Luottotuotteitani tällä hetkellä

Kosmetiikkakuluttajana olen etsijä. Haluan löytää luottotuotteita, mutta olen silti utelias löytämään vielä mahdollisesti parempia tuotteita. Testaan jo blogin puolesta paljon erilaisia tuotteita, mutta ostan lisäksi erilaisia uutuuksia kokeiluun.

Kesän aikana olen ihastunut erityisen paljon muutamiin tuotteisiin, joita huomaan käyttäväni päivittäin.

Dr. Hauschkan multistickit, eli monikäyttöiset voidemaiset tuotteet sain blogiin testiin kesän alussa. Paketissa oli kaikki neljä sävyä: persikkainen, pinkki, marjainen punainen ja bronzer sävy. Jokainen näistä sävyistä on käytössä, ja ne toimivat sekä poskilla, että huulilla. Kultaisella bronzer sävyllä saa todella kauniin hehkun iholle, ja olen käyttänyt sen lähes loppuun kesän aikana. Tämä on erinomainen vaihtoehto aurinkopuuterille ja näyttää iholla raikkaammalta kun perinteinen tuote.

Vogelin silmätipat ovat must. Silmäni kuivuvat välillä todella helposti, ja aamulla tuntuu ihan pahalta avata silmiä. Vogelin tipat auttavat ja kosteuttavat silmää pitkäkestoisesti. Lisäksi ne ovat eläinkokeettomat.

Laveran monitoimibalmit ovat myös löytäneet tiensä sydämeeni ja meikkipussiini. Voidemaiset tuotteet näyttävät mielestäni poskilla paremmalta ja tekevät ihosta hehkeämmän. Huulipunan kokoiset multibalmit kulkevat mukana koko päivän. Sävyvalikoimassa on syvä punainen ja kylmä pinkki, kumpikin erittäin toimivia sävyjä.

Entä hiukset? Kotimaisen Four Reasonsin uutuudet ostin heti testiin kun näin ne.

Bio-Molecule Repair Serum on hiuksia korjaava, pörröisyyttä hillitsevä ja lämpösuojaava seerumi. Eli juuri sitä mitä hius kaipaa kesällä ja todellakin myös kesän jälkeen. Näppärästä pumppupullosta on helppo annostella seerumia pyyhekuiviin hiuksiin.

Toinen uutuus on Pure Detox Shampoo. Syväpuhdistava shampoo on ihan ehdoton, erityisesti sellainen joka poistaa hiuksista muotoilutuotteiden jäämien lisäksi hiuksiin kertyviä mineraaleja ja metalleja. Käytän suihkusuodatinta, mutta lisäksi pesen hiukset syväpuhdistavalla shampoolla muutaman kerran kuukaudessa. Pure Detox Shampoolla parhaan tuloksen saa kun antaa sen vaikuttaa n. 5 minuuttia hiuksissa.

Hiusten muotoilussa käytän lähes yksinomaan ruotsalaisen IT-tytön Matilda Djerfin Djerf Avenuen On the Go Gel-hiusgeeliä. Yhden tuubin ehdin jo kesän aikana käyttää, ja tilasin onneksi varalle toisen. Tämä geeli eroaa perinteisistä geeleistä koostumuksellaan. Se ei jätä hiuksia koppuraiseksi, mutta on silti pitävä ja tehokas. Jos haluan sileän nutturakampauksen, kuten aika usein teen, tämä tuote on ihan must. Muutama pisara geeliä tupeerauskampaan, ja nuttura valmistuu minuuteissa.

Kauneus Hiukset Iho Meikki

Trendikkyys on tylsää

Eniten kyllästyttää artikkelit joissa neuvotaan miten olla trendikäs. Ne alkavat otsikoin ”tämä asuste on nyt kaikilla”, ”näin pukeutuu trendikäs”, ”tämä laukku on nyt kaikilla”..ja trendikkyyttä opastavien artikkelien virta on loputon. Toki lisäksi on artikkelit joissa neuvotaan, että ethän varmasti ”tee tätä mokaa” tai kesän huvittavin aihe: sukan varret. Vanhemmalla sukupolvella on piilosukat, ja nuorilla varrelliset urheilusukat, ja onpa noloa ja vanhaa pitää vääränlaisia sukkia. En jaksaisi tällaista yhtään, LOL.

Mitenköhän edes avaisin ajatuksiani aiheesta?

Muodin seuraaminen on ihanaa, olen lapsesta asti selannut muotilehtiä, ja pidän vaatesuunnittelua ja muotia yhtenä taiteen muotona. Se, että osaa kaikesta tarjonnasta oman tyylin on myöskin oma taito. Ja tässä ollaan asian ytimessä, tyylikäs ja trendikäs on kaksi eri asiaa. Se, että osaat ostaa sitä mikä on ”trendikästä” ja kaikilla sillä hetkellä, on helppoa. Se vaatii vain muutamien IT-tyttöjen ja vaikuttajien seuraamista.

Kun aletaan puhua tyylistä, ja tyyleistä jotka ovat muistettavia, ja niitä inspiroidutaan vuosikymmenienkin päästä, ollaankin aivan eri aiheessa. Carolyn Bessett Kennedy, Audrey Hepburn, Madonna, Jane Birkin ja Jennifer Anistonin esittämä Rachel Green puhumattakaan SJP:n rakastetusta Carrie Bradshaw hahmosta. Heidän tyylissään on persoonaa, ja jokaisella ei ollut sitä samaa päällä silloin.

Rakastun yhä enemmän ajatukseen siitä, että on oma tunnistettava tyyli, sellainen joka kestää aikaa. Oma tyyli myös takaa sen, ettei vaatekaapin sisältö ”vanhene”, vaan vaatteita voi käyttää kunnes ne ovat kuluneet loppuun.

Otan vaikutteita kaikesta ympärilläni, myös sen hetken trendeistä, mutta ammennan myös menneistä vuosikymmenistä. Ja mitä tulee varrellisiin sukkiin, olen pitänyt niitä jo 80-luvulta, eikä niissä ole mitään uutta. Ne ovat mukavat.

Loppujen lopuksi en juurikaan välitä mitä nuoremmat tai vanhemmat ajattelevat pukeutumistyylistäni. Pukeudun omaksi iloksi ja nautinnokseni, en tehdäkseni vaikutusta muihin. Tietenkin tuntuu mukavalta kun joku kehuu asuani, ja varsinkin kun se tulee spontaanisti joltakin tuntemattomalta vaikka kaupassa, mutta se on vain kirsikka kakun päällä, ei itse tarkoitus.

Muoti Päivän tyyli