Himoitsetko pitkiä hiuksia
Mikään ei ole hitaampaa kuin hiusten kasvattaminen jos a) olet leikannut otsiksen ja se kaduttaa tai b) olet niitä joiden hiukset muuten vaan kasvavat todella hitaasti. Olen ollut sekä a että b. Tuntuu, että luonnonkihara kasvaa hitaasti, varsinkin jos se on huonossa kunnossa. Hiusten latvat hamppuuntuvat ja haaroittuvat, jonka jälkeen ne katkeavat tai ne on pakko leikata.
Olen omassa hiustenkasvatusprojektissani vaiheessa, jossa alan olla melko tyytyväinen. Hiusten pituus on puoleen selkään, latvatkin ovat melko kivassa kunnossa ja hiuksissa ei ole oikeastaan lainkaan kaksihaaraisia.
Kivutonta kasvatusprojekti ei ole ollut. Se on vaatinut sitoutumista ja uusien tapojen opettelua.
Näillä vinkeillä olen saanut omat hiukseni kasvatettua:
- ota ilo irti kaikista kasvatusvaiheista. Erilaiset tyylit eri pituuksissa tuovat kivaa vaihtelua kasvatusrumbaan. Hyödynnä myös pinnit, huivit ja donitsit. Niillä saa ihmeitä aikaan ja mm. kasvatusvaiheessa olevan otsiksen tyylikkästi kuriin.
- tsekkaa ruokavalio. Syö monipuolisesti ja huolehdi että saat riittävästi kaikkia ravintoaineita. Ruokavalio näkyy hiuksissa.
- vähennä mekaanista rasitusta. Käytän pehmeitä donitseja jos hiukseni ovat kiinni. Harjaan ne hellävaraisesti, ja vältän pitämästä niitä aina samalla tavalla kiinni. Aloitan harjaamisen aina jiusten latvoista ja etenen hellävaraisesti. En koskaan repien tai voimalla.
- vähennä kovia käsittelyjä. Olen vähentänyt hiusten värjäystä ja erityisesti vaalennusta, koska selvästikään omat hiukseni eivät niitä hyvin kestä. Hiukseni kuivuvat ja katkeilevat vaalennettuna paljon helpommin.
- vähennä lämpökäsittelyä. Hiusten suoristajani on siirtynyt eläkkeelle. Hyväksyin sen, että hiukseni eivät ole tikkusuorat, ja opettelin muotoilemaan niitä ilman lämpöä. Ihan paras päätös!
- etsi sopivat ja hoitavat hiustuotteet. Olaplexin hoitovoide ja hoitoöljy ovat yhtään liioittelematta pelastaneet ja muuttaneet hiukseni täysin. Ei enää söheröä eikä pörröä vaan kauniita laineita ja kiiltoa.
- itselle sopiva pesuväli. Elin vuosia todella pitkän pesuvälin kanssa, enkä oikeastaan tajua miksi. Hiukseni olivat usein elottoman näköiset, jäykät ja tönköt, Nyt pesen huoletta joka toinen päivä, ja hiukseni voivat hyvin.
Parhaita oppeja joita curly girlistä jäi käteen oli oivallus, että kaikki vinkit eivät todellakaan sovi kaikille. Parasta mitä voit hiuksillesi tehdä on tarkkailla niitä rehellisesti, ja katsoa mikä toimii niissä parhaiten. Jos ne kestävät lämpöä, mikset suoristaisi niitä vaikka joka päivä. Tai jos ne ovat paremman näköiset ilman shampoopesua, älä turhaan tuhlaa shampoota. Voi viedä hieman kärsivällisyyttä löytää omien hiusten jipot, mutta kun ne löytyvät, hiusten kanssa ei tarvitse enää tuskailla. Tosin lempeät otteet niin harjatessa kuin muotoillessakin ovat kaikille käypiä vinkkejä.