Jokainen päivä on erityishetki

Kaadoin teetä itselleni eräänä arkiaamuna, ja jäin hetkeksi ikkunan äärelle maistelemaan sitä. Talomme edestä kulkevalla tiellä äiti ja kaksi lasta olivat menossa läheiseen tarhaan. Näky sai minut hymyilemään leveästi. Pienemmällä tytöllä oli paljettitakki, joka kimalteli auringossa, ja upea värikäs hame. Ihastelin tyyliä, ja samalla toivoin että hän tulee aina pukemaan päälle juuri sitä mitä haluaa.

Voiko yksikään arkipäivä olla tylsä tai harmaa, jos kuljet reippaasti eteenpäin paljettirotsissa?

Aikaisemmin olin sattumoisen keskustellut kaverini kanssa siitä, miten kaikista ihanimpia vaatteita alkaa aikuisena jotenkin säästelemään. Varaa ne vain erityistilanteisiin. Miten tämä ajatusmalli hiipii mieleen? Pikkutyttönä sitä haluaa juuri laittaa aina, oli arki tai juhla, ne ihanimmat vaatteet ja asusteet päälle.

Joskus saattaa jopa sitten käydä niin, että se ihana vaate odottaa siellä kaapissa sopivaa hetkeä, jota ei oikein koskaan saavukaan. Kukaan ei pääse nauttimaan sen kauneudesta, ja itse jäät vaille sitä iloa mikä vaatteen pitämisestä syntyy. Itselläni on käynyt niin.

Kun miettii sitä hassua ajatusta ”spesiaalihetkistä” jolloin sitten laittautuu parhaimpiinsa, miksei niitä hetkiä voisi olla koko arki täynnä? Jokainen hetki elämässä on oikeasti spesiaali, ainutlaatuinen. Päätin muistuttaa itseäni siitä, että kuuntelen enemmän sitä pikku Marikaa joka olisi innosta hihkuen valinnut kaapista just ne ihanimmat vaatteet päälle. Arkena, ihan muuten vaan. Koska ne on niin ihanat.