Epäonnistuminen on ihan kamalaa. Kukaan ei halua epäonnistua. Kukaan ei halua mokata, tulla viimeiseksi, hävitä.

Tuntuu, että epäonnistuminen on niin kamalaa, että siitä ei haluta edes puhua, eikä varsinkaan nostaa esille. Häpeä ja epäonnistumisen harmitus käsitellään siellä sivussa. Tai sitten se yritetään jättää vaan nopeasti taakse. Tästä ei sitten puhuta.

Olen ollut hiihtokilpailuissa viimeinen. Muistan edelleen sen häpeän tunteen kun näin nimeni listalla alimpana. Minä olin se huonoin, miten noloa. Sen jälkeen on tullut isompia tappioita. Olen mokannut. Olen epäonnistunut monta kertaa. Se tunne, kun harmittaa, nolottaa ja kuumat kyyneleet kirvelevät silmiä. Tai se tunne kun isompi pettymys painaa harteilla kun kivireki.

En tiedä monta kertaa pitää epäonnistua, jotta tajuaa niiden tarkoituksen.

Epäonnistuminen on nimittäin se, mikä saa meidät kasvamaan ihmisenä. Epäonnistuminen saa aikaan kasvua ja kehitystä. Jos sen uskaltaa kohda ja käsitellä.

Kun olet käynyt läpi harmistumisen ja paskat fiilikset, käännä se epäonnistuminen voimavaraksi. Käytä se. Ota siitä ihan viimeinenkin pisara irti, ja hyödynnä se.

Kun listaat kaikenjoka johti siihen, että epäonnistuit, parhaimmillaan sinulla on käsissä road map menestykseen. Koska silloin tiedät tarkalleen mitä pitää muuttaa, missä pitää toimia toisin. Tiedät mitä kehittää, mitä hioa. Tiedät myös jos tilanne on se, että asialle ei voi enää tehdä enempää, ja on aika laskea irti.

Tämä pätee kaikkeen, ihmissuhteisiin, töihin, harrastuksiin. Persoonallisuuteen. Vastoinkäymiset tuovat meille lempeyttä ja viisautta. Ymmärrystä. On helpompi huomata, että maailma ei ole mustavalkoinen, kun on oppinut ettei kaikki mene aina täydellisesti.

Joten ensikerralla jos epäonnistut, ota siitä kaikki oppi irti. Ja astu eteenpäin entistä ehompana.

Olen jo pidemmän aikaa leikitellyt ajatuksella elämästä ilman somea. Sinänsä se ei olisi mikään totaalisen uusi kokemus, olenhan elänyt elämää ennen somea.

Jotenkin se ei vaan enää kiinnosta. Joskus ajattelin, että se on niin hauska tapa pitää yhteyttä ihmisiin ja inspiroitua. Nykyään somesta on usein hauskuus kaukana. Se on kovin usein tylsää, valittamista ja kinastelua, ja kommenttikentät ovat oksennusämpäreitä. On vaikea keksiä, miksi käyttäisin sellaisen parissa aikaani.

Inspiraation hakeminen, noh,kuvissa on usein lavastetut tilanteet ja tykkäysten suhteen kamalat paineet. Kuka siitä inspiroituu? Yhä useammin olen pukeutumisen, meikkaamisen ja kaiken luovan suhteen inspiroitunut leffoista, kirjoista ja musiikista. Poikkeuksena Tiktok, joka on virkistävää vaihtelua, varsinkin kun sen algoritmi toimii ilahduttavan tehokkaasti suodattaen minulle juuri sellaista katsottavaa mikä kiinnostaa.

Yhä useammin somen selaaminen päättyy sellaiseen hätkähdykseen, että hei, onko mulla oikeasti aikaa tai kiinnostusta tähän. Tekisinkö nyt kuitenkin mieluummin jotain muuta. Paino sanalla tekisin, tekisin itse, sen sijaan että katson mitä joku muu tekee.

Olen alkanut suhtautua kriittisemmin omiinkin postauksiin. Onko minulla mitään sanottavaa sillä hetkellä? Onko kuvassa joku pointti, mitä haluan sillä kertoa? Ketä oikeasti kiinnostaa, että tein tänään mansikkasmoothien ja se oli hyvää? Haluanko jakaa yksityisen hetken läheisten lisäksi kuudennen luokan luokkakaverin kanssa, joka ei ole reagoinut postauksiini kertaakaan. Tai kertoa mielipiteeni jostakin asiasta, ja sitten vääntää jonkun entisen työkaverin kanssa asiasta pari tuntia kommenttiosiossa. Kun postaan jotakin, haluaisin tuoda sillä jollekin hyötyä, arvoa tai iloa.

Somessa on liian helppo lannistaa. lytätä ja pilkata. Sen sijaan, että olisimme somen kautta oppineet ymmärtämään toisiamme paremmin, ja saaneet laajemman käsityksen maailmasta, monesta meistä on tullut yhä tiukemmin omista mielipiteistä kiinni pitävä muiden pilkkaaja ja huutelija.

Rehellisesti sanottuna tykkään joistakin ihmisistä somen ansiosta hitusen vähemmän. Olen miettinyt, kuuluuko meidän tietää toisistamme niin paljon. Tarvitseeko meidän tietää jokaisen tutun ihan jokainen mielipiteet kaikkeen. Aiheuttaako se kuilua ihmisten välille?

Yhä useammin jätän puhelimen toiseen huoneeseen ja teen jotain muuta. Somesta on mennyt hohto.