Oma tunne estää tekemästä monia asioita. Sitä on aina ajatellut, että mä nyt vain olen tällainen ja tällainen ihminen, joka ei tee sellaista ja sellaista…. Miksi ihmeessä? Ehkä se tunne on pelkoa, kun ei uskalla tehdä jotain. Aikaisemmin en ole koskaan esimerkiksi uskaltanut värjätä vaaleita kulmiani… Kaikki varmaan nauraisi ja katsoisi mua kummoksuen. Olen pelännyt, että näyttäisin aivan kauhealta, minä vaalea blondi, jolla ei ole koskaan ollut kulmia. Ja olen hävennyt sitä paljon, saanut myös kuulla niistä: ”Hei tyttö, mulla ois kysymys. Missä sun kulmakarvat oikein on?”

Olen aina ajatellut monessa asiassa liikaa sitä, että mitähän muutkin ajattelee. Myös tässä kulma-asiassa. Miettinyt mitä ne muut mahtaa ajattella siitä, ettei mulla ole kulmia saatika siitä, että mulla vaalealla ihmisellä olisi tummat kulmat. En ole aikaisemmin uskaltanut värjätä niitä. Entä jos ne ei sovikaan?

Perjantaina vihdoin ajattelin, että ihan sama ! Mä otan ja menen värjäämään ne hiton kulmat. Ne kulmat, mitkä ovat aina olleet itselle yksi hitsin arka aihe, vaikea asia ääneen puhuttavaksi. En värjää muiden takia, vaan siksi että olen jo vuosia asiaa miettinyt ja halunnut edes kokeilla. Olen miettinyt kaikissa asioissa liian usein sitä, että mitähän ne muutkin miettii. Ja jättänyt sitten tekemättä, koska pelottaa liikaa. Jälkeenpäin harmittaa ja paljon harmittaakin. Siitä tietää, että olisi pitänyt edes kokeilla. Vihasta ja pettymyksestä siihen, ettei edes yrittänyt.

Vaan nytpä yritin ja kokeilin, vaikka pelko meinasi saada mut jänistämään monta kertaa kesken matkaa. Ensin eksyin ja olin jo luovuttaa. Huh. Mutta sitten löytyi oikea kampaamo kuin vahingossa ja kävelin epävarmana sisään. Kampaaja tuli oitis kysymään mitä tehdään, eikä siinä kohtaa  voinut enää perääntyä. Ja toden totta, näytän vähän hassulta (näytin ainakin alussa) näiden kulmien kaa (johtuuko siitä etten oo tottunut?). Mutta hei: Ainakin tein jotain itseni vuoksi. Koska olen aina halunnut edes yrittää. Ja nyt vihdoin yritin!

.. Mutta pukahdin ulos lopulta edes jotain. Ja kyllä se auttaminen lopulta myös piristää, vaikka kuinka änkyttäisi ja olisi vaikeana itse tilanteessa. Ainakin yritin parhaani. Nimittäin tänään linja-autossa eräs ulkomaalainen yritti opiskella Suomea ja kysyi minulta neuvoa. Menin kyllä hieman paniikkiin ja vaikeaksi. Ensimmäinen ajatus oli: ” Onko ihan pakko?! Väsyttää, en jaksa… En osaa!”

Päätin kuitenkin yrittää, vaikka oma perussuomalainen ujous ottikin hieman valtaa käytöksestäni, ja myös se epämiellyttävyyden tunne siitä kun täytyy puhua vieraille…

Siinä me sitten puhuimme sihisevistä asioista (käärme, kissa ja vesikin voi kai sihistä?) Ja siitä, kuinka vaikeita suomalaiset päätteet oikein on. Vaikea niitä on selittää, kun en kaikelta jännittämiseltäni keksinyt siihen minkäänlaista logiikkaa.

Monet on sanoneet, että ulkoinen olemukseni, elekieleni, puheeni ja ilmeeni näyttävät usein siltä kuin mua ei kiinnostaisi mikään tai kukaan. Ehkä se johtuu kuitenkin vain ujoudesta ja jännittämisestä, eikä siitä ettei mua kiinnostaisi. Sillä kyllä mua aivan oikeasti kiinnostaa!

Jälkeenpäin pohdin, olinko epäystävällinen ja tylyn oloinen. Toivottavasti en ollut, mutta saatan helposti siltä näyttää… Toivottavasti ulkomaalaiselle jäi kuitenkin hyvä mieli, eikä hän traumatispitunut minusta tyystin (älä leimaa kaikkia suomalaisia vuokseni!). Olin vain jännittynyt. Ja jos tilanteesta voi jotain oppia, niin ainakin sain siedätystä ja harjoitusta itselle vaikeisiin ja hankaliin tilanteisiin!! Jes! 🙂

Nyt vetäydyn luovalle levolleni, sillä juuri tällä hetkellä luovuuteni ei ole juurikaan voimissaan. En tiedä minne se on oikein karannut… Kauhean vaikea saada omaa blogia edes avattua, saatika keksiä sinne mitään järkevää kirjoitettavaa. Mutta kaipa tämä sitten välillä vähän tällaista on… Vaikeaa. Kaikessa on puolensa ja puolensa, niin myös tässä (kirjoittamisessa). Myös viime viikolla alkanut kesätyö on vaatinut veronsa väsymyksenä, eikä vapaallakaan ole juurikaan aikaa kirjoitella. No eiköhän tämä tästä, ehkäpä kirjoitan jotain työhöni liittyvä, kuka tietää. Tai liikunnasta. Hyvinvoinnin näkökulmasta. Katsotaan.

Nyt toivotan kaikille hauskaa iltaa, ja menen etsimään sitä kauaksi kadonnutta luovuuttani! Heissan.