En meinannut aluksi tehdä minkäänlaista tilinpäätöstä kuluneesta vuosikymmenestä. Luin niin monta hienoa blogikirjoitusta, ja niin monia menestysten ja onnistumisten täyteisiä tarinoita, että hetken aikaa mietin että mistä mä voisin kirjoittaa. En tehnyt mitään suuressa mittakaavassa merkittävää…

Tällä vuosikymmenellä tapahtui silti niin paljon. Koin ja tein asioita, jotka ovat muuttaneet minut täysin.

Tällä vuosikymmenellä…

…opin mitä on todellinen suru. Toisen menetys. Tuska, joka tuntuu repivän atomeiksi.

…koin ensimmäistä kertaa toisen menettämisen pelon, kuoleman pelon. On sairauksia, jotka eivät ole reilua. Ne vaan tulevat kysymättä.

…tajusin todella miten tärkeää on nauttia hetkestä ja läheisistä. Miten mikään ei ole tärkeämpää kuin aika ja rakkaus.

…otin lopputilin töistä joissa suorastaan vihasin olla.

…tavoittelin unelmaa ja epäonnistuin. Romahdin taloudellisesti.

…ensimmäistä kertaa vietin unettomia öitä, ja olin ahdistunut.

…perheemme kasvoi Sisulla. Aluksi maailman totisimmalla koiranpennulla, paksulla pikkupotikalla, joka huiteli kaikkien kasvukäyrien yläpuolella.

…menin naimisiin…minä joka on laulanut täysillä Anoukin Nobody’s wifea :D!

…tapasin Chris Cornellin lentokoneessa! Kuulin livenä kauniin I am the Highway biisin. Valitettavasti myös surin tämän hienon artistin poismenoa.

…ylitin itseni. Juontamalla omaa radio-ohjelmaa! Edellisen vuosikymmenen suurin pelkoni oli esiintyminen.

…päätin aloittaa bloggaamisen. Kun ensimmäiset kommentit lukijoilta tuli blogiin, en voinut uskoa sitä todeksi. Olen kaikesta tapahtuneesta äärettömän kiitollinen.

…juoksin ekan puolimaratonin Tukholmassa.

…opin, että jos sanotaan Not in this lifetime, kaikki on silti mahdollista. En olisi uskonut näkeväni Guns N’ Rosesia livenä. Näin sen kahdesti!

…opin, ettei koskaan pidä luovuttaa, vanhojen unelmien tilalle tulee uusia, suru ei koskaan mene pois mutta muuttaa muotoaan, elämä on julmaa, mutta välillä niin pakahduttavan kaunista.