Syksyn lukulista
Taisin mainitakkin, että luon poikkeuksellisen hitaasti ja vähän. Lukupinossa on syksylle vielä monta kirjaa. Olin ylpeä kun luin tuttuun, nopeaan tahtiin Viimeisen vuosipäivän, ja innostuin taas kirjoittamaan kirjoista pitkästä aikaa.
Luettu: Liane Moriarty-Viimeinen vuosipäivä
Kirja menee eteenpäin kuin itsestään. Inhimilliset, ongelmaiset hahmot tekevät tarinasta mukaansatempaavan. Juoni on samaan aikaan ennalta arvattava, ja täysin odottamaton.
Liane kirjoittaa kirjoissaan aika vaikeista ja raskaista aiheista, ja samalla viihteellisesti, kepeästi ja jollakin tapaa toiveikkaasti.
Luettu: S. J. Bennett-Kolme koiraa haudattuna
Jos pidät Agatha Christien kirjoista, viihdyt myös tämän kirjan parissa. Nykypäivään sijoittuvassa jännittävässä murhamysteerissa ratkaisua selvittelee itse Englannin kuningatar uskollisen apulaisen avulla. Tämä on kirjasarjan toinen osa, ensimmäinen osa Windsorin solmu oli loistava kirja, eikä tämä jää yhtään huonommaksi. Väärän paikkaan päätyneen taidemaalauksen mysteerin selvittely on vaarallista ja jännittävää puuhaa. Onneksi Elisabethillä on luotettava avustaja ja corgilauma tukena.
Kesken: Ray Connolly- Elvis Presley
Elvis-leffan jälkihurmiossa tilasin tämän Elviksestä kertovan kirjan. Periaatteessa kirja on ihan mielenkiintoinen, mutta ei vedä vertoja elämäkerroille, joissa itse päähenkilö itse kertoo tarinaa. Tämä on kuulopuheita ja pätkiä sieltä täältä eri lähteistä.
Kesken: Priscilla Presley-Elvis and me
Kuten totesin, Elvis-leffa teki suuren vaikutuksen. E-kirjana latasin myös Priscillan tarinan hänen ja Elviksen rakkaustarinasta. Paperikopiota tuskin löytyy tästä kirjasta enää mistään, ja itselläni se hieman miinustaa lukunautintoa. Tämä on kaikin puolin kiehtovaa luettavaa.
Jonossa: Taylor Jenkins Reid- Carrie Soto is back!
Jos olet lukenut kulttikirjat Daisy Jones and the Six, ja Seven Husbands of Evelyn Hugo, tiedät että tältä kirjalta voi odottaa paljon. Taylor Jenkinsin uusin kirja on tulossa lukujonooni AdLibrikselta. Carrie Soto on huipputenniksen pelaaja, josta saimme jo maistiaisia Juhlat Malibu-kirjassa. Carrie on jättänyt ammattilaisuransa, vain palatakseen ja taistellakseen tien takaisin huipulle.
Jonossa: Natalia Jenner-Jane Austenin talo
Valitsin kirjan kiiltokuvamaisen kannen takia, sekä kuvauksen ”hyvän mielen lukuromaani kaikille Jane Austen-faneille”. Kyllä kiitos, aina on aikaa hyvän mielen kirjoille. Toisen maailmansodan jälkeen sekalainen joukko pienessä englantilaiskylässä lyöttäytyy yhteen pelastaakseen Jane Austenin perinnön.