Pariisin lumoissa

Haaveilin Pariisiin matkustamisesta niin pitkään, että tuntuu ihan epätodelliselta että olen nyt käynyt siellä kahdesti. Kummallakin kerralla Pariisi on ollut kesäinen ja kiireinen, ja jättänyt tunteen että olisi ihana tutustua kaupunkiin myös syksymmällä tai alkukeväästä.
Monelle Pariisi voi näyttäytyä liian ruuhkaisena, likaisena tai kaoottisena. Ja sitä se onkin. Pariissa on kaikki ominaisuudet mitä miljoonakaupungeissa on. Suosittelen kuitenkin katsomaan kaikkea sitä kaunista mitä Pariisi tarjoaa.

Pariisi voi myös tuntua kalliilta, mutta siellä on paljon asioita joita voi myös tehdä ilmaiseksi. Kaikkiin puistoihin on vapaa pääsy, arkkitehtuuria voi ihailla maksutta joka puolella kaupunkia, ja esimerkiksi Petit Palaisiin pääsee ihastelmaan taidetta ilmaiseksi.


Rakastan sitä tunnelmaa mikä Pariisissa on. Huolettomuus, tyylikkyys ja tunne että voit olla minkälainen vaan, ja sovit joukkoon. Samalla tuntuu että kävelee keskellä kaupunkia joka on ollut niin monen taiteilijan koti ja näyttämönä merkittäville historiallisille tapahtumille.


Olen myös erityisen ihastunut kahvilakulttuuriin, ja niihin kuuluisiin croissantteihin. Vegaaneille haluan erityisesti vinkata Land & Monkeys -ketjusta, jossa kaikki herkut ovat vegaanisia.


Sydämeni sykähtää ilosta kun Eiffel-torni vilahtaa näkyviin milloin mistäkin. Se on kuin vanha tuttu, jonka on nähnyt tuhannet kerrat elokuvissa.
Omat vinkkini Pariisiin ovat nämä
- selvitä etukäteen hieman missä haluat käydä, merkitse kohteet kartalle ja valitse hotellin sijainti sen mukaan. Pariisissa kannattaa liikkua kävellen, mutta säästät jalkojasi jos mietit sijainteja valmiiksi.
- Jos haluat rentoa, boheemia tunnelmaa suuntaa Montmartrelle, jos haluat kokea Pariisin ”hienoimmillaan” viihdyt Champs Elyseen alueella.
- Notre Dameen, Louvreen ja muihin tunnetuimpiin kohteisiin on aina jonoa. Kannattaa ostaa liput etukäteen.
- Sacre Couerin tasanteelta aukeaa kaupunkiin kaunein panoraamanäkymä. Kirkkoon on myös suhteellisen lyhyt jono, verrattuna esim. Notre Dameen.
- Galerie Lafayette on tavaratalo jota kannattaa käydä ihmettelemässä. Sen runsaasti koristeltu ja kaunis kupolikatto on ihmettelemisen arvoinen.
- Grand Palaisin vieressä on Petit Palais, jonne ei ole sisäänpääsymaksua, mutta jossa voi ihastella Monetin maalausta ja käydä kauniissa viidakkokahvilassa.
- Jos haluat kuuluisan kirjakaupan, Shakespeare & co.n kangaskassin, mutta et jaksa jonottaa kauppaan, saat kassin myös heidän kahvilastaan.
- Varaa aikaa puistoissa istuskeluun. Esimerkiksi Tuiliersin puisto, Luxemburgin puisto ja Palais Royalin puisto ovat ihan keskustassa ja ihanteellisia paikkoja pienen välipalan nauttimiseen.
- Kahviloista klassisimpia on Cafe Flore, joka on toki käymisen arvoinen, mutta aina ruuhkainen, joten kannattaa harkita pienempiäkin kahviloita, kuten esimerkiksi uutta ja trendikästä kahvila Niwaa.

