niitä nyt vähän sitten tuli. 🙂

Mitä sulle kuuluu?