Mä en halua stressata jatkuvasti

Viikon talviloma ennen joulua teki ihmeitä mielelle. 

Loppuvuoteen oli kerääntynyt niin töissä kuin vapaa-ajallakin kaikenlaista. Kiireellistä. Pakollista. Tehtävää. Ja sitten vielä ne kaikki joulukiireet, joihin en halunnut enkä olisi edes jaksanut ryhtyä. Huomasin vastaavani useammalle ihmiselle joka kysyi kuulumisia että ”kiirettä pitää”. Mä vaan en halua olla se tyyppi,  jolla on aina niin kiire. Jolle ei kuulu mitään muuta kun kiirettä. Siinä ei ole mitään hienoa. 

Myönnän, että osa jutuista on ollut ihan mahtavia, sekä sen, että pienen kiireen ja stressin alla olen monesti parhaimmillani. Mutta siihen pitää tulla breikkejä, aikaa vaan olla ja hengittää. Arjessakin.

Haluan uskoa että voin itse vaikuttaa siihen minkälaista arkeni on, ja hallita ajankäyttöäni niin ettei ensimmäiset sanat, joka mieleen tulee, ole ”kiire” tai ”pakko saada tehtyä”.

Kaikissa kolmessa kirjassa joita luin (tsekkaa kirjat tästä) käsitellään sitä, miten pahasta stressi on terveydellesi. Ja muistutetaan rentoutumisen ja meditoinnin tärkeydestä. Olen joskus naureskellut että minulla ei ole aikaa pysähtyä mihinkään meditaatioon, ja oikeastaan nyt vähän nolottaa koko lause. Ettäkö ei ole aikaa rauhoittua ja pitää itsestä huolta, edes viideksi minuutiksiko?

Terveys on kuitenkin ykkösprioriteetti. Ilman sitä ei juuri millään muullakaan ole väliä. Deadlineja voi siirtää, terveyttä on vaikeampi saada takaisin. Puhumattakaan siit mitä kaikkea missaat läheistesi elämästä jos on aina kiire, eikä just nyt aikaa tälle.

Päätin ottaa meditoinnin haltuun ja aloittaa pienestä. Viisi minuuttia kerrallaan, istuen sohvalla, kädet sylissä. Ajattelematta mitään tai ainakin siihen pyrkien. Rentouttaen koko kehon. Kynttilän valoa katsellen.

En tiedä toimiiko se, mutta en keksi mitä haittaakaan siitä olisi. Kokeile säkin :).