Kolme kivaa tällä viikolla


Tämän viikon kolme kivaa on niin helppo ja nopea listata. Blogi on päivittynyt hitaalla tahdilla, mutta vain siksi, että kerään inspiraatiota, ja haluan kirjoittaa aiheista jotka oikeasti innostavat, en vain julkaisemisen ”pakosta”.

Joulukuun ensimmäinen päivä! – siinä missä olen ikuinen kesän lapsi, olen myös todellinen jouluhullu. Rakastan kaikkea joulussa, ja iloitsen siitä niin täysillä. Tällä viikolla työpaikan aulaan tuli joulukuusi, meillä oli työpaikan pikkujoulut perjantaina ja lauantaina meillä oli perheen kesken joulupipareiden koristelutuokio. Ihan parasta!

Aurinkoinen lauantaiaamu – viikonlopun aamulenkit ovat mun suosikki, mutta erityisen ihanaa siitä teki tällä viikolla aurinko ja kevyt lumipeite. Istuttiin hetki vaan auringossa imemässä sitä valoa itseemme.

Pizza – rakastan pizzaa, ja lauantaina haettiin pizzaa pipareiden koristelun jälkeen. Nam!

Pikkujoulu look – nautin ihan mielettömästi erilaisten asukokonaisuuksien miettimisestä. Perjantain pikkujoululook syntyi valkoisesta paitapuserosta, liituraita housuista, pakettinauhasta, korviksista ja korkkareista. Nämä korkokengät ovat ihan mielettömät, niillä on menty jo vuosia, kesät talvet, eivätkä ne mene miksikään. Ne olivat alelöytö aikoinaan H&M:ltä. Halusin asuun jotain maskuliinista, ja keksin kiinnittää paitapuseroon paketista tulleen nauhan hakaneulalla. Otan kaikki nauhat aina talteen, koska niitä voi hyödyntää milloin missäkin: hiuksissa, asuissa, kengissä tai vaikka toisissa lahjapaketeissa. Parasta asussa on se, että kaikki siinä ovat sellaista mitä käytän arkenakin.

Pakko vielä mainita Hustlers-leffa jonka pääosissa on Jennifer Lopez. Leffa on mukaansa tempaava, jännittävä ja JLo tekee todella loistavaa näyttelijäntyötä leffassa.

Hyvinvointi Ajattelin tänään

Kuinka saada magneettiripset kauniisti paikoilleen

Olen todella surkea saamaan irtoripsiä kauniisti paikoilleen. En myöskään tykkää liimata niitä ripsiini, pelkästään jo liiman hajusta tulee tunne, että tätä ei pidä viedä silmän lähelle. Niinpä omaan juhlalookiini ei ole irtoripset juurikaan kuuluneet.

Olen kuitenkin jo jonkin aikaa harkinnut magneettiripsien kokeilua. Niihin ei tarvita liimaa, ja ripset eivät ole kertakäyttöiset. Niistä kuitenkin puhutaan hankalina laittaa kauniisti ja kunnolla ripsiin, joten ehkä siksi ne olivat jääneet hankkimatta.

Päädyin valitsemaan Eylure Luxe Magnetic Accent Heart -magneettiripset, jotka ovat todella kauniit ja viuhkamaiset. Ripset sopivat vegaaneille, ja ovat PETA:n Cruelty free-listalla, joten niistä voi iloita hyvällä omallatunnolla.

Iloita…jos saat ne kiinnittymään kauniisti.

Kokeilin asettaa ripsiä ohjeen mukaan, ensin ylempi ripsinauha, ja sitten alempi. Ylempi ehti heilahtaa jo hieman, ja ripset törröttivät silmästä.

Olin jo luovuttaa, mutta sitten päätin kokeilla asettaa ripset niin että pidän niitä sormilla paikoillaan niin, että nauha on silmän muodon mukaan tiukasti. Silmäni ovat pyöreät, ja se asettaa haasteita ripsinauhan kauniille asettamiselle.

Näin saat ripset kauniisti:

1. Taivuta ripset.

2. Laita ripsiväriä.

3. Aseta ylempi ripsinauha ripsirajaan, ja pidä se hyvin paikoillaan.

4. Aseta alempi ripsinauha ihan ripsien tyveen, ja anna magneettien napsahtaa kunnolla kiinni. Paina ne vielä sormin kunnolla yhteen.

Ripset kannattaa irroitella rasiasta valmiiksi, koska ripsiä kiinnittäessä niitä on hankala irroitella.

Kauneus Meikki