En vuoden vaihtuessa pohtinut mennyttä vuotta. Enkä tehnyt lupauksia tulevalle. En asettanut tavoitteita tai kirjoitellut mitään hienoja mietteitä. En yksinkertaisesti jaksanut.

Olin tosi väsynyt ja kurkku karheana mietin vaan, että olipa onni, että sain uuden vuoden aatoksi vapaapäivän. Otimme illan rennosti leffojen parissa.

Uuden vuoden ensimmäinen uutinen oli Betty Whiten kuolema. Eihän se kenellekään yllätys ole, että lähes sadan vuoden ikään ehtinyt henkilö menehtyy, mutta uutisesta tuli todella alakuloinen fiilis. Betty oli idolini. Eläinaktivisti, suuri sydäminen nainen, jolla oli jalat maassa ja huumorintajua. Hänenlaisiaan saisi olla enemmän.

Kutittava kurkkuni alkoi tuntua jo todella epämiellyttävältä,väsymyskään ei ollut kadonnut, vaikka olin nukahtanut uutena vuotena epäcoolisti yhdeksän maissa. Mietin, että onkohan nyt käynyt huono tuuri.

Otin rauhallisesti ja lepäilin. Aloin yskiä enemmän. Puoliso otti kaapista kotonatestit ja sanoi, että nyt kyllä tehdään nämä. Sunnuntai-ilta saikin sitten aikamoisen käänteen. Positiivinen tulos. Sydän tykyttää, ja aivoissa vain yksi ajatus. Ei voi olla totta. Ei.

Vuoden ensimmäinen maanantai alkoi jonotuksella drive in-testiin. Selvittelyllä, että miten pitää toimia. Panikoinnilla, että mitä nyt tapahtuu. Kuinka pahasti sairastun?

Maanantai-iltana tuli virallinen vahvistus: minulla on korona.

Vuoden ensimmäiset viikot menivätkin karanteenissa.

On todella pelottavaa sairastua tautiin, jota on yrittänyt kaikin keinoin vältellä kaksi vuotta. Tuli epäonnistunut olo, ja fiilis, että ajatteleeko ihmiset, että olen ollut piittaamaton ja huolimaton. Mitä jos olen tartuttanut muita? Mitä jos tauti pahenee todella paljon, enkä saakaan hoitoa?  Tuntui raskaalta nähdä uutisia, jotka päivästä toiseen kertovat siitä, miten terveydenhuolto kuormittuu entisestään.

Joskus pieni uutispimento on paikallaan, ja yritin keskittyä lepäämiseen ja paranemiseen. Onneksi sain joululahjaksi uuden kirjan jonka parissa vietin hetken jos toisenkin, Joël Dickerin Huoneen 622 arvoitus. Aivan mielettömän jännittävä ja monitasoinen jännäri. Tästä saisi loistavan leffan. Suosittelen jokaiselle jännityksen ja arvoituksien ystäville.

Hyväksyin sen, että nyt en jaksa eikä tarvitse jaksaa, vaan tärkeintä on tervehtyä. Ja loppujen lopuksi vuosi alkoi tärkeällä viestillä: terveys on tärkeintä.

Tunnen monia ihmisiä, joiden hiukset kasvavat ihan mieletöntä tahtia. Lisäksi heidän hiukset kasvavat aina hyväkuntoisena ja paksuna massana. Siinä on lottovoittoa kerrakseen.

Omat hiukseni ovat ihan toista maata. Olen joutunut todellakin ”kasvattamaan” niitä, ja näkemään paljon vaivaa, jotta saan pidettyä ne pitkänä. Luonnonkiharahius saattaa vaikuttaa ihanalta kun se kihartuu vallattomana, mutta voi että se osaa olla vaikea pitää hyväkuntoisena ja pitkänä.

Omalta osaltani voin sanoa, että kaksi tärkeintä asiaa hiusten kunnon kannalta ovat ravinto ja hiusten lämpömuotoilusta luopuminen. Jatkuva suoristaminen oli yksinkertaisesti hiusteni tuho. Kuiva ja karhea kiharani ei kestä sitä, oli pohjalla minkälainen lämpösuoja tahansa. Toki vaikuttavia tekijöitä on paljon.

Tässä ovat kulmakiveni hyvinvoiviin ja pitkiin hiuksiin:

• hyvä harja. Hiuslaadulle sopiva harja, ja lempeät otteet. Älä revi hiuksia harjatessa, vaan selvitä hiukset aina lempein ottein latvasta ylöspäin edeten. Älä harjaa hiuksia märkänä.
• vältä lämpöä. Ota haltuun erilaisia tekniikoita joilla voit muotoilla hiuksia ilman lämpöä: paplarit, palmikot ja erilaiset nauhoilla kieputukset ovat loistavia.
• pidä huolta päänahasta. Kosteutetusta ja terveestä päänahasta kasvaa terveet hiukset. Kuorin päänahan silloin tällöin, hieron sitä säännöllisesti ja pesen hiukset usein, jotta päänahkaan ei kerry muotoilutuotteita eikä likaa.
• lempeät otteet. Mitä tahansa teet, harjaat, muotoilet tai peset, käsittele hiuksia lempeästi. Ei hankausta tai repimistä. Liian tiukat ponnarit ja nutturat samassa kohdassa aiheuttavat pahimmillaan hiusten katkeamista tai lähtöä.
• syö hyvin. Riittävä proteiinin ja hyvien rasvojen saanti näkyy hiuksissa.