Ruma
Se on jännä, miten jotkut asiat painuvat mieleen niin, että ne muistaa vielä vuosien, tai vuosikymmenien päästä.
Kävelin kerran kaupungilla kaverini kanssa. Meillä oli joku super hauska juttu kesken ja hyvä fiilis. Naureskelimme ja tuntui, että koko universumi on puolellamme. Takanamme käveli kaksi saman ikäistä poikaa ja he huutelivat meille jotakin saadakseen huomiota.
Pojat juoksivat luoksemme. Pysähdyimme. Toinen katsoi mua ja tokaisi ”v*tun ruma”. He alkoivat nauraa ja jatkoivat matkaa. Minun ja kaverini hauska hetki oli pilalla. Hyvä fiilis katosi ja tuntui vaan tosi pahalta.
Muutama sana, jotka tuntuivat hirveältä. Ne olivat kuin isku kasvoille. Tunsin itseni ihan hirviöksi, joksikin niin rumaksi, että ihminen ihan kauhistuu ja ei pysty hillitsemään reaktioaa. Niin ruma, että joku ihan kavahtaa katsoessaan.
Nyt on helppo katsoa taaksepäin, laittaa asia mittasuhteisiin. Tietää kuka siinä hetkessä oli ruma, käytökseltään. En tiedä kuka sinä olit, mutta tuskin olisit sanonut niitä sanoja, jos olisit tiennyt miten paljon ne satuttavat. Tai ainakin toivon niin.
Sanotaan, että ei haukku haavaa tee, mutta kyllä ne sanat satuttavat. Rumat sanat voivat satuttaa ja jäädä mieleen ikuisesti. Ja ei, ei ole kuulijan vastuulla ”laskea toisesta korvasta ulos” tai ”olla välittämättä”, on sanojan vastuulla olla loukkaamatta toista puheillaan. Onko toisen ulkonäön, ulkoisten ominaisuuksien arvostelu koskaan perusteltua? Ei ole. Ei oikeasti ole.
Haluan ajatella, ettei tuolla hetkellä ole enää mitään painoarvoa. Eikä sillä olekaan. En halua, että sillä on. Silti, joskus huomaan, kun joku uusi tuttavuus tai vieras ihminen katsoo minua, mielessäni saattaa livahtaa ajatus, että ajatteleeko hänkin että onpa ruma.
Mietin kuin monta kehua, kuinka monta ”olet kaunista”, ”olet hyvä”, tarvitaan pyyhkimään pois yksi ””v*tun ruma”.
Jaan harvoin mitään näin henkilökohtaista, mutta luulen, että monella muullakin on vastaavia kokemuksia, ja jokaiselle sellaisen hetken kokeneelle haluan vaan sanoa, että sinä olet ihana, kaunis ja riität juuri sellaisena kun olet.
Minä en ymmärrä tota hauskuutta jossa kauniille naiselle sanotaan päin naamaa että oot ruma ja kaiken päälle nauretaan hämmentyneelle ilmeelle. Tiktok tason sontaa . Vaikka se on vain sana se voi satuttaa ja hämmentää hyvinkin pitkään ja syvältä, kun vieras ihminen lyö sanat päin kasvojani että olen ruma, kyllä, kyllä todellakin mieleeni jää kaivelemaan että todellako,todellako vieras ihminen ajattelee minusta niin , sellaisenako vieras ihminen minut näkee, haavat voivat olla syviä vaikkakin näkymättömiä.
Ketä itse sanoisin rumaksi? Todellinen kauneus tulee sisältä päin, kaunis tai komea ihminen on vain kiiltokuva jos sydän on musta , kaunista tai komeaa päältä, ilkeää Ja ahdistavaa sisältäpäin. Ne huutelevat pojat saattaisivat mahtua siihen ruman kategoriaan, mutta ehkä he ovat vuosien varrella löytäneet sen paremman tien.
Olen tavannut lukuisia miehiä ja naisia , vähemmän kauniita tai komeita, mutta sisältä päin on loistanut sisäinen kauneus, nostanut hymyn ja ilon kasvoille, ei olisi tullut mieleenikään sanoa heitä rumiksi. Tavallisuudessaankin he ovat kauniita, persoonallisia, upeita ihmisiä. Kun ulkoinen ja sisäinen kauneus kohtaa, se on loistavaa.
Elämän aikana me käymme monellaisia sisäisiä prosesseja läpi, kasvamme henkikisesti, jonkun iskun takia ehkä taannummekin, suunnan mihin pyrimme voimme kuitenkin itse valita.
Ruma voi olla kaunista ,kaunis voi olla rumaa ,eikä mitenkään ole väärin olla kaunis/komea niin sisäisti kuin ulkoisestikkin . 🤔
Kiitos kommentistasi! Olet asioiden ytimessä. Niin kliseistä kun se onkin, koen että kauneus tulee sisältä. Toki on sellaista täydellistä ulkoista kauneutta kun kaikki ihmisessä on vaan osunut kohdalleen. Mutta sitten se toisenlainen kauneus, mikä näkyy teoissa ja olemisessa, se on kiehtovaa.
Juuri se toisenlainen kauneus joka näkyy teoissa ja olemisessa, se kiehtoo minua eniten, se herättää kiinnostukseni. Se kun kaikki matsaa, se voi lumota ensin, mutta sisältä tuleva kauneus ja erityisyys kantaa lopun elämää.
Joskus ei mene mun mielestä kehutkaan putkeen. Oltiin kaverin kanssa terassilla, kun pari örveltäjää saapui pöytäämme ja rupesivat kilvan kehumaan minua. Tuli jotenkin ankea fiilis, kun vähintään yhtä kaunis (molemmat ollaan ihan tavallisia pottunokka naisia kyllä :D, mutta kännisen silmissä vissiin vilisi..) jäi ilman kauniita sanoja. Plää. Epäkohteliasta jotenkin, mutta mitäpä tommosilta känni-ääliöiltä paljon voi odottaa.
Muutenkin semmonen pieni kehu, vaikka työkaverille tms, tekee kyllä hyvää ja kannattaa viljellä jos kehu on aito, teennäistä sontaa en kannata, mutta harvoin tulee kehaistua kenenkään ulkonäköä ja sillä on yleensä positiivinen vaikutus (paitsi edellä mainitussa tapauksessa). Ja varsinkin, jos tuntee lapsia ja nuoria niin on kyllä kiva kehua ihmistaimia.
Kun sanoin kummitytölleni, että ”Sä oot kyllä ihana” Niin se vastasi ”niin olenkin” :D. No siis tuo asenne pitäisi opetella itsekin!
Juu, kehuja ei kannata säästellä :). Ja sellaiset aidot, hyvin valitut sanat piristävät ja ilahduttavat vastaanottajaansa.
Ihanaa ja aurinkoista päivää!