Pizzaperfektionisti

IMG_1268.JPG

Kun on päättänyt skarpata ruokavalion suhteen on tietenkin täydellisen epäloogista miettiä pizzaa! Mutta rakastan pizzaa! Eikä mikään ruokavaliomuutos muuta sitä. Muistan yhä ekan kerran kun sain pizzaa, Rossosta. Se oli niin hyvää, eikä mikään ruoka vedä vertoja pizzalle.

Olen myös järkyttävän kriittinen pizzan suhteen. Pohjan tulee olla rapea ja ohut, kastikkeen maukas, ja täytteiden sopivia suhteessa pizzaan.

IMG_1266.JPG

Aina ensin uudessa pizzapaikassa tilaan peruspizzan. Vain juusto ja tomaattikastike. Jos se on hyvä, kaikki toimii.

Valitettavasti näitä hyviä paikkoja on harvassa. Lahdessa onneksi aukesi Saha Pizza & Bar, josta saa just mun makumieltymyksien mukaista pizzaa! Uskaltaisi väittää että Lahden parasta.

IMG_0762.JPG

TOP 3 pizzaelämykset:

1. Roomassa, aidossa pizzeriassa puna-valkoruudullisille pöytäliinalla katetun pöydän ääressä nautittu white pizza. En ikinä unohda sitä.

2. Barcelonassa pikkuravintolan terassilla nautittu rustiikkinen kasvispizza myöhään illalla.

3. Kaverin kanssa viimeisillä rahoilla baari-illan jälkeen tilattu pizza. Se oli niin herkullista viimeistä murusta myöten.

 

Muoti Ruoka ja juoma Trendit

Ryhtiliike sokerihiirelle

IMG_1311.PNG

Olen pitkään luistanut ruokavalion suhteen omista periaatteista. Syön kyllä pääosin terveellisesti. Paljon marjoja, kasviksia ja hedelmiä, sekä hyvälaatuista proteiinia ja rasvaa…mutta ne herkut!

Sokerilakko unohtui viime vuoden puolella, ja sanotaanko että olen syönyt lakon aikana syömättä jääneet herkut moninkertaisesti. Itsehillintä on välillä ihan hukassa. Mä en ole makean tai suolaisen ystävä, vaan makean sekä suolaisen ystävä. Kinuski on täydellinen suolaisen ja makean liitto.

Nyt kun aletaan tunnustamaan niin kerrotaan sitten kaikki synnit: suklaata olen syönyt lähes päivittäin (lue päivittäin), pizzaa tai sipsejä joka viikko, maistellut välillä jäätelöä ja pullaa…siis ihan hävytöntä :D. Tämän kaiken brändään itselleni elämästä nauttimiseksi.

Haluan siihen muutoksen. Muistelen kokoajan sitä miten hyvä fiilis mulla oli sokerilakolla. Vaikka en aio tehdä mitää tiukkaa kuuria nyt, haluan silti katkaista tämän pupeltamisen kierteen. Eli järkevöittää ruokailurytmin ja karsia turhat herkut ruokavaliosta.

Lisäksi muutan hieman treenirutiinia lisäten aerobista ja painoilla tehtävää treeniä joogan rinnalle.

Aamut aion aloittaa erilaisilla puuroilla ja tuorepuuroilla. Välipalaksi otan hedelmiä ja pähkinöitä. Lounas on kasvis ja proteiinipanotteinen. Illalla syön vielä protskua, kasviksia ja hedelmän.

Katsotaan miten tämä lähtee käyntiin.

Haluaako kukaan kuulla viikottaista yhteenvetoa siitä miten hommat sujuu?

Muoti Liikunta Mieli Trendit