Neljävuotias Hey girl-blogi

Olin unohtanut blogini ”syntymäpäivän” aivan täysin. Tässä maaliskuussa olen todellakin kirjoittanut Hey girliä neljä vuotta. Se on hyvin lyhyt, ja samalla myös pitkä aika. Neljässä vuodessa tapahtuu paljon. Puhumattakaan miten paljon viime vuosi muutti kaikkea.

Neljässä vuodessa oppii paljon, ja blogin aihepiirit ovat kehittyneet ja laajentuneet. Tuntuu, että olen löytänyt sen ”minun tapani” blogata. Tiedän minkälaisia juttuja tykkään kirjoittaa, ja mistä taas ei tule hyvä fiilis. Kirjoitan hyvin harkiten henkilökohtaisista asioista, koska joskus jälkeenpäin on tullut tunne, että ns. paljastin liikaa, eikä se ole tuntunut hyvältä.

Alussa tein paljon enemmän yhteistöitä, toki silloinkin sellaisia, joiden takana voin seisoa. Nyt olen kuitenkin hyvin valikoiva, ja tiedän tarkalleen mitä haluan, ja minkälaisia yhteistöitä teen. Luonnonkosmetiikka ja hyvinvointi ovat minulle ne sydäntä lähellä olevat aiheet, ja erityisesti olen nauttinut siitä, että olen saanut esitellä kotimaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä runsaasti blogissa.

Joskus olen saanut kysymyksiä siitä, miksen ”hauku” tuotteita, joita esittelen. Olen kuitenkin valinnut alusta asti linjan, että esittelen vain sellaisia tuotteita, joita voin suositella. Eli jos jostakin syystä en koe tuotetta hyväksi ja en suosittelisi sitä kaverilleni, en halua käyttää siihen aikaa ja energiaa, vaan mieluummin käytän tilan sellaiseen, joka huomiota ansaitsee.

Olen muutenkin pyrkinyt tuomaan blogiin positiivisuutta ja tasapainoa. Se voi olla tylsää, eikä taatusti tuo paljon klikkauksia, mutta olen hyväksynyt sen, koska tämä on minun tapani blogata. Maailmassa on tarpeeksi negatiivisuutta ja vastakkainasettelua enkä jaksa sitä enää tilassa, joka on omani. Olen myös tyytyväinen siitä, että on blogeja, jotka jaksavat, osaavat ja taidokkaasti tuovat esiin epäkohtia, joista pitää keskustella. Sitä todellakin tarvitaan. Oma energiani ja ammattitaitoni ei siihen tällä hetkellä riitä.

Olin alussa joka kerta häkeltynyt, jos joku tykkäsi tai kommentoi julkaisemaani juttua. Edelleen olen kiitollinen ja ihmeissäni siitä, että minulla on ihan oikeita lukijoita, arvostan sitä niin paljon. Olisi todella vaikea löytää motivaatiota jatkaa, jos jutut eivät kiinnostaisi ketään. Kiitos siis sinulle, joka luet tätä juttua.

Päätös alkaa kirjoittamaan blogia, oli jännittävä, ja se on todellakin opettanut paljon. Jos olet miettinyt blogin perustamista, mutta et vaan saa aloitettua, lue alta viisi vinkkiä just sulle!

Viisi vinkkiä blogista haaveilevalle

  • ole oma itsesi. Kukaan ei ole samanlainen kuin sinä, ja se suurin vahvuutesi. Toki kannattaa benchmarkata muita blogeja, ja miettiä minkälaiseen suuntaan oman blogin haluaa viedä. Aina kannattaa ottaa oppia ja inspiraatiota.
  • valitse blogialusta ajatuksella. Haluatko olla osa yhteisöä vai heti perustaa blogin itsenäiselle alustalle? Blogiyhteisöissä kuten täällä Lily.fissä tai Indie daysissä saa näkyvyyttä, ja yhteisön tuen. Itsenäisellä alustalla puolestaan voit vapaammin määrittää blogiin liittyviä asioita kuten mainokset, joita blogissa näkyy.
  • ota käyttöön analytiikka heti alusta. Google analytics tarjoaa tärkeää tietoa siitä, miten lukijasi käyttäytyvät, mitkä aiheet heitä kiinnostavat, ja tarvitset myös analytiikkatietoa mahdollisia yhteistöitä varten.
  • uskalla kysyä neuvoa muilta. Jos joku ei halua neuvoa, kysy toiselta. Autan mielelläni muita, jos osaan, ja olen saanut toisilta bloggaajilta aina tarvittaessa apua itsekin.
  • anna mennä. Perusta se blogi. Tämä ei ole niin vakavaa. Kirjoita vaan rohkeasti ja usko siihen, että tehdessä oppii.
Kommentit (1)
  1. Onnea neljävuotiaalle! Mun blogille taisi tulla 4v täyteen viime vuoden lopussa, jos oikeen muistan 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *