Hey Girl on kypsynyt viiden vuoden ikään

Olen tuijottanut tekstieditoria pitkään. Aloittanut ja sitten pyyhkinyt tekstiä pois. Mitä tässä tilanteessa kirjoittaisi? Otanko kantaa maailman tapahtumiin, vai kirjoitanko ihan muusta.

Onko parempi tarjota tasapainoksi muita aiheita, vai onko se välinpitämättömyyden huippu?

Olen omalta osaltani todennut, että pelko ja ahdistus maailman tapahtumista kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän aikaa viettää uutisten ja somen parissa. Kyyneleet valuvat katsellessa toisten ahdinkoa, kunpa voisin halata bussissa itkevää pientä poikaa, kunpa voisin auttaa kaikkia ahdinkoon jääneitä eläimiä, kunpa voisin tehdä jotain! Sodassa kärsii kaikki, eniten heikoimmassa asemassa olevat.

Rajoitan tällä hetkellä ruutuaikaani, ja päätin, että minun keinoni auttaa on jakaa täsmätietoa järjestöistä jotka tuovat alueelle apua, sekä lahjoittaa rahaa luotettaville tahoille.

Päätin myös, että tuotan sisältöä arkisista aiheista niille, jotka kaipaavat sitä.

Havahduin eilen vanhan Facebook-muiston myötä siihen, että blogini täyttää viisi vuotta. Jouduin hetken miettimään, että voiko se pitää paikkaansa, mutta aika vaan menee niin nopeasti.

Välillä olen miettinyt jatkanko kirjoittamista, mutta on vaikea kuvitella etten tekisi tätä. Ajan mittaan tapani kirjoittaa on muuttunut, samoin aiheet. Olen itse muuttunut ja kasvanut, toivottavasti se välittyy myös teksteistäni.

Alussa etsin tapaani kirjoittaa ja olla. Kirjoitin tavalla jolla ehkä kuvittelin, että blogia pitää kirjoittaa. En myöskään uskaltanut jakaa aina ajatuksiani, vaan jarruttelin. Koen, että blogistani on kehittynyt parempi ajan mittaan, ja olen uskaltanut näyttää herkkyyteni ja jakaa myös suruni.

Olen aiemmin kirjoittanut postauksen Hey girl-blogin arvoista.

Ne ovat seuraavat:

  1. Ystävällisyys. Olen useammankin kerran törmännyt kommenttiin ”sähän voit haukkua/valittaa tästä siinä sun blogissa”, mutta Hey girl ei ole paikka jossa haukutaan/kiusataan/tai purnataan. Ystävällisyys on tärkeää, kaikki lähtee siitä, että osaamme olla ystävällisiä sekä itsellemme, että toisillemme.
  2. Eläinten hyvinvointi. Tämä on ollut varmasti ensimmäisiä arvojani, jo ennen kun edes osasin määrittää mitä arvot tarkoittavat. En käytä eläimillä testattu kosmetiikkaa enkä kodinpuhdistustuotteita, eikä Hey girl-blogissa koskaan esiteltäisi turkiksia.
  3. Luonnollinen kauneus. Kauneus on katsojan silmässä. Jokainen meistä on kaunis, juuri sellaisena kun haluaa olla. Hey girl-blogi kannustaa löytämään oman hyvän olon, joka heijastuu myös ulospäin. Kaikki kosmetiikka jota blogissa esitellään on luonnonkosmetiikkaa, tai puhdasta ja luonnollista kosmetiikkaa.
  4. Ole oma itsesi. Välillä tuntuu, että vaikein asia tässä maailmassa, on uskaltaa olla oma itsensä. Hey girl-blogi kannustaa jokaista olemaan juuri se ihana, outo persoonallisuus joka olet, vaikka pienen pienin askelin.
  5. Pehmeä arki. Hey girl-blogi on pehmeä, ja kannustaa pysähtymään ja kuuntelemaan omaa sisintään. Jollekin riittää latautumiseen viiden minuutin paussi kiireessä, toinen tarvitsee elpymiseen viikonlopun. Olemme erilaisia. Jokaiselle tekee silti hyvää välillä hidastaa, ja pehmittää arjen kulmia. Elämässä on muutakin kun arjen kiireestä suoriutuminen.

Postaus on muutaman vuoden takaa, mutta arvojen takana seison edelleen.

Olen todella iloinen, että olet löytänyt blogiin, toivottavasti olet viihtynyt, ja löytänyt ideoita ja ajatuksia arkeesi. Sinä, lukija teet tästä mielenkiintoista. Kiitos!

Puheenaiheet Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.