Yksi pisara vähemmän muovimeressä

IMG_1916.PNG

Heti alkuun haluan todeta, että omissa kulutus- ja toimintatavoissani on vielä paljon parannettavaa. 

Uskon silti, että pienillä teoilla, arjen fiksummilla valinnoilla on paljon merkitystä. Yksinkin muovipilli vähemmän, on oikeasti iso juttu jos jokainen ihminen jättää sen kerran ottamatta.

Ja vaikka esimerkiksi juttujen jakamisesta somessa sanotaan, että niillä ei muuteta mitään, eikä auteta ketään, sä et ikinä tiedä ketä inspiroit muutokseen tai kuka saa siitä sun jakamasta jutusta uutta tietoa.

Jaoin tuttavani seinältä tämän yllä olevan kuvan, ja sen yhteyteen kirjoitin, että arviolta säästän 600-700 muovikuppia vuodessa, kun käytän töissä omaa teemukia.

Yllättävän iso määrä, ja aika helpolla teolla vältettävissä. Lisäksi tee maistuu vaan paremmalta omasta mukista, ja töissä on hauska katsella minkälaisia mukeja kaikilla on. Niissä näkyy ihmisen persoonaa :).

Mikä parasta, eilen kahvipöydässä tuli puhetta muovijäteongelmasta, eräs työkaverini nosti uutta teemukiaan ja sanoi että nähtyään mun postauksen, hänkin vaihtoi omaan mukiin.

Tuli niin hyvä mieli, että olisin voinut halata mun työkaveria! Ja näin tuplaantui säästettyjen muovimukienkin määrä.

Tottahan se on, että nämä ovat pieniä pisaroita tässä muovimeressä, suorastaan ylitsepääsemättömän tuntuisessa ongelmassa. Mutta silti, jostain muutoksen on aina lähdettävä.

Joten mun mielestä myös juttujen jakaminen somessa on hyödyllistä, ja jos joskus kokee ettei voi muuten auttaa tai vaikuttaa johonkin asiaan, voi ainakin lisätä tietoisuutta asiasta.

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.