Tarvin teidät kaks kertaa:nyt ja aina

Tarvin teidät kaks kertaa:nyt ja aina

Mikä viikonloppu. Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta koko viikonlopun. Olemme kokkailleet ihania ruokia ja syöneet mahat pullolleen karitsalootaa,pannacottaa,kotitekoista pizzaa,kanasalaattia..Olemme viettäneet jokaisen päivän ihanien ihmisten kanssa.Perjantaina olimme vanhemmillani.Paikalla olivat myös isovanhempani ja ilta oli ihana.Väsyneen ja pitkän viikon jälkeenkin, oli ihanaa mennä kotiin ja olla rakkaiden ihmisten kanssa. Lauantaina näin pitkästä aikaa kaukaa rapakon takaa palannutta […]

Heimon kanssa iltalenkillä

Heimon kanssa iltalenkillä

Juoksu on kyllä parasta ikinä. Eilen oli avoimet heimotreenit ja pakkohan  se oli raahautua paikalle.Työpäivän jälkeen väsytti niin paljon,että nukahdin sohvalle.Piti vain hetki levätä ja pitää silmiä kiinni,mutta kuinkas kävikään.. Onneksi mies muisti herättää ajoissa treeneihin ja hyppäsin bussin kyytiin silmät vielä puoliummessa. Paikalle Cafe Caruseliin tullessa näkyi valtavasti porukkaa,huikea osaanottajamäärä!Monta tuttua kasvoa ja iloista […]

Pahe

Pahe

Mulla on ollut surkea alkuviikko. Olen nähnyt öisin painajaisia,aamuinen ylösnousu on vaatinut liki yli-luonnollisia voimia,töissä on väsyttänyt ja kotona on ärsyttänyt. Mutta tiedättekö mitä?Tällaiseen olotilaan on olemassa helpotus. Ei ,se ei ole tällä kertaa juoksu(vaikka sekin kyllä auttaa)vaan tällä kertaa on kyse maailman herkullisimmasta piirakasta.Yhtään liioittelematta. Eestiläinen sitruunapiirakka oli toinen kokkaamani resepti(no okei,huijasin.Ostin aineet ja […]

Paloja menneiltä päiviltä

Paloja menneiltä päiviltä

Kuten tästä blogihiljaisuudesta olette varmasti voineet päätelläkin,niin on oikeassa elämässä ollut aika haipakkaa.Arki,työharjoittelu,vikat kouluhommat ja perhe ovat vieneet aika lahjakkaasti voimia ja energiaa ei oikein ole riittänyt mihinkään ylimääräiseen. En siis valita,vaikka siltä kuulostaakin. Enimmäkseen tämä on ollut sellaista positiivista kiirettä.Ihanaa oppia uutta,tehdä viimein oikeasti sitä työtä mistä on pitkään haaveillut ja on ihanaa odottaa […]

Placeholder image

On osattava olla ihminen toiselle ihmiselle

Joskus hoitajana on sellaisia työpäiviä,että kun tulee kotiin,haluaisi vain pitää ikuisesti lapsiaan ja miestään halauksessaan. Tänään oli sellainen päivä. Hetkittäin sitä hätkähtää arvostamaan,kuinka paljon on saanut.Ja kuinka paljon joku muu on voinut menettää. Liian usein sorrun ajattelemaan ”sitten kun”..sitten kun valmistun,olen enemmän läsnä..sitten kun on kesä,meillä on enemmän yhteistä aikaa koko perheellä..sitten kun.. Nyt on […]

Pääsiäispiknik meren rannalla

Pääsiäispiknik meren rannalla

Meitä on kyllä nyt hemmoteltu oikein olan takaa näillä upeilla pääsiäisilmoilla!Maanantaina herätessämme,oli ensimmäinen ajatus,että ulos!Ja äkkiä. Nauttimaan tästä ihanasta valosta ja lämmöstä niin kauan,kuin tätä vielä kestää..Eipä siinä.Kamppeet kasaan,evästä kassiin,varavaatteet lapsille mukaan ja ulos. Autossa oli hyvä fiilis.Jätskit kädessä matkasimme kohti merenrantaa. Perille päästyämme säntäsivät kaikki miehet tutkimusmatkalle.Siellä mennä viipottivat niin minun isäni,aviomieheni kuin kaksi […]

Askel kevääseen

Askel kevääseen

Kevät on taas täällä.Joka vuosi sitä kevään ensimmäistä päivää odotetaan ja odotetaan.Tuntuu,ettei se kevät koskaan tule.Ja yhtenä päivänä se on täällä.Aina jotenkin yhtä iloisesti yllättäen.Tänään oli kevään lämpimin päivä.Aamupalan jälkeen heitimme lasten kanssa lenkkarit jalkaan,kevättakit päälle ja lippikset ja aurinkolasit päähän ja suuntasimme ulos lämpöön ja aurinkoon. Joka puolella kuului lintujen sirkutusta.Yhdessä yössä olivat turpeat […]

Arkea ilostuttavia asioita

Arkea ilostuttavia asioita

Aikamoista vilskettä on ollut taas edellinen viikko.Väsynyt fiilis kevään viimeisistä koulujutuista.Mutta maanantaina oli kuulkaa viimeinen koulupäivä tälle keväälle!Vielä kun pari kirjallista jaksais naputella tällä viikolla,niin voisikin sitten alkaa keskittyä maanantaina alkavaan harjoitteluun. Onneksi kiireen keskellä on ollut myös niitä arkea piristäviä asioita.. Löysin lapsille ihanat kevätkengät Stadiumista.Pojat tykkää ja minä tykkään(kukkarokin tykkäs). Ostin pitkästä aikaa […]

Placeholder image

Yli-innokkaat iltaterveiset!

Iiiiiiih,yesyesyes! Varasin kuulkaa äsken matkan Kööpenhaminaan heinäkuun lopulle.Kaksin miehen kanssa. Aijaijai miten mahtavaa. Kiitos Norwegian ja halvat lentotarjoukset!Ihana ajatus,että tietää pääsevänsä rankan kevään ja kesätyöputken jälkeen kaksin lomalle..yksi yöhän se vain on,ja kaksi pitkää päivää. Mut sekin riittää antamaan energiaa tässä kevätväsyneessä olotilassa.Noo,koskaan en oo käyny Köpiksessä.enkä tiedä mitä siellä kannattaisi tehdä,eikä meillä ole edes […]