What’s in: Ihana ja helppo kurpitsakeitto

Päätin että tänä syksynä syödään kurpitsaa (ja muutenkin enemmän sesongin mukaan saatavilla olevia kasviksia ja vihanneksia).

Mielestäni keitto on helpoin tapa syödä tätä melkoisen hankalasti käsiteltävää, mutta herkullista kasvista.

Onnistuin kehittelemän todella helpon ja niin hyvänmakuisen keiton, että jaan sen muillekin.

  1. Paahdoin ensin uunissa öljyssä ja suolassa pehmeäksi viipaloidut kurpitsan ja bataatin.
  2. Kaadoin ne kattilaan ja sekaan kaksi chilikaurakermapurkkia, paprikajauhetta ja hieman yrttisekoitusta.
  3. Soseutus ja keitto on valmis.

Koti Ruoka ja juoma

Inspiraatiota ja ajatuksia pikkujoulutyyleistä

Blogi on päivittynyt viimeaikoina niin hidasta tahtia, että mietin välillä muistaako kukaan edes tämän olemassa oloa. Juttuideoita on ollut mielessä paljon, mutta niin moni muu asia on vaan mennyt etusijalle. Niin paljon kun rakastankin Hey Girl -blogin tekoa.

Jotta pääsisin taas vauhtiin, päätin alkaa postaamaan sekä tänne Instaan ja blogiin lyhyitä juttuja teemalla ”what’s in”.

Ensimmäinen teema tuli mieleen kun juttelin ystäväni kanssa juhlatyyleistä, tietenkin pikkujouluihin! Mikä on in pikkujoulutyyleissä?

Tässä Hey Girl -blogin vinkit:

  • Leikittele tekstuureilla. Mitä pörröisempi, sen parempi.
  • Hapsut ovat niin tyylikkäitä.
  • Värit! Punainen on aina muodissa joulusesongissa. Ja rakastan syvän vihreän sävyjä.
  • Pikkumusta. Klassinen, mutta ei koskaan tylsä.
  • Rusetti. Mitä isompi, sen parempi.
  • Tekonahka. Mieluiten hopeisena.
  • Avoselkäiset mekot!
  • Valkoinen kauluspaita. Niin tyylikäs.

Ja loppujen lopuksi mielestäni se, mikä saa sinut tuntemaan olosi hyväksi, on aina oikea asuvalinta.

Muoti Trendit