Perjantaina valitessani iltakatsomista Netflixistä en olisi osannut kuvitellakaan miten dokkari vaikuttaa mun ajatuksiin. What the Healthiä oli toki hehkutettu jo useammassa paikassa, mutta en oikeastaan ajatellut sen kummemmin mitä on tulossa, olin vaan utelias. Ehkä olen vaan todella vaikutuksille altis, tai sitten tämä oli vaan vahvistusta asioille jotka ovat kyteneet mielessä jo pitkään, mutta katsottuani What the Health dokumentin päätin todella pyrkiä elämään vegaanisti. Tällä kertaa se ei ollut eläinten kohteluun liittyvät asiat, tai ympäristötekijät, olen ollut kasvissyöjä 12-vuotiaasta. Tosin olen käyttänyt maitotuotteita, olen ihan juustohullu, ja yritin aina välillä sisällyttää myös kananamunaa ruokavaliooni.

Olen perustellut maitotuotteiden syöntiä sillä, että varmistan niillä riittävän proteiinin saannin. Tietenkin siis sen lisäksi että nautin niiden syömisestä. Tosiasiahan luultavasti on, että ei niillä maitoa tuottavilla eläimillä ole yhtään sen paremmat oltavat kuin muillakaan tuotantoeläimilä, ja se on jollain tasolla vaivannut mua, ja olen tuntenut oloni jollain tavalla tekopyhäksi.

Proteiinin saanti ja maitotuotteiden käyttö olivatkin dokkarissa juuri sen mikä pisti ajatukset raksuttamaan. Jos sarvikuonot, norsut ja gorillat pärjäävät ilman raejuustoa, enköhän minäkin? Vegaanit huippu-urheilijat joita dokkarissa haastateltiin olivat aika vakuuttavia myös. Heistä huokui energia ja hyvinvointi, ja sillä tasolla ei luultavasti voi treenata jos ravitsemus ei ole kunnossa.

Päätin yrittää vegaaniutta ihan tosissaan. Olen aikaisemmin kokeilut muutaman viikon vegaanihaasteita ja ne ovat tuntuneet jotenkin vaikeilta ja tosissaan haastavilta. Oikeastihan ongelmana niissä on ollut oma asenne, olen vaan koko haasteen ajan miettinyt mistä joudun jäämään paitsi. Enkä sitä mitä hyötyjä siitä on. Päätin myös että tällä kertaa toimin toisin kun yleensä. Lähes aina kun alan tehdä jotain, olen äärettömän ehdoton ja jyrkkä. Kunnes teen tilanteesta itselleni niin vaikean että ratkean ja sitten kärsin syyllisyydentunteesta. Tällä kertaa tähtään pysyvään ruokailutapojen muutokseen. Jos mun tekee joskus mieli Pätkistä, mä voin sen syödä. Kyllä ne vielä tekee vegaaneillekin sopivan Pätkiksen, tai sitten opin tekemään sen itse.

Tähän alkuun löysin ihan hirveän inspiroivia vinkkejä täältä Une Petite Life blogista http://www.lily.fi/blogit/une-petite-life. Käykää muutkin kiinnostuneet tsekkaamassa, ja lukekaa myös kommenttiosiot joissa on paljon lisää tietoa.

PS. Vegaanijuusto Violife on oikeasti hyvää!