Kolme kivaa tällä viikolla

Tuntuipa tämä kolmen kivan listaaminen aluksi haastavalta tällä viikolla. Työviikko oli kiukuttava, ärsyttävä ja kaikin puolin sellainen että ei kiitos tällaista. Ei kuitenkaan siitä sen enempää, vaan mennään  tämän viikon kolmeen kivaan.

1. Muotilehdet ja suklaa. Pitkästä aikaa pötköttelin sängyllä ja selasin lehtiä, söin suklaata ja join teetä. Uskallan väittää, että tämä hetki rentoutti enemmän kuin mikään meditaatio maailmassa.

2. Koirien fysioterapia. Käytettiin Luka ensimmäistä kertaa koirien fysioterapiassa Mustissa ja Mirrissä. Herra osaa olla välillä varsinainen vastarannan kiiski, ja taisi luulla että ollaan eläinläärille menossa. Onneksi kuitenkin rentoutui ja osasi hieman nauttiakin loppua kohden. Uusi aika varataan ilman muuta, ja Sisu pääsee myös nauttimaan omasta huoltohetkestään.

3. Uuden oppiminen. Olen kokeillut tehdä ”asuvideoita” todella matalalla kynnyksellä, ja ajattelin sitä kautta ottaa haltuun videosisällön tekemistä pikkuhiljaa. On hyvä tehdä asioita joissa on huono, ja jotka jännittävät, koska silloin todella oppii uutta, ja haastaa itseään. Se on myös erittäin palkitsevaa. Paikoilleen jämähtäminen on kamalaa.

Lisäksi katsottiin viikonloppuna ihana leffa, Yesterdays, joka kertoo artistista joka ainoana maailmassa muistaa Beatlesien musiikin. Ihana romanttinen komedia, joka saa rakastumaan myös Beatlesin tuotantoon. Joulusuklaat on myös iso plussa. Samoin jouluvalot,meillä on niitä joka huoneessa.

Rentoa sunnuntaita ja kivaa ensi viikkoa!

Hyvinvointi Ajattelin tänään
Kommentit (1)
  1. Oli tarkoitus käydä katsomassa tuo Yesterday elokuvateatterissa sen ilmestyessä, mutta jotenkin mikään näytösaika ei vaan natsannut omiin työaikoihin ja muihin menoihin ja sitten se vaan jäi. Tarkoitus olisi se joskus katsoa, koska Beatles.<3

    Piti ihan hetki muuten tuijottaa tota kuvassa näkyvää lehden kantta, että apua miten paljon Jenniferiä on muokattu tuohon kuvaan! Ihan järkyttävää, huh. Hän on kuitenkin erittäin kaunis nainen ja tuossa hänet on saatu näyttämään niin muoviselta, ettei tosikaan.

    https://astuharhaan.wordpress.com/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Kommenttisi tallennetaan sivustolle ja CleanTalkin roskapostinesto voi tarkistaa ne roskapostin ehkäisemiseksi. Katso lisätietoja tietosuojakäytännöstämme.