Aistitko herkästi muiden tunnetiloja ja imet kaiken sen itseesi?  Vältteletkö konflikteja? Pohditko asioita  (syvällisesti) kyllästymiseen saakka? Tunnetko tunteita voimakkaasti? Liikututko heposti? Entä oletko empaattinen? Huomaatko paljon sellaista mitä muut eivät? Havainnoitko ymäristöäsi tai itseäsi jatkuvasti? Ja luultavasti myös stessaannut ja joudut nopeasti ylivireeseen liiasta aistiärsykkeistä ja tarvitset muita pidemmän ajan toipuaksesi. Vaikka olisit ekstrovertti, joka saa voimaa muista -väsyt sosiaalisissa tilanteissa muita nopeammin (ja tarvitset paljon palautumisaikaa, lepoa ja yksinoloa). Nämä ja lukuisat muut piirteet kertovat sen, että saatat olla erityisherkkä!

Erityisherkkyys on synnynnäistä ja pysyvä piirre meissä ihmisissä. Se on asia, joka ei muutu koskaan. Ja hyvä niin! Haluaisin tehdä herkkyydestä positiivisen julkaisun ja haluan, että sitä opittaisiin arvostamaan entistä enemmän! Liian usein tuntuu siltä, että herkkyydestä puhutaan turhan negatiiviseen sävyyn (itsekin olen siihen valitettavasti syyllistynyt). Tunteellisuus on mielestäni ehdottoman hyvä asia, ja sitä pitäisi saada enemmän näkyviin meidän Suomalaisessa kulttuurissa (Mies saa ja miehen täytyy itkeä! Eikä sitä tarvitse pyytää anteeksi tai hävetä). Ehkä me herkkikset voisimme olla tienraivaajia asian suhteen!

Minä olen erityisen herkkä, joka tunee voimakkaasti. Tunnen voimakkaasti myös ne kaikki hyvät tunteet: Rakastun voimalla ja iloitsen voimalla. Innostun ja inspiroidun helposti, mikä voi viedä minua elämässä eteenpäin. Tai jos ei muuta, niin ainakin olen oppinut paljon uutta uusia asioita kokeilemalla -ja tehnyt elämästäni tapahtumarikkaampaa ja mielenkiintoisempaa (ja tiedän ainakin mikä ei toimi mulle). Rakastan eläimiä.  Huomaan ympärilläni valtavasti kauneutta. Kevät on hienoa aikaa, silloin luonto puhkeaa kukkaansa ja sitä on hienoa seurata luonnossa liikkuessani. Liikutun helposti kaikesta kauniista, kuten esimerkiksi elokuvista, hienoista valokuvista ja kauniista sanoista. Mielestäni meidän pitäisi kehua toisiamme enemmän (myös minun), koska siitä tulee niin hyvä mieli! Olen tunnollinen ja yritän aina parhaani. En osaa valehdella. 

Minulla on vahva intuitio ja huomaan usein muiden käytöksestä ja sanattomasta viestistinnästä epäaitouden. Usein ihmisen sanotussa ja sanattomassa viestinnässä on jokin ristiriita, mitä on vaikea selittää ääneen. Ja tietysti tämä muiden tulkitseminen voi mennä helposti myös yli (teen vääriä tulkintoja…), ja siksi kyseistä taitoa minun täytyykin oppia käyttämään oikein! Huomaan helposti, jos ihmisellä ei ole kaikki hyvin (vaikkei hän sanoisikaan mitään). Tästä voi olla paljon hyötyä, kunhan muistan olla hienovarainen! Vaikka ujous ja epävarmuus peittävät paljon alleen, niin pohjimmiltani haluan aina hyvää, olen empaattinen, ja haluan auttaa. Haluan, että kaikilla olisi hyvä olla. Haluan tehdä hyvää.

Janoan syvää yhteyttä muihin. Olen syvällinen. Elämä on yksinkertaisesti paljon mielenkiintoisempaa ja tapahtumarikkaampaa, koska saan tuntea elämän kaikki vivahteet niin voimakkaasti. En vaihtaisi mitään pois, ja toivoisin piirteen olevan arvostetumpi meidän yhteiskunnassamme!

Mitä hyvää herkkyydessä sinun mielestäsi on? Kommentoi alle! Tehdään herkkyydestä hyvää -me herkät haluamme tehdä hyvää!

Ja halutessasi voit testata oman herkkyytesi seuraavassa osoitteessa:

https://erityisherkat.yhdistysavain.fi/@Bin/171393/ea89b1_8332ab78a1ab4d628f79ad0462211150.pdf

Kävelin metsässä, kun tieni johtdatti minut kauniille rantapolulle. Maisemat olivat kauniit ja ilma mitä parhain rentouttamaan tämän ylivirittyneen ja stressaantuneen mielen -ainakin melkein. Noin kymmenen metriä käveltyäni olin astua pienen, mutta pelottavan (ja vaarattoman) rantakäärmeen päälle. Huh, onneksi se oli nopea ja sujahti äkkiä karkuun järven kätköihin! Sydämeni hyppäsi kurkkuun, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaani vielä tovin. Pääsin eteenpäin vaivaiset 500 metriä, kun eteeni luikerteli toinen säikäyttämään minut uudelleen pahanpäiväisesti (olin jo luovuttaa kävelyni)! Kuten todettua: säikähdän todella helposti ja se kuuluu kai tähän erityisherkkyyteen (sana erityinen on ehkä hieman harhaanjohtava, enhän minä nyt sentään ole sen erityisempi kuin kukaan muukaan. Voisiko se olla ennemmin vaikka superherkkä?).

Ylivireys ottaa usein vallan liiasta aistiärsykkeistä: jos ympärillä tapahtuu paljon yhtä aikaa, en pysty keskittymään mihinkään, olo on levoton ja väsähdän nopeasti. Alan helposti itkemään.  Kanssakäymisessä otan aistiärsykkeitä vastaan puolet enemmän kuin muut, siksi myös väsähdän puolet nopeammin kuin muut. Tarvitsen puolet enemmän lepoaikaa, yksin virikkeettömässä ympäristössä. En aina jaksaisi olla  sosiaalisissa tilanteissa yhtä pitkään kuin muut ei-herkät. Ainakin itse muutun helposti kärttyiseksi, ja siitä huomaa olleensa liian pitkään jossain (se on aika huono asia, ei pitäisi purkaa kärttyisyyttä keneenkään…). Uuvun helposti, koska pohdin ja ylianalalysoin koko ajan kaikkea sitä, mitä ympärilläni tapahtuu. ”Miksi tuo teki noin, miksi tuo sanoi näin?” Huomaan ympäristöstäni asioita, mitä kukaan muu ei. Jos minä otan kaiken vastaan, niin muut ottavat minun määrääni verrattuna ehkä puolet niistä asioista vastaan. Ihmekkös tuo, jos siis väsyn nopeammin?

Monen on joskus ehkä vaikea ymmärtää tätä herkkyyttäni, jos ei itse sitä ole. Ja miksi edes pitäisikään, jos ei kerran asiasta ole sen kummemmpaa omakohtaista kokemusta. Ehkä siinä olisi kasvun paikka meille jokaiselle, opetella hyväksymään ja tuntemaan toisten erilaisuutta -haaste niin minulle kuin sinullekin!

”Mutta Vilma hei sun täytyy muuttuu!”

Siltä minusta usein tuntuu. Ja niin minulle on usein sanottu. Ja toki tiedän, että käytöksessäni on hirveästi parannettavaa, sen myönnän ja sitä haluan muuttaa paremmaksi. Aivan ehdottomasti! Mutta saisinko silti olla sellainen kuin olen, siis erityisherkkä? Saanko olla herkkis, joka loukkaantuu joskus herkästi, mutta opettelee ottamaan asioita enemmän huumorilla? Tai herkkis, joka liikuttuu helposti? Romanttiset leffat saavat minut helposti itkemään. Liikutun myös siitä, kun ihmiset rakastuvat love islandissa (kaikki eivät sitä ymmärrä, se ohjelma on heistä vain niiiiiiin tylsä! Voin sanoa: ei ole!). Joistakin olen ylidramaattinen, mutta onko sekään väärin? Siis tuntea voimakkaita tunteita ja näyttää tunteitaan  avoimesti? Toki joskus on mennyt vähän-yli (se kuuluisa tilannetaju olisi joskus paikallaan), mutta mielestäni tunteilussa ei ole mitään väärää. Ainakaan en osaa muuta: minusta kyllä näkee kilometrien päähän sen, olenko iloinen vai surullinen. En vain osaa piilottaa tunteitani, en osaa näytellä. Tarvitseeko edes? Ei. Tehdään herkkyydestä arvotettavampaa. Tunteiden näyttämisen pitäisi olla normaalia aivan kaikille (mutta silti se on joskus vaikeaa meille kaikille)!

Herkkyyden voi myös kääntää vahvuudeksi! Siinä on paljon huonoa, mutta aivan yhtä paljon siinä on myös hyvää (kaikessa on aina kaksi puolta), joten miksi en kiinnittäisi jatkossa huomiota siihen hyvään ja yrittäisi hyödyntää sitä? Ehkäpä teen niin! Mitä hyviä ominaisuuksia herkkyydessä teidän mielestänne on?