Ice, ice baby
Sain kesän alussa mielenkiintoisen yhteydenoton kosmetiikkabrändiltä nimeltä AMÉON, joka oli juuri jalkautunut Eurooppaan. Tuotteet kuulostivat jännittäviltä, ihanalta ja ylelliseltä, ja hetken jo epäilin, että onko tämä edes totta! Totta se oli, ja sain myöhemmin kesällä ylellisen tuotepaketin testiin blogiini.
AMEŌN on kryogeeninen kasvojenhoitosarja, jonka on kehittänyt Alina Mehrle. Tarve ja idea brändiin syntyi Alinan omista tarpeistaan, hänen sairastuttuaan vakavasti, ja sairauden hoitojen sivuvaikutuksena hänen ihonsa tarpeet muuttuivat ja kaipasivat tehokkaita, puhtaita ainesosia. Työn tuloksena syntyi AMEŌNin 3-vaiheinen Cryo-rituaali.
AMEŌN-tuotteet ovat valmistettu kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta, ne ovat vegaanisia ja eläinkokeettomia. Tavoitteena on pyrkiä kohti puhtaampaa ja kestävämpää tulevaisuutta yhdistämällä luonnon ja bioteknologian voima.
Jännittävältä kuulostava ihonhoitorituaali pitää sisällään kolme eri tuotetta, joista ensimmäistä odotin erityisen innolla.
Vaihe 1: Kylmähoito. Iho käsitellään pakastetulla Essence™ ’Glow Manifesto’ -jääkuutioseerumilla kevyesti hieroen. Kylmä virkistää ihoa, tehostaa verenkiertoa, napakoittaa ihoa, vähentää tulehduksia ja valmistelee ihon rutiinin seuraaville vaiheille.
Jääkuutioseerumi sisältää antioksidantteja, hedelmähappoja ja kasviuutteita.
Jos iho on taipuvainen puhoitukseen tai ruusufinneihin, suosittelisin kuitenkin käsittelemään sitä kylmällä harkiten, ja punoitukseen taipuvaisia alueita välttäen.
Vaihe 2: Seerumin vuoro. Iholle levitetään Aurora Glow -seerumia kevyesti hieroen. Seerumi kosteuttaa, kirkastaa, suojaa ja tasoittaa ihon pintaa.
Seerumi sisältää mm. C-, B- ja E-vitamiinejä sekä antioksidantteja.
Vaihe 3: Kosteutus. Lopuksi kasvoille levitetään Holy Cream Diamond -kosteusvoide. Kosteusvoide viimeistelee ihonhoitorutiinin, sekä auttaa lukitsemaan kosteuden iholle.
Voide on antioksidantti- ja peptidipitoinen, ja sopii virkistämään väsynyttä ja ekstraboostia kaipaavalle iholle.
Kaiken kaikkiaan tämä ihonhoitorituaali on ylellinen elämys, ja on omiaan luomaan arkeen juhlantuntua ja hemmottelua.
AMÉONia voi tilata heidän omasta verkkokaupasta: ameonskin.eu. Nettisivuilta löytyy myös kattavasti tietoa tuotteista, sekä hyviä vinkkejä ihonhoitoon.
Vau siistiä! Puhdistitko ihon ihan tavallisesti ennen tuota ”jääpalaa”? Millaisissa paketeissa ne tulee, onko tuo jääpala aina yksi annos? 😃 Hirveästi kysymyksiä. Nuo varmaan säilytetään myös pakastimessa…. 🙈
https://www.sangynalla.fi
Hyviä kysymyksiä :)! Puhdistan ihon tosiaan ihan tavallisesti ensin. Paketissa on 9 jääpalaa. Ne voi pakastaa kerralla, mutta itse olen laittanut aina yhden pakastumaan kerrallaan. Yksi jääpala on yksi annos, ja se on melkoisen riittoisa, siitä riittää kaulaan, decoltee-alueelle ja olkapäihinkin.
Täältä löytyy niistä tarkemmin 🙂 https://ameonskin.com/catalog/ice-cubes/glow-manifesto.html