Liian herkkä. Miksi itken? Miksi olen niin hiljainen? Kysymyksiä ja toteamuksia, joita olen kuullut matkan varrella useita. Miksi? Mitä väliä on olla hiljainen kuuntelija, tarkkailija? Eikö herkkyydessä ole paljon myös hyvää? En ainakaan itse huutele muille, että he olisivat liian äänekkäitä tai kovia, liian vahvoja persoonia. Liian jotain. Koska mun mielestä se on vain äärettömän epäkohteliasta! Kukaan ei ole mitään liikaa, kaikki ovat juuri hyviä. Toki kulmia voi aina hioa ja asioissa kehittyä, varsinkin jos itse sitä haluaa, mutta jokainen on hyvä uniikki itsensä. Sen olen vasta pikkuhiljaa oivaltanut. Mä en ole liian herkkä, olen herkkä ja hyvä niin. En ole liian hiljainen, olen hyvä kuuntelija. Persoonallisuuksia on lukuisia, eikä mikään niistä ole toistaan huonompi. Ei tästä maailmasta tulisi mitään, jos meillä kaikilla ois samat vahvuudet. Miksi pitää kiinnittyä niin usein piirteisiin, joista ei välttämättä itse niin tykkää, itsessä tai muissa. Mitäpä jos huomattaisiin useammin ne hyvät puolet ja kehuttaisiin vahvuuksista ja onnistumisista! Eikä valitettaisi liian usein toisten virheitä.  Muun muassa somemaailma on aika raaka. Julkkikset leimataan heti epäonnistuneeksi ihmisiksi, jos tekevät yhden virheen. Eikö me kaikki tehdä? Kaikkien virheet eivät vain pääty lehtien sivuille arvosteltavaksi. Mitä jos kohdattaisiin julkkiksetkin vain ihmisinä, eikä minään virheettömänä ylijumalina? Hekin ovat inhimillistä ihmisiä, siinä missä sinä ja minä. 

Enkä ole täydellinen minäkään. Onneksi.  Tärkeää on pyytää anteeksi,  kun mokaa. Ja yrittää oppia virheistään. Pyrkiä kohtelemaan itseään ja muita kunnioittavasti ja hyvin. Mutta muistaen senkin, että väistämättä epäonnistumme myös. Välillä. Läpi elämän. Vauvasta vaariin saakka. Tai vauvasta mummoon. Tai mihin vaan. Itseäni en pidä pidä esimerkiksi sosiaalisesti lahjakkaana. Saatan päästää suustani sammakpita, lamaantua muiden edessä tai muuten vaan takellella sanoissani tai teoissani. Opettelua on oppia sietämään ”epäonnistumisia” ja tekemään niistä tai niiden pelosta huolimatta haaveilemaan asioita. Koska olemme sen arvoisia! 

Oletko sä koskaan kuullut olevasi liikaa jotain? Muista, olet ihana! Juuri noin.

Kun vuosi vaihtui, me oltiin muutettu. Muutettiin perjantaina ,hieman ennen uuden vuoden aattoa. Sitä ennen pakattiin itsemme väsyksiin, aamusta iltaan. Ja sen jälkeen me järjesteltiin uutta asuntoa. Mä oon myös palannut töihin. Väsyneenä. Muutto ei ollut mitään mun lempipuuhaa, mutta oli kyllä kiva vaihtaa maisemaa (vaikka vanhakin oli kiva). Ja kyllähän sen loppuloman ois viettänyt mieluusti muuten kuin muuttaen, mutta tykkään kuitenkin meidän uudesta alueesta ja kodista! Uusi vuosi on aina kiva aloittaa ”alusta”. Uusi asunto on lähellä keskustaa ja täällä on paljon kaikkea tekemistä. Liityin mm. kuntosalille tässä lähellä. Myös työpaikka on lähellä, ihanaa. On ravintoloita. Kirjasto. Kauppoja. Kaikkea. Luontoonkin pääsee nopeasti (ainakin lauttasaareen?), mutta miksipäs ei -Suomessahan tässä ollaan.

Tää on inspiroivaa,  uusi vuosi ja muutto uuteen paikkaan. Uusi elämäntapamuutos salilla, olen motivoitunut. Olen aloittanut uuden ruokavalion, tällä hetkellä ei tee herkkuja enää edes mieli. Uskon, että tällä kertaa motivaatio lähtee sisältäpäin, enemmän  kuin koskaan ennen. Haluan voida hyvin, itseni vuoksi. Ja huomaan,  kuinka paljon paremmin voin kun liikun ja syön hyvin. Epäonnistunko välillä? Varmasti.  Mutta onneksi myös se on sallittua. Se tapahtuu kaikessa, aina. Se on normaali osa elämää, siltä ei voi välttyä.  Eikä ”epäonnnostumisilta” voi koskaa täysin välttyä. Olennaista on se, kuinka sen jälkeen jatkaa. Luovutanko vai jatkanko eteenpäin samaan malliin, kenties entistä kovempaa? Mä aattelin jatkaa samaan malliin. Luovuttaminen kokonaan ois oikea ”epäonnistuminen”. ”Epäonnistuminen” on kuitenkin vain osa elämää ja osa elämäntapamuutosta. Ei sen vuoksi tarvitse luovuttaa kokonaan! Tässä pitkä sepustus, mutta olen vain innoissani! 🤩 Niin, ja myös hyviin yöuniin haluan panostaa enemmän,  joka ilta pyrin aikaisemmin  nukkumaan! Se on asia, joka itsellä eniten takkuaa. Usein on vaikea nukahtaa ja uni on katkonaista. Heräilen yöllä usein ja etenkin aamuyöstä vaikea nukahtaa taas/ uni on pinnallista. Olen kuunnellut iltaisin meditaatiota, ehkä pikkuhiljaa se alkaa auttaa. Ja liikunta myös. Tiedostan, että stressaan aivan liikaa ja välillä sovin liikaa menoja.  Ehkä myös näillä seikoilla on vaikutusta omiin yöuniin. Välillä täytyy osata sanoa useammin ei, oman hyvinvoinnin vuoksi. Mä olen tärkeä ja ilman lepoa en jaksa olla täysillä mukana. Tää on mun elämä ja se pitää elää itselle parhaalla tavalla. Sen kun muistaisi useammin. Ja sen olen tiedostanut pitkään, kirjoittanut tänne usein. Mutta siinä on varmasti opettelua lopun ikää. Kaikkia ei tarvitse miellyttää, kunhan riitän itselleni. Juuri minä. Olen elämäni pääasia. On tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä, jotka saavat mut kukoistamaan ja saan olla oma itseni. He myös.

Tänä vuonna haluan suunnitella myös kaikkea muuta mukavaa. Ja sisustaa uutta asuntoa uudelleen. Tyhjentää mielensä ja kehonsa kaikesta turhasta ja heittää kaiken turhan roskakoriin. Jes! En tosin tiedä, saanko ihan kaikkea turhaa heti pois mielestä. Tuskin. Eikä tarvitse. Elämä on yhtä oppimista ja opettelua. Mutta meinaan opetella ainakin myötätuntoa itseäni kohtaan. Saan olla juuri sellainen kuin olen. Pidän itsestäni parempaa huolta.  Liikun. Lepään. Nukun. Syön hyvin. Herkuttelen. Epäonnistun. Ja jatkan samaan malliin. Elän elämää ja nautin siitä.

Elämä on täällä hetkellä aika mukavaa. Hyvää. Riittävää.  Ei aina tarvitse olla maata mullistavaa, ihan oerusarki riittää. Vaikka myös nämä uudet tuulet ovat enemmän kuin tervetulleita. Saadaan tehdä uusi oman näköinen arki. Se on välillä ihan tervettä! Niin vaikeaa kun muutos välillä onkin.

Tervetuloa vuosi 2023! Miten teidän vuosi on alkanut?