Leffa- ja sarjavinkit pimeneviin iltoihin

Kun illat pimenevät, tulee helpommin vietettyä aikaa kotona, lämpimän teen ja koirien kera, leffoja ja sarjoja katsellen. Tässä kunnon paketti omia suosituksiani.

SARJAT

Stranger things, kausi 3

Ihastuin tähän sarjaan jälkijunassa. 80-luvun fiilistely on mahtavaa, muoti ja musiikki ihanaa, ja sarja on jännä mutta ei liian raaka tai pelottava. Sanoinko jo, että tässä sarjassa  on muuten ihan loistavat musiikkivalinnat. Mahtavaa, että luvassa on vielä 4 kausikin!

The Chef Show, kausi 2

Ainoa kokkisarja jota haluan ja suostun katsomaan. Jon Favreaun luotsaamana yhdistyy kokkaaminen ja elokuvat mielenkiintoisella tavalla. Sopii sellaisillekin joita ei ruuanlaitto kiinnosta pätkääkään.

Lucifer

Sarja ei sovi tosikoille. Koukuttava. Viihdyttävä. Paholainen kävelee maan päällä ja rakastuu etsivään. Ahmin kaudet putkeen ja odotan viimeistä kautta innolla. Helppoa katsottavaa.

Bletchleyn nelikko

Toisessa maailmansodassa koodinpurkajina toimineista naisista kertova etsiväsarja. Toivoisin että tätä saataisi lisää. Jännä ja kivan vanhanaikainen dekkarimeininki.

Frendit

Aina voi katsoa yhden jakson Frendejä. Vaikka sen osaakin jo ulkoa.

LEFFAT

Pretty Woman – Julia Roberts ja aivan ihana ysärille sijoittuva prinsessatarina. Olen nähnyt tämän monta, monta kertaa, mutta jotenkin tarina jaksaa viehättää joka kerta.

Almost Famous – nuoresta rocktoimittajasta ja suuresta rock-bändistä kertova romanttinen ja haikea leffa. Jos musiikki ei kiinnosta, katso asuinspiraation vuoksi.

Intohimon tuulet – oma suosikkini Brad Pittin tuotannosta. Älä anna nimen hämätä, tarina on aika karu, ja koskettava.

Polly tuli kuvioihin – Jennifer Aniston ja Ben Stiller. Tämä on hauska ja viihdyttävä komedia.

Die Hard-leffat – joskus on kiva katsoa kunnon toimintapläjäys. Bruce Willis on mahtava John McClanena, todellakin vetää toimintasankarit roolinsa kunnolla.

Tappavat Aseet – Riggs ja Murtaugh ovat lyömätön parivaljakko. Yksi parhaista toimintaleffa kokonaisuuksista.

Oceans-leffasarja – mahtavia jännäreitä joissa on jäätävän hyvät juonet. Ja Brad Pitt.

Armageddon – elokuva jota on haukuttu ihan hirveästi, mutta minua tämä liikuttaa joka kerta. Kai olen Bruce Willis fani, mutta hän ja Liv Tyler ovat leffan kantava voima.

Charlien enkelit, osat 1 ja 2 – naisenergiaa ja asuinspistä. Tykkään näistä hyväntuulisista leffoista joista ei toimintaa puutu.

Kulttuuri Leffat ja sarjat

I love me-messutärpit 2019

I love me -messut ovat tapahtuma jota odotan innolla joka syksy. Olen löytänyt messuilta monia lempparituotteitani. Messujen tarjonta on mielettömän monipuolinen, ja kiinnostava. (Hey Girlin Instagram tilillä @heygirlblogi voit osallistua messulippujen arvontaan!)

Käyn aina messujen ohjelman läpi etukäteen, ja poimin sieltä eniten kiinnostavat tapahtumat. Jaan ne myös teidän muiden iloksi.

Olen virallisen messuohjelman lisäksi bongannut Instagramista myös sen, että mm. ihana ja mielettömän kiinnostava All Tigers huulipuna lanseerataan Naturellementin osastolla. Messuilla on mieletön määrä hyviä tarjouksia, niitä on myös koottu messujen sivuille, löydät ne täältä.

Tänä vuonna selvästi eniten itseäni kiinnostaviksi teemoiksi nousee poimintojen perusteella vastuullinen muoti, nauru, ilo ja hyvinvointi. Messut on hyvä lopettaa ihanan Tyhjä ajatus-blogia kirjoittavan Sarandan puheenvuoroon paremmasta maailmasta.

PERJANTAI

11:30

Intuitiivinen maalaaminen / Työpaja

Ilmoittauduthan työpajaan etukäteen LKL ry:n osastolla 7s131.

11:30

Merellinen bioteknologia ja prebiootit ihonhoidossa / Beauty Pro -lava

Merellinen bioteknologia tuo uusia, tehokkaita ja täysin luonnollisia vaikuttavia aineita ihonhoitoon. Puheenvuorossa kerrotaan miten merelliset prebiootit vahvistavat herkkää ja rasittunutta ihoa ja palauttavat ihon tasapainon.

 12:00

Vaatteiden elinkaari – Kohti vastuullisempia vaatevalintoja / Lounge

Asiantuntijoiden näkemyksiä vaatteiden elinkaaresta, kuluttajakäyttäytymisestä sekä saamaan vinkkejä siitä, miten voisi omaa vaatekaappiaan muokata kestävämpään kuntoon.

14:00

Anna ilon näkyä – 11+1 syytä nauraa / Forum

11+1 hauskaa ja naurettavaa faktaa ja syytä nauraa. Olkoon ilo elämme vene ja nauru perämoottorimme.

14:00

Nukkumalla menestykseen / Klinikka-lava

14:00

Tule ja näe Elinvoimaisten hiusten salaisuus / Beauty Pro -lava

14:30

Suunterveyden vaikutus fyysiseen suorituskykyyn / Klinikka-lava

15:30

Garden of friends: Huoltoa ja hoivaa – muodin uudet tuulet / Lounge

16:30

Luonnonkosmetiikkaa blenderillä ja mehustimella by Wilfa / Työpaja

Wilfan tarjoamassa työpajassa pääset tutustumaan luonnonkosmetiikkaan. Ei ennakkoilmoittautumista.

17:30

5+1 vinkkiä palauttavampaan arkeen / Forum

Vinkkejä naiselta naiselle kuinka pitää arki, työ ja oma pää kasassa – ja nauttia siitä. Tutkittua tietoa ja tosielämässä testattuja tekniikoita.

LAUANTAI

11:00

#nostanainenpäivässä / Forum

Omassa toiminnassaan menestyneet naiset kertovat ajatuksia siitä, kuinka nainen voi toteuttaa unelmiensa elämäntapaa, ansaita enemmän myös tekemällä jotain sellaista, mitä rakastaa.

11:30

Miten ja miksi valita vastuullista muotia? / Lounge

11:30

Suoliston hyvinvointi / Klinikka-lava

12:00

Huolestuttaako mikromuovi? / Klinikka-lava

13:00

Ayurveda – Pysy energisenä ja hehkuvana syystalven yli / Forum

14:00

Ympäristöahdistus vai syksyn hittikuosit – miten kuluttaja selviää muotitrendien keskellä? /Lounge

14:30

Toimiva vaatekaappi – miten luodaan muuntuva vaatekaappi helposti? / Lounge

16:00

5 minuutissa valmiina päivään! / Forum

Huippustylistin parhaat vinkit ja niksit nopeaan hiustenmuotoiluun arjessa.

SUNNUNTAI

11:00

Kuukautiskivut – kuukausittainen riesa ! Kuinka niitä voi hoitaa / Klinikka-lava

11:30

Hetki naurulle – Naurujooga kokemus (45 min) /I love jooga – Sali 1

12:30

Meikkidemo: 2 erilaista meikkilookkia syksyyn / Forum

Interaktiivisen demon aikana saat mm. vinkit pysyvään meikkipohjaan, sävyn valintaan ja mahdollisuuden kysyä myös itse asiantuntijoilta!

13:00

Holistinen kauneudenhoito ja mitä se tarkoittaa / Forum

14:00

Kuinka selviytyä supermarketissa / Klinikka-lava

Olli Posti opastaa, kuinka voit nauttia ravinnosta rajattomasti, saada hyvinvointia samassa herkkupaketissa ja kuinka löytää ruokakaupan kätketyt aarteet.

16:30

Tee maailmasta parempi paikka / Forum

Haluatko muuttaa maailmaa, mutta koet olevasi voimaton? Miten voit vaikuttaa maailmantilaan omilla jokapäiväisillä valinnoilla vastuullisen ruokavalion, pukeutumisen, kosmetiikan, matkustamisen ja yhteiskunnallisten olojen osalta?

Puheenaiheet Tapahtumat ja juhlat