Helpot vegaaniset arkiruuat
En todellakaan ole mikään ansioitunut ruokareseptien laatija, mutta sitäkin intohimoisempi vegaaniruokien tekijä. Usein kun jostakin ruuasta pyydetään reseptiä, jakaisin sen mielellään saman tien, mutta harvemmin reseptiä on muualla kun päässäni, ja se on melko boheemissa muodossa. Kuten aiemminkin olen todennut, reseptieni määrät ovat lorauksia ja ripauksia, eli fiiliksellä laadittuja.
Se ei kuitenkaan este yrittämästä. Tällä kertaa halusin innostaa helppojen ja maukkaiden vegaanisten arkiruokien pariin, ja päätin jakaa kaksi omaa suosikkiani, jotka valmistuvat käden käänteessä.
Lämmin ”eat your damn greens” salaatti
Jostakin syystä vihreät kasvikset, kuten parsa, jäävät minulta helposti kaupan hyllylle. Valmiin vihannessekoituksen avulla tilannetta on helppo korjata.
- pastaa
- vihreä kasvissekoitus: paksoisalaatti, kevätsipuli, viherä paprika, parsa
- oliiviöljyä
- siirappia
- omenaviinietikkaa
- suolaa
- chilihiutaleita
- sitruunapippuria
- Verdurine-tomaattipyrettä
- pekaanipähkinöitä
Laita pieni määrä pastaa kiehumaan. Paista sillä aikaa kasvikset pannulla öljyssä, mausteissa ja pienessä lorauksessa siirappia ja etikkaa.
Kaada pastasta vesi pois, sekoita joukkoon hieman tomaattipyrettä, ja heitä sitten pasta kasvisten sekaan pannulle. Murenna päälle pekaanipähkinöitä, sekoita ja syö samantien.
Päälle voi tehdä vielä kastikkeen kaurakevistä, sitruunamehusta ja mustapippurista.
Hyvän mielen vegepizza
- valmiita pizzataikinapalloja
- tuubi Verdurine-tomaattipyrettä
- loraus oliiviöljyä
- loraus siirappia
- loraus omenaviinietikkaa
- n. 1 tl suolaa
- kourallinen yrttejä
- ripaus mustapippuria
- kirsikkatomaatteja
- punasipulia
- suolakurkkua
- Oddly good-raastetta
Ota vaikka jo aamulla pizzataikian sulamaan.
Leivo pohjat. Tee kastike tomaattipyreestä, oliiviöljysät, siirapista, omenaviinietikasta ja mausteista. Levitä se pizzojen päälle.
Laita päälle tomaatin puolikkaita, sipulirenkaita, suolakurkkua ja lopuksi raaste.
Paista kuumassa uunissa. Nauti. Tästä tulee aina hyvä mieli!