Tuntuu kuin olisin kävellyt vasta eilen ensimmäistä kertaa koulumme aulaan pääsykoetta ja haastattelua varten, ja kun se jännitti aivan kauheasti. Tuntuu kuin ensimmäinen koulupäiväni olisi alkanut juuri tänään ja istuin meidän koulumme tietokoneluokassa opettelemassa kuinka nykypäivänä opiskellaan. Vieressäni istui kaksi mukavan oloista tyttöä ja toivoin heidän tulevan kanssani samalle luokalle. Ja niin siinä sitten kävikin, että he tulivat! Ja lisäksi vielä yksi kolmaskin mukava tyttö. He kolme olivat sellaisia, kenen kanssa olen hengaillut kouluaikoinani eniten. Kerrankin minulla oli koulussa hengailukavereita! Koulun aloitus jännitti paljon ja mietin usein, kuinka oikein pärjään lähihoitajan opinnoissa. En ole aina ollut parhaimmillani, mutta opiskellessa on turvallista harjoitella ja oppia. Mokaillakin turvallisesti, vaikka se myös hävettää.  Nyt mua jännittää valtavasti se, että pian tämä kaikki loppuu ja päädyn työelämään. Miten oikein pärjään työelämässä? En halua, en osaa, en uskalla. Voisin ilomielin jäädä ikuisiksi ajoiksi kouluun ja saada siitä vielä palkkaa, mutta se ei taida nyt olla mahdollinen vaihtoehto.

Siispä olisi aika suunnata toukokuun jälkeen tiensä työelämään, mutta minne? Olen tähän asti aina vain ajautunut sattuman varassa johonkin, ilman sen kummempaa päämäärää tai suunnittelua. Ajelehtinut vain elämän virrassa. Eikä silläkään kai niin väliä, mutta nyt kaipaan jonkinlaista päämäärää. Tietoa siitä, mitä tehdä seuraavaksi.

Toisaalta haluaisin opiskella, mutta samalla haluan tienata myös rahaa. Minulle opiskelijan budjetilla on ollut suunnattoman vaikeaa elää ja olla säästeliäs. En ole siinä yhtään hyvä ja on suunnattoman rasittavaa miettiä jatkuvasti rahaa. Onko minulla varaa maksaa laskuja tai muita yllättäviä menoja? Onko varaa mennä kavereiden kanssa syömään? Muutenhan tässä opiskelijan elämässä ei ole valittamista, siihen voisi vaikka tottua, jos rahaa riittäisi rutkasti  säästöön ja matkusteluunkin vielä. Ja ennen kaikkea sitä rahaa riittäisi kaikkiin pakollisiin ja tärkeisiin menoihin, ja siinä sivussa myös johonkin kivaan edes välillä.

Työelämä pelottaa. Työskentely lasten parissa on mukavaa, mutta myös rankkaa. Täytyy vain oppii luottamaan itseensä ja omiin kykyihin. En toisaalta tiedä, onko se loppuelämäni työ. Mutta ainakin tällä hetkellä viihdyn lasten parissa ja voisin hyvin kokeilla päiväkotilämää ja kehittää omaa ammattitaitoa työelämässä. Siellä oppii yhtä lailla ja oppii ehkä myös yhdistämään koulussa opittua käytäntöön. Ajan kanssa, eikä tarvitse heti osata kaikkea. Kokemus tuo itsevarmuutta, niin on käynyt myös työharjoittelussa.  En tiedä minne toiveeni vievät minun jatkossa. En tiedä olenko päiväkodissa vuosia tai vain hetken.  Ajatuskin työelämästä hirvittää, enhän mä nyt ole kahden vuoden jälkeen yhtään valmis! Olenko yhtään hyvä, opinko hyväksi? Tykätäänkö minusta ja uskallanko ottaa tarvittavaa vastuuta? En osaa olla vapaallakaan luontevasti lasten kanssa, samalla tavoin kuin itseensä luottavat hassuttelijat ( kyllä tunnen heitä, he ovat luonnostaan hyviä lasten kanssa. Tai ainakaan heidän jännitys ei näy ulospäin). Aika toivottavasti näyttää, mitä elämässäni pian tapahtuu ja mihin suuntaan päämääräni johtaa.

Uudelleen opiskelemaan jotain aivan uutta alaa? Toimittajaksi, kirjoittajaksi, avoimeen yliopistoon tai ammattikorkeaan? Ken tietää. Mutta ensin ainakin säästän rahaa ja pyrin töihin! Lähden etsimään elämälläni suuntaa.

Nyt kun ystävänpäivä lähenee, ajattelin pohtia ystävyyttä! Ystävyys on tärkeä aihe ja sen eteen on tärkeää uhrata ajatuksiaan aina aika ajoin. Mitä olen tehnyt ystävyyteni eteen, mitä ystävyytemme tarvitsee tänään? Olenko muistanut arvostaa ystävyyttäni ystäviini? Olenko kiittänyt heitä heidän ystävyydestään? Ystävyys on kuin parisuhde, se vaatii välillä töitä. Ja ystävyyttä se parisuhdekin parhaimmillaan on.

Ystävyys on toisen arvostamista ja toisen puolella olemista. Siinä saa olla täysin oma itsensä, kumpikin.

Ystävyys ei ole kaikille itsestäänselvyys. Moni ihminen elää yksin, ja monella tämä korona on voinut pahimmassa tapauksessa vain pahentaa asiaa -kun ei pääse enää liikkumaan niin kuin ennen. Itselläni tilanne ei ole enää niin paha. Minulla on poikaystävä ja kavereita. Olen edelleen sosiaalisesti hieman kömpelö, möläyttelen toisinaan tökerösti asioita, joita kadun jälkeenpäin. Tai sanon jotain hassua, jolle muut saattavat hyväntahtoisesti hihitellä. Mutta sellaista se elämä on, yhtä opettelua. Saan silti olla itseni!

Herkkänä janoan syvää yhteyttä, aitoa yhteyttä, jossa ei tarvitse peitellä mitään. Mutta silti olen siinä joskus huono. Aika ajoin kuitenkin yllätän jopa itseni ja huomaan lähentyväni kavereihin entistä enemmän, mitä henkilökohtaisemmin keskustelemme. On myös hienoa huomata, että myös minulle halutaan avautua vaikeista asioista. Haluan auttaa ja se tekee iloiseksi. Ystävälle voi myös sanoa asioita suoraan, muistaen kuitenkin ne käytöstavat. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.

Mielestäni ystävyydessä on tärkeää auttaa, kun ystävä tarvitsee apua. Ja uskaltaa pyytää apua, kun itse sitä tarvitsee. Ja täytyy sanoa, että se on ainakin itselle hyvin vaikeaa. En kehtaa pyytää apua, koska en halua vaivata toista. Mutta toisaalta, joskus ennen muinoin olen saattanut avautua hyvinkn paljon. Ystävyyden tarkoitus ei olla terapiasuhde, mutta silti se on vastavuoroista auttamista ja avun pyytämistä.

Ystävyys on ehdottomasti myös yhdessä kivojen asioiden tekemistä. Parasta on se, että meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita, jotka yhdistää. Joskus tekeminen rentouttaa jännitystä ja tekee vuorovaikutuksesta luontevampaa. Itse olen käynyt kavereideni kanssa harrastamassa liikuntaa eri muodoissa: Kiipeilyä, keilausta  ja muuta sen sellaista. Myös yhteiset kahvihetket ovat olleet mukavia. Sekä stand up, peli-illat ja moni muu yhteinen tekeminen on yhdistänyt.

Ystävyys voi muuttua ja muuttaa muotoaan ajan saatossa. Joissakin suhteissa on tilaa muuttua ja ystävyys voi muuttua. Kaikki ystävyyssuhteet eivät kestä ikuisesti, jotkut kestävät läpi elämän. Kaikesta huolimatta kaikki suhteet ovat yhtä arvokkaita. Kaikesta voi oppia jotain ja ne voivat olla arvokkaita tietyissä elämäntilanteissa.

Mitä ystävsyys teille muille tarkoittaa ja mitä se merkitsee?

Minulle se merkitsee paljon. Myös paljon sellaista, mitä en ole tähän kirjoittanut. Ensi vuoden ystävänpäivään mennessä haluan syventää nykyisiä ihmissuhteita entisestään. Poikaystävää unohtamatta, ystävä se hänkin on. Tärkeä sellainen. Meinaan viettää ystävänpäivän hänen kanssaan ja teemme huomenna ainakin Brunssin hänen kanssaan!