Pellavansiemengeelihiusnaamio

En muista kerroinko jo jossakin aiemmassa postauksessa, mutta minulta lähti aivan järkyttävä määrä hiuksia koronan jälkeen. Oliko ajoitus vain sattumaa, vai koronasta johtuvaa, en tiedä. Joka tapauksessa olen ottanut hiusten hoidon entistä vakavammin viimeaikoina.

Olen keskittynyt hiuspohjan hellintään, eli hieronut ja kosteuttanut sitä. Ja lähettänyt universumille hartaita toiveita, että antaisi hiusten lähdön loppua.

Muistan hyvin kun sanoin, että minä en ala mitään pellavansiemen geelejä keittelemään. Hah, pyörsin puheeni.

Näin nimittäin TikTokissa videon jossa hehkutettiin pellavansiemenöljystä tehtyä geeliä, ja sen vaikutuksia hiuksille.

Pellavansiemenet ovat varsinainen terveyspommi, ne sisältävät proteiinia,kuitua, antioksidantteja, omega-3-rasvahappoja, B- ja E-vitamiineja ja mm. magnesiumia. Ulkoisen käytön lisäksi niitä kannattaa lisätä vaikka smoothien joukkoon.

Pellavansiementen uskotaan nopeuttavan hiusten kasvua, estävän hiusten lähtöä, sekä kosteuttavan ja vahvistavan hiuksia.

Niinpä heitin kattilaan pari kourallista pellavansiemeniä ja kaadoin päälle pari, kolme desiä vettä, ja keittelin seosta hämmentäen. (Pellavansiemenet juuttuvat helposti kattilan pohjaan.)  Muutaman minuutin keittämisen jälkeen otin seoksen pois levyltäja annoin sen jäähtyä.

Jäähtyneen keitoksen valutin siivilän läpi astiaan. Jotkut käyttävät tässä sukkahousuja, ja puristelevat sen läpi geelin. Kokeilin tätä tapaa, ja totesin sen todella hitaaksi ja sotkuiseksi tavaksi.

Käytän itse geelin hiusnaamiona, enkä varsinaisena hiusgeelinä. Vaikkakin tästä syntyy todella napakka geeli, joka varmasti pitää hiukset kuosissaan, eli varsin käyttökelpoinen geeli. Annan geelin vaikuttaa hiuksissa muutamia tunteja, ja hieron sitä myös päänahkaan levitysvaiheessa.

Käytän tekemäni geelin viikon sisällä, en mielelläni säilyttele omatekoisia seoksia pitkään jääkaapissa, koska niistä puuttuu säilöntäaineet.

kauneus hiukset
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *