Kolme kivaa tällä viikolla 1/2020

Aloitin viime vuoden lopulla kertomaan kolme kivaa asiaa kuluneelta viikolta. Olen törmännyt useasti suositukseen pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Kun keskittyy asioihin, joista tuntee kiitollisuutta, tämä tunne ikäänkuin kasvaa, ja avaa silmiä kaikelle hyvälle elämässä. Postaus toimii jonkinlaisena kiitollisuuspäiväkirjana, jollaista olen muuten huono pitämään. Päätin jatkaa tapaa tälle vuodellekin, ja samalla jalostaa sitä hieman. Jatkossa löydät kaikki kuluneen viikon postaukset aina jutun lopusta.

Tällä viikolla kolme kivaa:
- Nelipäiväinen työviikko. Maanantain vapaa tuntui ekstraihanalta. Eikö me oikeasti voitaisi olla edelläkävijöitä, ja ottaa käyttöön nelipäiväinen työviikko? Uskon vilpittömästi, että työt tulisivat edelleen tehtyä, ja jopa paremmalla draivilla.
- Auringon pilkistys. Muutamana päivänä tällä viikolla on saanut ihailla työpäivän aikana ikkunasta aurinkoa. On se vaan kumma miten tuo valo vaikuttaa mieleen! Päivät ovat myös selvästi pidentyneet jo!
- Koirat. Tämä on vakio viikosta riippumatta. En oikeastaan edes selitä tätä enempää, koiraihmiset kyllä tietää :).
Tällä viikolla blogissa puhuttiin kauneudesta ja karkoitettiin huonoa tuulta:
Mä olen kanssa nauttinut noista aurinkopäivistä ja ulkoillut, kun on ollut mahdollisuus, kyllä siitä saa energiaa!:)
Ja oikeasti uskon, että nelipäiväinen viikko sopisi monelle, parantaisi työhyvinvointia, jaksamista ja jopa työtehoja. Ylipäätään toivoisin työelämään enemmän vaihtoehtoja, joustoja, jotta nähtäisiin, mitä mahdollisuuksia ne toisivat, kaikille!:)
Ida Kotona kaupungissa -blogista
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kyllä, uskon samoin, että jouston myötä kun arjesta saisi rakentaa oman näköistä, jaksaminen ja hyvinvointi kohenisi, ja myös se tuloksellinen tekeminen. Itse en ainakaan väsyneenä ja stressaantuneena saa mitenkään parasta itsestäni irti.
Mukavaa viikkoa :)!