Se trendi mihin mun ei pitänyt lähteä…

 

Kun mä näin ensimmäiset solmuvärjätyt vaatteet tänä keväänä, mun reaktio oli EI. Ei todellakaan. Ei.

Olisihan mun pitänyt arvata, että se mihin mulla on noin voimakas reaktio, kääntyy vielä päälaelleen.

Näin muutamia todella kivoja ja en tiedä voiko tästä trendistä todellakaan käyttää sanaa tyylikäs, mutta ehkä esteettisesti miellyttäviä toteutuksia.

Päätin kokeilla tekniikkaa kuitenkin itse joihinkin vanhoihin t-paitoihin. Kaupan väreillä värjäys sujuisi todella helposti. Paketissa on suola ja kaikki tarvittava mukana.

Itselleni ongelmaksi muodostui ettei kaupasta löytynyt mieleistä sävyä. Värit eivät myöskään ole sieltä luonnollisimmalta päästä.

No, mistä kaikki parhaat raaka-aineet löytyvät? Keittiöstä.

Niin löytyi kirkkaan keltaisten hippipaitojenikin väri. Selailin netistä vähän ohjeita ja siellä löytyi kurkumalla värjäysohjeita.

Olen todella huono noudattamaan ohjeita, joten tein vähän sinne päin.

Keitin kattilassa jonkin aikaa pussillista kurkumamaustepussia. Sillä aikaa tein paitoihin kuminauhoilla kuvioita. Nostin kattilan sivuun ja laitoin paidat kattilaan. Jätin ne sinne niin tunniksi. Tämän jälkeen laitoin paidat pesukoneeseen lyhyellä ohjelmalla.

Ainakin ensimmäisessä pesussa väri ei lähtenyt mihinkään. Ja mietin että jos paidoista tulee kivat, se on win-win, koska kyseessä oli käyttöelinkaarensa päässä olevat hieman värjäytyneet paidat. Nyt on aurinkoisia hippipaitoja kesäksi ja ensitalveksi pirteitä pesurättejä.

🐝

At first I was totally against this tie-dye trend. It was just way too much for me. I didn’t see myself going around like something escaped from the Woodstock…

But them I saw few actually kind of nice clothes that were tie-dyed and well, I was curious!

I wasn’t willing to buy them so I wanted to do a little DIY project. Using the dyes from store you just toss the clothes and dye bag into washing machine.

The problem was that I didn’t find a color I like, and also wanted to try natural colors. So I ended up boiling a back of tumeric, and while it was boiling, I made knots to my shirts using rubber bands. Then I tossed my shirts into the water and let them sit there approx an hour. Then I washed them in washing machine. Please do be careful with the hot water babes!

muoti diy paivan-tyyli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *