Toukokuun tähtiluonnonkosmetiikkavalinnat
Kuukauden luonnonkosmetiikkavalinnat ovat jälleen täällä. Niille tiedoksi, jotka ovat ensimmäistä kertaa blogin parissa, kerään joka kuukausi kolme luonnonkosmetiikka suosikkiani/uutuutta esittelyyn.
Haluan muistuttaa, että mahtavia, luonnonkosmetiikkaa oleviakaan tuotteita ei kannata ostaa yli tarpeen. Joka kerta kun hankin uuden tuotteet, mietin että tarvitsenko sitä todella, mihin tarpeeseen sen ostan, ja ehdinkö todella käyttää sen loppuun ennen kun se menee vanhaksi. Suunnilleen joka kolmannella kerralla ostosfiiliksissä huomaan, että olisin tekemässä hankintaa jostakin muusta syystä kun tarpeesta.
Ere Perez Avocado Waterproof Mascara
Tämä vedenkestävä ripsiväri on vilahtanut blogissa esittelyssä jo viime vuoden alussa. Olen testannut tässä välissä muitakin ripsivärejä, mutta päätynyt siihen lopputulokseen, että tämä on minulle paras ripsari. Vedenkestävä, levittyy helposti, intensiivinen musta sävy, tätä pystyy kerrostamaan 3-4 kerrosta ripsiin helposti. Saa pois öljymäisellä putsarilla hankaamatta. Huomioitavaa on se, että ihan täysin puhdas luonnonkosmetiikka tuote tämä ei ole, koska ainakin aiemmin se sisälsi pieniä määriä silikonia.
Tämä on vegaaninen ja soveltuu myös herkille silmille.
Laveran sinisävyinen luomiväripaletti
Tänä kevään sinisävyiset ja vaalean helmiäiset silmämeikit 00-luvun hengessä ovat se juttu. Laveran pehmeitä sinisiä sävyjä sisältävä paletti vastaa tähän tarpeeseen. Toki kauniit sävyt toimivat loistavasti myös klassisemmissa meikkilookeissakin.
Sävyissä on juuri sopivasti pigmenttiä, loistava levitettävyys sekä pysyvyys.
Boho Green Make-Upin huulipunat
Kun etsit huulipunaa joka pysyy, mutta ei kuivata huulia, kokeile Bohon kauniita sävyjä. Oma lempparini on 304, joka on kaunis pehmeän persikkainen sävy. Tätä voit lisätä myös poskiin poskipunan sijasta.
Aiemmat valinnat löydät täältä: