Hyvä paha Korona

Myönnän: Välillä tämä Korona -aika tekee tiukkaa sen tylsyydellään (ja välillä ehkä valitan turhasta, myönnettäköön sekin!). Vaikka olenkin ujo, erityisherkkä ja introvertti, joka nauttii kotona etäopiskeluista valtavasti. Se on minulle luontaista ja kivaa. Helppoa. Nautin siitä, että saan mennä vaikka keskellä päivää, kauniissa kevätauringossa yksin metsään juoksemaan! Ja siitä, että saan tehdä tehtäviä juuri silloin kuin huvittaa. Yksin kotona olen parhaimmillani, kaikista tehokkain ja luovin. Kukaan ei häiritse. Tämä etätyö voisi sopia minulle paremmin kuin mikään muu, mutta samalla haluan haastaa itseäni. Oppia uutta ja kehittyä. Tehdä asioita, jotka ovat minulle vaikeita tai haastavia. Tosinaan en tajua niitä jotka eivät jaksa päivääkään kotona, toisinaan ymmärrän heitä enemmän kuin hyvin.
Mutta liika on aina liikaa. Päähän tässä pidemmän päälle hajoaa. Aina ei vain jaksa olla yksin kotona. Välillä olisi kiva mennä kahvilaan näkemään ystävää. Tai ottaa läppäri mukaan ja mennä kirjastoon kirjoittamaan blogia. Joskus olisi niiiin kivaa mennä ihmisten sekaan selättämään tätä tylsyyttä, joka hiipii väistämättä tämänkin kotihiiren mieleen. Mieleeni juolahti myös synttärini. Jos tämä jatkuu vielä silloin, vietämmekö nekin neljän seinän sisällä syöden? Onneksi sentään poikaystäväni asuu Uudenmaan rajojen sisäpuolella ( vaikkakin eri kaupungissa). Muutoin tämä etäsuhde voisi olla melkoisen haastavaa, joutuisi viettämään koko tämän määrittelemättömän ajan erillään. En sentään ole täysin yksin, yksinäinen. Voin pahimman hetken tullen kipaista Lohjalle. Jollain muulla voi olla asiat vieläkin pahemmin, onko minulla oikeutta valittaa? Entäs sitten  ne vanhukset, jotka asuvat aivan yksin, eivätkä pääse kodeistaan mihinkään? Väkisinkin tulee mieleen oma mummo, jota en pääse edes katsomaan Jyväskylään… Ei auta muu kuin soitella.

Toisinaan tämä levoton sielu janoaa erilaisia elämyksiä ja kokemuksia (elämyshakuinen kun olen). Mutta kaipa niitäkin voi saada myös tänä tylsänä korona aikana (kun kaikki suljetaan). Omista arjen pienistä suurista iloista lisää ensiviikolla. Palataan taas ja muistakaa myös tämän epidemian keskellä: Tärkeintä on pitää toisistamme huolta!

Hyvinvointi Hyvä olo

Tunnetaitoja tarvitaan, siis opin!

Opettelen tunnetaitoja

Opiskelen lähihoitajaksi. Opiskelen ihmismieltä, saan koulusta välineitä joilla auttaa muita. Mutta olenkin saanut myös välineitä kuinka voin auttaa itseäni. Opiskelen tunnetaitoja. Mutta mitäpä se todellisuudessa pitää sisällään, ja mitä me kaikki voimme hyötyä tunnetaitojemme kehittämisestä? Minäpä kerron!

1. Tunteista puhuminen ääneen vapauttaa energiaa sisältämme ulospäin. Emme jää vellomaan ikäviin tunteisiin liiaksi. Ikävien tunteiden patoaminen sisällämme puhumattomuutena, vaikuttaa myöhempään vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin negatiivisesti. Se lisää omaa pahaa oloa ja stressiä, lisää kaunaa läheisiä kohtaan. Siispä: Puhukaa tunteista ääneen, heti kun tarvis on! Näin vuorovaikutus on luontevaa, ihmissuhteet voivat paremmin.
2. Osaamme hallita käytöstämme ja reagoimme paremmin vaikean, hankalan tai voimakkaan tunteen vallassa. Jos joku esimerkiksi huutelee sinulle ikävästi kadulla, huomaat vihan nousevan sisimpääsi. Vaikka se yllyttäisi huutamaan vihaisesti takaisin, et kuitenkaan huuda (vaan pysyt tyynenä, kun kävelet ohi). Tunnetaitojen opettelu auttaa sietämään vaikeita tunteita paremmin ja tulemaan niiden kanssa toimeen.
3.Opimme tunnistamaan erilaisia tunteita itsessämme/muissa (itselläni on ollut aikaisemmin lähinnä vain viha, suru, ilo jne).
4. Alamme ymmärtää tunteitamme, mistä ne tulee ja miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme? Mikä voisi olla oman haitallisen käytöksen takana, mikä on se kaikista perimmäisin syy? Lapsi oppii syy-seuraussuhteita. Mistä oma tunne johtuu, miten reagoin tunteen vallassa ja miksi? Mihin oma toiminta johtaa vaikean tunteen vallasta ja mitä omasta haitallisesta käytöksestä seuraa? Tämän kaiken voi käsitellä myös positiivisen tunteen näkökulmasta. Omia käytösmalleja voi pohtia, miten niitä voisi muuttaa paremmaksi? Kaikki tunteet tulee ja menee, sellaista se on.

Ja lopuksi: hyvää tunnetaitoa on myös ilmaista positiivisia tunteita ääneen. Kehu muita, ajattele itsestäsi positiivisesti! Kerro tähän alle, mitä hyvää päivässäsi/sinussa on juuri tänään! Ja, oliko artikkelista hyötyä? Haluaisitteko kuulla tämänkaltaisista aiheista lisää?

Suhteet Parisuhde Hyvä olo Mieli