Meillä on valitettavan usein taipumusta keskittyä negatiiviseen. En tiedä onko some ja kaiken maailman kommenttikentät lisänneet negatiivisuutta. Erään tutkimuksen mukaan somessa eniten reaktioita sai aikaan vihaa aiheuttavat jutut, eli se on usein se vallitseva tunne. Positiivisuus ei vedä niin paljon huomiota puoleensa, se ei kiinnosta.

Kamalan usein huomaamme miten hyvin asiat olivat, vasta kun jotain tapahtuu, tai menetämme jotain. Siihen asti se on itsestään selvyys. Katseemme on kiinnittynyt epäkohtaan tai johonkin mitä haluamme seuraavaksi, ei siihen mikä kaikki on hyvin ja mitä kaikkea meillä on jo.

Miten arvokasta oikeasti onkaan koti. Turvallinen paikka missä painaa pää tyynyyn. Puhdas juomavesi. Luonto. Järvet joissa voi uida huoletta koko kesän. Perhe. Ystävät. Ruoka. Terveys. Oma ja rakkaiden terveys. Ne hetket kun näet läheistesi voivan hyvin ja nauttivan elämästä. Aurinkoinen kesäaamu. Hyvä kuppi teetä illalla.

Asiat, jotka voivat hetkittäin tuntua hyvinkin pieniltä tai itsestään selviltä, ovat ihan valtavan tärkeitä. Ne ovat niitä asioita, joista olisit valmis antamaan mitä tahansa, jos ne menettää.

Olen itse ottanut tavaksi kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa joka aamu. Listata muutaman asian joista olen juuri sillä hetkellä kiitollinen. Muutenkin olen opetellut pysähtymään arvostamaan niitä hienoja hetkiä, kun elämässä on kaikki ihan tavallisesti, eli valtavan hyvin. Sanotaan, että kiitollisuus on tunne, jonka määrä elämässä vaan kasvaa, mitä enemmän siihen keskittyy.