Kaamosmasennus?

Syksy voi olla todella kaunis vuodenaika, kuten talvikin. Minulle se kuitenkin on pääasiassa selviytymistä. Toki rakastan joulua, kuulaita syyspäiviä, ja kirpeitä talvipakkasia, mutta se pimeys…

Sade, kylmyys ja viima ovat asioita joihin voi vaikuttaa pukeutumisella, mutta ulkona olevaan pimeyteen et voi vaikuttaa millään. Olen välillä miettinyt, että karhut hoitavat homman fiksusti: tankkaavat koko syksyn, painuvat unille ja heräävät keväällä hoikkana ja virkeänä.

Huomaan, että pimeys muuttaa sisäistä vuorokausirytmiäni niin, että olen jo kuuden jälkeen ihan lepotilassa. Lenkille lähteminen vaatii erityistä ponnistelua, ja huomaan helpommin keksiväni syitä jäädä sohvalle, ja kotiin.

En usko, että kärsin varsinaisesta kaamosmasennuksesta, mutta kyllä se yleinen vireystaso on matalampi kun kesällä. Tuntuuko tutulta?

Millä tästä pitkästä ja pimeästä kaudesta siis selviää?

LIIKU

Luin monta artikkelia aiheesta, ja jokaisessa korostetaan liikunnan tärkeyttä. Liikunta tekee kehon lisäksi hyvää mielelle, ja auttaa pitämään lipun korkealla. Teen syksyllä ja talvellakin paljon kotitreenejä, ja pakotan itseni ulos, oli sää mikä hyvänsä. On sitäpaitsi aika nautinnollista tulla lenkiltä kurjasta säästä, vaihtaa lämmintä päälle ja palkita itsensä vaikka lämpimällä teekupillisella.

HARRASTA

Kokeile jotain uutta harrastusta joka vie mukaan, tai innostu uudelleen vanhasta harrastuksesta. Pimeän vuoden ajan plussaa on se, että ehtii rauhassa keskittyä lukemiseen, kitaran soittoon tai maalamiseen, eikä tarvitse miettiä että hukkaa aurinkoisen kesäpäivän moiseen puuhaan.

VALAISE

Ripusta kaikki mahdolliset jouluvalot ja lisää kodin valaistusta, polta kynttilöitä ja kokeile vaikka kirkasvalolamppua.

RAVITSE

Vaikka välillä ainoa asia mikä huvittaisi, olisi käpertyä Netflixin ääreen Juhlapöydänkohvehtirasiat (luit oikein: rasiat, koska mihin yksi oikeastaan riittää?) sylissä, fiksu ravinto vaikuttaa vireystasoon. Lisään omaan ruokavalioon D-vitamiinin, ja otan myös C- ja B-vitamiinia purkista. Tiesitkö muuten että D2-vitamiini sopii kasvissyöjille ja vegaaneille, D3-vitamiini on eläinperäistä. Jos herkuttelen liikaa, huomaan olevani entistä flegmaattisempi.

LIIOITTELE

Ota kaikki ilo irti kivoista jutuista. Kuuntele piristävää musiikkia ja tanssi sen tahdissa kotona. Valitse värikäs pipo ja vielä kirkkaammat villasukat. Hommaa se joulukalenteri mistä olet aina haaveillut. Sano kyllä jokaiseen pikkujoulukutsuun.  Ota tehtäväksesi nauttia syksystä ja kaikesta jouluisesta ihan överipaljon.

Mikä on sun paras vinkki syksystä ja talvesta selviytymiseen?

Hyvinvointi Ajattelin tänään

En ymmärrä kauneusbokseja

Voisin väittää että näen somessa päivittäin jonkin kuvan kauneusboksin sisällöstä, tai kauneusboksin unboxing videon. Usein myös törmään blogeissa arvioihin kauneusboksien sisällöistä. Niitä selvästikin rakastetaan, niille on todellakin tilausta ja niiden suosio ei tunnu laantuvan. Bokseja tilataan ulkomailta, ja kotimaisista palveluista.

Tunnen itseni kauneusboksien saralla ihan ulkopuoliseksi, oudoksi linnuksi. En ole tilannut yhtäkään kauneusboksia. En kertaakaan, enkä ole tuntenut tilaamiseen minkäänlaista houkutusta.

Olen kokeillut Glamlinin kauneuspalvelua, mutta tässä tapauksessa boksin sisältö oli tarkasti räätälöity vastaamaan ongelmaani. Oikean sävyisen huulipunan löytäminen on aina ollut äärimmäisen vaikeaa, ja tämän ongelman esitin Glamlinin kauneuskonsultille. Annoin myös kriteeriksi että tuotteiden tulee olla luonnonkosmetiikkaa. Boksista löytyi suosikiksi muodostunut Zuiin huulipuna.

Koen, että räätälöity, tarkkaan rajattu kauneusboksi on hyödyllinen. Saat sitä mitä olet tilannut. Kauneusboksit toimivat kuitenkin käsittääkseni sillä periaatteella että boksin sisältö on joka kuukausi yllätys. Boksin tilaaja täyttää kauneusprofiilin jonka mukaan tuotteita boksiin valitaan, mutta varsinainen sisältö on ylläri.

Kun luen arviointeja bokseista, usein boksin sisältö on pettymys, ja noin puolet boksin tuotteista koetaan turhiksi tai tyhmiksi. (Toki niitä saa annettua vaikka kavereille, tai pienet koot voi käyttää vaikka tuote ei lemppari olisikaan.) Ja tätä en ole bokseissa ymmärtänyt koskaan. Vaikka hinta saattaisi tuntua halvalta, tuntuu eurokin kalliilta tavarasta jolle ei ole käyttöä.

Teen kosmetiikkavalintani harkiten ja tarpeeseen. En enää koskaan halua kaappeihin purkkiviidakkoa. Toki joskus tulee pieniä heräteostoksia, mutta nekin testaamisen jälkeen, ja tietyillä kriteereillä, kuten vaikka uusi huulipuna. Joten miksi ihmeessä maksaisin siitä että saan laatikollisen tuotteita joita en ole halunnut tai joille ei välttämättä ole käyttöä? Enhän mene kauppaankaan silmät kiinni, ja kauho koriin tavaroita ja toivo että niille olisi keittössä käyttöä.

Kauneus Meikki