Elämä on täynnä sattumia. Suloisia, yllättäviä, uskomattomia, epäonnisia ja niitä ihmeellisen onnekkaita. Kaikki tähdet olivat oikeassa asennossa sinä päivänä kun löysin ilmoituksen jossa myytiin sekarotuisia koiranpentuja. Pentujen isä oli leonberg ja emossa oli laikaa ja susikoiraa. Sain muutamia kuvia pennuista ja olin täysin myyty.

Lähdimme hakemaan omaa pentua jännityksen sekaisin tuntein. Pentujen isä oli kuin iloinen pyörremyrsky, joka tunki lähelle niin innokkaasti, että kaadoin mehut paidalleni. Enpä vielä tiennyt miten paljon pentumme muistuttaisi isäänsä.

Minun piti valita kahdesta pennusta. Jotenkin vain tiesin, kumman haluan. Ja kun sain pennun syliini, en jaksanut enää keskittyä mihinkään muuhun. Halusin vaan juosta autolle ja ajaa kotiin äkkiä. En voinut uskoa, että tämä ihanuus oli minun.

Valitsimme pennulle nimen Luka. En tiennyt silloin että Luka-nimi tarkoittaa valoa. Valoa hän toi elämäämme ihan jokaisena päivänä.

Alusta asti Luka oli äitin poika. Hän seurasi minua suihkuun, nukkui jalkoihini käpertyneenä. Kannoin Lukaa sylissä siihen asti kun jaksoin. Pienestä karvapallosta kasvoi 60 kiloinen lempeä jättiläinen.

En tiedä miten koira voi olla niin iloinen, onnellinen ja aurinkoinen. Luka rakasti elämää.

Kun olimme ajelulla, Luka nautti siitä että sai laittaa päänsä ikkunasta ja tuuli tuiversi turkissa. Mielessä on miljoonia muistoja miten olemme auringossa, tuulessa tai sateessa, ja Luka nautti joka säästä. Lumessa hän heittäytyi selälleen ja potki jaloilla ilmaan.Tai laski mäkeä. Järvessä Luka olisi makoillut vaikka koko päivän. Nurmikot olivat täydellisiä loikoiluun.

Aina kun Lukalla oli pentuna ruoka-aika, hän oli kupilla ja niin iloinen ruuasta, että heilutti häntäänsä koko syönnin ajan.

Naapurimme, perheenjäsenet, tutut ja tuntemattomat joutuvat Lukan lumoihin. Lukemattomat kerrat ihmiset halusivat silittää Lukaa lenkillä. Hän otti kaiken vastaan asenteella, hei mahtavaa.

Luka luotti siihen, että hän on rakastettu. Hän ei koskaan epäillyt sitä. Hän asteli maailmassa varmoin, kepein ja onnellisin tassuin.

Elämässäni ei ollut sellaista huolta tai murhetta joka ei olisi tuntunut helpommalta kestää kun parkkeerasin Lukan viereen sohvalla. Eikä sellaista iloa ja riemua, jota emme olisi tanssineet ja karkeloineet. Lukalle oli omat jinglet joita lauloin hänelle. (Ja noin tuhat hellittelynimeä. Hän tunnisti jokaisen.)

Uskokaa pois, koirat osaavat juhlia parhaiten.

Koirat eivät murehdi. He todellakin osaavat hetkessä elämisen taidon. He eivät istu peilin edessä murehtimassa harmaitaan, eivät harmittele jäykistyviä niveliä. Jokainen päivä on uusi juhla. Kunpa sen osaisi itsekin. Kun huomaa taas uuden harmaan rakkaan kuonossa, sydäntä alkaa puristaa. Jäähyväisten hetki lähenee.

Sitä luulee, että on saavuttanut rakastamisen huipun, mutta elämä ikääntyvän koiran kanssa on erityistä. Tiedät, että jokainen päivä on onnenpotku. Siteenne vahvistuu entisestään. Kaikki pentumaiset kepposet ja nuoren koiran hassutukset ovat takana päin, ja rinnallasi on lempeä ja kiltti vanhus, joka tarvitsee sinua enemmän kuin koskaan. Pitkien lenkkien ja pallopelien sijasta suurinta nautintoa on istua kahden ilta-auringossa, katsella maailman menoa ja nuuskutella ilmaa. Niissä hetkissä on haikeaa kauneutta.

Jos on löytänyt elämässään jotakin näin hienoa ja ihmeellistä, on menetys ylitsepääsemättömän tuskallinen.

Yritän takertua kiitollisuuteen siitä, että sain maailman parhaan gurun opettamaan minua miten rakastetaan, miten elämästä nautitaan.

Olet rakas.