Onko kauneus todella katoavaista?

Jokainen meistä on luultavasti kuullut sanonnan ”kauneus on katoavaista”. Se voi herättää erilaisia mielleyhtymiä, mutta usein sillä viitataan ikääntymiseen. Kauneus ja nuoruus kulkevat käsi kädessä, ja ikääntyessä kauneus ikäänkuin kuluu pois. Onko se todella niin?

Katoaako kauneus, vai onko aika muuttaa sitä, mitä ajattelemme kauneudesta?

Viime aikoina mediassa on näkynyt ihastuttavan paljon eri-ikäisiä naisia. Cannesin punaisella matolla Andie MacDowell kohahdutti harmailla hiuksillaan, ja Sinkkuelämää sarjan spin offin Just like thatin kuvauksista otetuissa kuvissa näkyy selvästi ikääntyneet päähahmot. Olen lukenut uteliaana kommentteja näistä kuvista ja jutuista.

Olen äärimmäisen ilahtunut, että kypsemmät naiset ovat mediassa näkyvillä runsaasti. Toisaalta ärsyttää, että miksi naisen avoin ikääntyminen, harmaantuminen on uutinen. Eikö Andie MacDowellin tai Sarah Jessica Parkerin kauneutta ja karismaa voi ylistää ihan sellaisenaan? Saatko yhtään kiinni siitä mitä tarkoitan?

Miksi se, että nainen ikääntyy on uutinen. Onko se niin radikaalia, että naisella on yli 50-vuotiaana elämässä muuta sisältöä kun yrittää taistella aikaa vastaan ja näyttää ikuisesti kolmekymppiseltä. Tämähän on ollut käytösmalli, jota ihastellaan ja ylistetään loputtomasti. Miten usean naisen suurimmaksi meritiiksi, huolimatta kaikesta muusta hänen saavuttamastaan, nousee se, että hän näyttää ikäistään nuoremmalta. Milloin miehiä on kehuttu samalla kriteetillä?

Palataan kuitenkin alukuperäiseen kysymykseen: Katoaako kauneus, vai onko aika muuttaa sitä, mitä ajattelemme kauneudesta? Eikö ole jo aika oppia näkemään kauneutta uusin silmin? Olemmeko oppineet yhdistämään nuoruuden ja kauneuden siksi, että aiemmin ikääntyneiden naisten on ehkä jopa odotettu poistuvan näkyvistä. Madonnan kuvissa toistuva kommentti on se, että eikö hän tajua ”ikääntyä arvokkaasti”, ”pukeutua iälleen sopivasti” ja ”lopettavan huomion hakemisen”. Miksei ikääntyvä nainen saisi haluta olla esillä, haluta huomiota, haluta nauttia elämästään kuten ennenkin? Sarah Jessica Parkerin kuvissa on myös todella rumia ja ikäviä kommentteja. Ikään kuin naisella olisi jokin parasta ennen päiväys, jonka jälkeen hänen pitäisi osata pysyä piilossa. Johtuuko se, että osa meistä on kyvytön näkemään ikääntyneissä kauneutta, siitä että se on niin harvoin nähtyä?

Kauneus on katoavaista, on toki jossain määrin hyväkin ohjenuora. Se muistuttaa katsomaan muutakin kun pintaa. Todellinen kauneus kun asustaa pinnan alla. Se heijastuu ihmisen teoissa ja ajatuksissa. Se on osa ihmisen olemusta. Sitä ei voi ostaa voiteilla, fillereillä ja muokkauksilla. Sitä ei voi filtteröidä.

 

Kauneus Ajattelin tänään

On ihan ok hidastaa vauhtia

Syksy mielletään usein ajaksi joilloin ”pitää” aloittaa uutta. Opiskella, harrastaa ja olla aktiivinen. Lomat ovat pidetty ja virtaa pitäisi riittää vaikka mihin. Vilkaisukin LinkedIniin kertoo, että nyt mennään. Pienen selailun jälkeen hengästyttää. Tiedän ihmisiä joilla on lähes joka arki-illalle eri harrastuksia. Ja se on tosi hienoa. Jos sellaisesta tykkää. Jos olet yhtään seurannut tätä blogia, varmaan tiedätkin etten itse ole sellainen.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että viettäisin illat yksin kotona möllöttäen tai Netflixiä tapittaen. Tosin se on varsin kivaa joskus. Puuhastelen paljonkin kaikenlaista, mutta harrastukset ja tekemiset eivät vie minua, vaan minä päätän milloin mitäkin haluan tehdä. Ja nimenomaan haluan, en usko että harrastuksien kuuluu olla sellaisia, että ”sinne nyt on vaan pakko mennä” jos ei huvita. Miksi ihmeessä olisi?

Samaan aikaan kun syksy ja pimeämpi vuoden aika lähestyy, pitäisi siis kiskoa sata lasissa töissä ja harrastuksissa ja koulussa. Ja sitten alkaakin uuvuttaa…

Uskon, että osa meidän jaksamisen haasteista syntyy siitä, että olemme ajautuneet niin kauas luonnosta ja sen rytmistä. Syksyllä illat pimenee, luonto hiljenee, ja sen tahti hidastuu. Se valmistautuu talveen. Talvella, pimeimpänä aikana luonto lepää, kaikki hidastuu. Keväällä valon myötä luonto heräilee. Kesällä se kukoistaa ja kasvaa. Tuntuu siis luonnon vastaiselta, että meillä pitäisi energian kasvaa kohti pimeintä kautta mentäessä.

Olen miettinyt tätä paljon, ja jotenkin tullut siihen tulokseen, että meidänkin kuuluisi levätä syksyllä ja talvella enemmän. Kuunnella kehoa, eikä väkisin runnoa sitä rytmiin joka ei ole sille luonnollinen.

Jos olen vitsinä sanonut, että karhuilla on homma hanskassa. Ne syövät itselleen kunnon varaston ravintoa, nukkuvat koko talven, ja heräävät keväällä nauttimaan kauneimmasta vuodenajasta. Joskus sateisena syysaamuna se kelpaisi itsellekin varsin hyvin.

En aio enää vaatia itseltäni enempää kun pystyn antamaan. Jos kehoni kaipaa lepoa, se saa sitä. Aion suoda itselleni pehmeän ja lempeän syksyn, ja annan sen ajatuksen kantaa läpi pimeiden iltojen.

Hyvinvointi Ajattelin tänään