On ihan ok hidastaa vauhtia

Syksy mielletään usein ajaksi joilloin ”pitää” aloittaa uutta. Opiskella, harrastaa ja olla aktiivinen. Lomat ovat pidetty ja virtaa pitäisi riittää vaikka mihin. Vilkaisukin LinkedIniin kertoo, että nyt mennään. Pienen selailun jälkeen hengästyttää. Tiedän ihmisiä joilla on lähes joka arki-illalle eri harrastuksia. Ja se on tosi hienoa. Jos sellaisesta tykkää. Jos olet yhtään seurannut tätä blogia, varmaan tiedätkin etten itse ole sellainen.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että viettäisin illat yksin kotona möllöttäen tai Netflixiä tapittaen. Tosin se on varsin kivaa joskus. Puuhastelen paljonkin kaikenlaista, mutta harrastukset ja tekemiset eivät vie minua, vaan minä päätän milloin mitäkin haluan tehdä. Ja nimenomaan haluan, en usko että harrastuksien kuuluu olla sellaisia, että ”sinne nyt on vaan pakko mennä” jos ei huvita. Miksi ihmeessä olisi?

Samaan aikaan kun syksy ja pimeämpi vuoden aika lähestyy, pitäisi siis kiskoa sata lasissa töissä ja harrastuksissa ja koulussa. Ja sitten alkaakin uuvuttaa…

Uskon, että osa meidän jaksamisen haasteista syntyy siitä, että olemme ajautuneet niin kauas luonnosta ja sen rytmistä. Syksyllä illat pimenee, luonto hiljenee, ja sen tahti hidastuu. Se valmistautuu talveen. Talvella, pimeimpänä aikana luonto lepää, kaikki hidastuu. Keväällä valon myötä luonto heräilee. Kesällä se kukoistaa ja kasvaa. Tuntuu siis luonnon vastaiselta, että meillä pitäisi energian kasvaa kohti pimeintä kautta mentäessä.

Olen miettinyt tätä paljon, ja jotenkin tullut siihen tulokseen, että meidänkin kuuluisi levätä syksyllä ja talvella enemmän. Kuunnella kehoa, eikä väkisin runnoa sitä rytmiin joka ei ole sille luonnollinen.

Jos olen vitsinä sanonut, että karhuilla on homma hanskassa. Ne syövät itselleen kunnon varaston ravintoa, nukkuvat koko talven, ja heräävät keväällä nauttimaan kauneimmasta vuodenajasta. Joskus sateisena syysaamuna se kelpaisi itsellekin varsin hyvin.

En aio enää vaatia itseltäni enempää kun pystyn antamaan. Jos kehoni kaipaa lepoa, se saa sitä. Aion suoda itselleni pehmeän ja lempeän syksyn, ja annan sen ajatuksen kantaa läpi pimeiden iltojen.

Kommentit (2)
  1. Moi!

    Hyvää pohdintaa. Mietin tätä lukiessani, että kyllä, näin juuri, edssä on pitkä pimeä kausi, mikä usein merkitsee sitä, että tahti hidastuu, kerätään voimia. Itselleni syksy ei merkitse niinkään uusia alkuja (vaikka niitä joskus vääjäämättä siihen osuukin) eikä talven varalle touhuamista, vaan pikemminkin uuden kesän odottelua 😀 Käsin pimeästä, kosteasta ja kylmästä. Silloin ei tee edes mieli ”uudistua”. Kevät on vielä pahempaa aikaa, kun yhtäkkinen valo iskee ja pitäisi olla valmis kaikkeen, olla tehokas ja suorittaa luonnon tahtiin. Kun huhtikuusta selviää, elämä voittaa! Olen siis vankkumaton kesäihminen. Toukokuusta syyskuu loppuun olen vahvasti hengissä, pakkastalvikin menettelee, mutta välivaiheet voisin jättää väliin. En ole niissä parhaimmillani – ja juuri siksi on hyvä kääntyä hieman itseensä päin ja keräillä voimia.

    Minna

  2. Hienoja oivalluksia, kiitos tästä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *