Miltä tuntuisi arki ilman somea? Ihan hassu kysymys, olenhan elänyt osan elämästäni ilman sitä. Silti äkkiseltään tuntuu vaikealta muistaa miltä tuntuisi olla ilman somea. En esimerkiksi muista enää kenenkään puhelinnumeroa, koska käytän DM:iä ja Messengeriä. En muista koska olisin soittanut kenellekään muulle kuin puolisolleni. (Tosin en voi sietää puhelimessa puhumista.) Mietin että olenko niin riippuvainen somesta, etten osaa edes kuvitella elämää ilman sitä? Onko se vallannut salakavalasti elämäni niin täysin, etten enää edes tajua sitä.

Olen pitkään rajannut somen käyttöäni, koska tiedostan hyvin miten paljon aikaa saa hurahtamaan hukkaan ihan vahingossa, selaillessaan kuvia ja videoita. Tiktok on ihan pahin. Lyhyitä klippejä on helppo unohtua selaamaan. En tartu puhelimeen aamulla, ja rauhoitan illat. Viikonloppuisin käytän somea rajatusti. Tässäkin kohtaa mietin, että onko some jonkin sortin ongelma, jos kerran joudun mietitmään sen käyttömääriä.

Halusin muistella minkälaista elämä oli ilman somea, ja hieman leikitellä ajatuksella ”what if”.

Aamuisin saatoin selata lehteä, lähinnä katsoin sarjakuvat ja telkkaohjelmat. En todellakaan jaksanut lukea mitään ulkopolitiikkaa tai muutakaan ”tylsää”. Puhumattakaan että olisin ottanut siihen kantaa. Onko ikä vai some tehnyt minusta kantaaottavamman ja tiedostavamman?

Bussissa olin ajatuksissani, katselin ulos ikkunasta, kai? En osaa oikeasti osaa kuvitella miten puolen tunnin bussimatkan tutuissa maisemissa saa kulumaan ilman musiikkia, somea tai kirjaa. Oliko se oikeasti mielelle hyväksi, ja sellaista ”pakotettua” meditaatiota tai mindfulnessia? Tarvitseeko jokainen hetki täyttää jollakin, tai käyttää hyödyksi?

Keskittymiskykyni asioihin on luultavasti ollut ihan erilainen, koska some/sähköposti ei ole hiipinut alitajuntaan jatkuvasti. Ei ollut mitä ”tsekata”. Kaiken ei myöskään tarvinnut olla ”Instagrammattavaa”. Miten vähän suorituspaineita olikaan leipomuksilla, lomilla tai ylipäätään kaikella!

Iltapäivät ja illat ovat menneet ehkä puuhastellessa jotain, joskus TV:n äärellä. Kavereille soitellen ja viestitellen.

Kavereiden kuulumisia kuuli kun nähtiin, samoin tuttujen, joku oli aina kuullut jotain. Oli oikeastaan helpottavaa, ettei tiennyt ”kaikista kaikkea”.

En muista kovinkaan montaa aihetta tai ristiriitaa jota olisi käsitelty kuten nykyään somessa. Olimmeko kaikki harvinaisen yksimielisiä, vai onko kommenttikenttä madaltanut kynnystä haastaa toinen?

Olinko silloin inspiraatioköyhempi? Mielestäni en. Tuntuu että leffoja katsomalla ja lehtiä selaamalla sai säädeltyä inspiraatiotulvaa. Ulkonäköpaineet olivat tuttuja silloinkin, mutta valovuosien päässä nykypäivästä. Kauneusihanne oli jollakin tapaa tavoitettavissa, samoin vartalot. Filtterit ja kuvankäsittely eivät vääristäneet mieltä ja käsitystä ihmisestä. Frendit ja Sinkkuelämää olivat oppaani aikuisten maailmaan.

Melkein alkaa tuntua siltä että olisin valmis kokeilemaan puolisoni ehdottamaan kuukausi ilman somea haastetta…melkein. Tuntuu että somesta luopuessa katkaisisi linkin ympärillään olevaan maailmaan ja ystäviin. Varsinkin tässä ajassa kun kasvokkain kohtaaminen on niin minimissä. Somessa on miinuksensa, mutta edelleen sen kyky yhdistää meidät, voittaa huonot puolet.