Kaksi helppoa kesäkampausta

Kaksi helppoa kesäkampausta

Kesällä kampauksille tärkeintä on se, että ne ovat helppoja ja nopeita tehdä. Kauniita kesäpäiviä on turha tuhlata kampauksien väkertämiseen, ja kauneimmat kesäkampaukset ovatkin boheemin rentoja. Hiussuortuvat saavat hieman karkailla, ja kaiken ei tarvitse olla niin täydellistä. Näillä kahdella vinkillä saat kauniin, mutta helpon kampauksen muutamassa minuutissa: Trendikäs huivinuttura Tee tavallinen nuttura niskaan. Ota huivi, ja […]

Mieltä hellivät tuoksuelämykset

Mieltä hellivät tuoksuelämykset

Kun siirryin luonnonkosmetiikkaan tuoksut jäivät pikkuhiljaa matkasta. Synteettisiin tuoksuihin liittyi niin paljon epävarmuutta niiden valmistusprosessin ja mm. eläinkokeiden suhteen, että oli helpompaa luopua tuoksuista kokonaan. Luonnonkosmetiikan puolella harva tuoksu on miellyttänyt. Tuoksut ovat kuitenkin suuri nautinto. Tuoksuista syntyy myös muistoja, ja ne voivat viedä meidät sekunnissa takaisin johonkin paikkaan tai hetkeen. Olen välillä metsästänyt uusia […]

That 70’s (hair) show

That 70’s (hair) show

Olen jo pidemmän aikaa törmäillyt somessa, etenkin Tiktokissa ja Instagramissa, 70-luvun hiustyyleihin. Mieti Farrah Fawcettia, Charlien enkeleitä, Abban Agnethaa ja Fridaa. Painovoimaa uhkaavia, tuuheita ja ilmavia kutreja. Englannin sana bouncy on täydellinen kuvaamaan tätä tyyliä. Ylöspäin kaartuvia hiustenlatvoja ja otsalta kaartuvia hiusosioita. Törmäsimpä kampaustyyliin, jonka nimikin on Farrah flip. Nämä kampaukset voivat tuntua todella työläiltä […]

Luovuudesta ja unelmien tavoittelusta

Luovuudesta ja unelmien tavoittelusta

Olen koko alkuvuoden ”opiskellut” luovuutta. Olen tehnyt luovuusoppikirjan tehtäviä, pureutunut niihin sisään ja syvälle. Olen etsinyt somesta luovuuteen ja tietynlaiseen mielen tilaan liittyvää sisältöä. Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut että opin näin paljon. Self help-kirjojen lukijoille helposti nauretaan, mutta ne ovat oikeasti hirveän hyvä työkalu herätellä ajattelemaan ja virittää omaa mieltä. Luovuus on niin paljon […]