Luontoretkellä
Viikko vierähtänyt niin aivottomana, ettei ole voinut mitään järjellistä edes ajatella kirjoittavansa. Haikeana muistelin Halloween juhlia muutama viikko sitten ja mietin, että seuraavan kerran emännöin juhlia kun uusi talo on valmis. Väärin meni. Sainkin emännöitäväksi mieheni, Maailman parhaan putkimiehen ja hänen kahden ystävänsä syntymäpäiväjuhlat – huh huh! Ennen olisin nauttinut juhlapaikan koristelusta, ruokien laittamisesta yms yms. MUTTA nyt 3 teletapin kanssa, teatteriretken, kampaajan, hopeyhdistykselle varatun ajan ja lehden haastattelun sekä normaaliarjen yhdistäminen suurien kemujen järjestelyjen kanssa oli hiukan haasteellista – kun ei niitä tunteja ole edelleenkään tullut enempää vuorokauteen. Nyt kuitenkin juhlat kunnialla hoidettu – täytyy kyllä myöntää, että taisin niistä kyllä hiukan nauttiakkin tanssin, seurustelujen ja maailman vahvin mies painien katselun lomassa. Nyt on univelkaa seuraavalle vuodelle asti varastossa. Viikko olikin mukava aloittaa väsyneenä, kipeiden lapsien kanssa.
Olin eiliselle pakannut Nörtin ja Gansterin kerhoeväät valmiiksi kerhopäivää varten, mutta aamulla päätimme jättää kerhon väliin kun kaikki kolme köhivät kilpaa. Päätin, että hyödynnämme valmiit eväät ja menemme köhää uhmaten hankkimaan metsäretkelle raittiin ilman myrkytyksen.
Ajattelin että tietenkin äitinä minun tulee opettaa pienille teletapeille luonnosta jotain samalla kun metsässä eväitä söimme. Aloitin helpoimmista: ”Tiedättekö mikä puu tuo on, jossa on valkoinen runko?” ”Entäs tuo jossa on noita havunneulasia?” Nörtti ja Gansteri tietenkin tiesivät puut Koivuksi ja Kuuseksi (Kuka lie mennyt opettamaan ennen äitiä). ”No tiedättekö missä puussa on myös havunneulasia? Niitä kasvaa mökillä.” Tunsin itseni todella viisaaksi opettajaksi. Harmi vain että joku muu oli ehtinyt opettamaan teletapeille jo paljon asioita luonnosta. ”Äiti, mikäs tuo puu on jossa on harmaata?” Gansteri kysyi. ”Ööö… Se on varmaan Haapa. Joo se on Haapa. Kai”. Ajattelin, että eiköhän se riitä puista. Kuunneltiin hiiren hiljaa, että mitä eri ääniä luonnosta kuuluu. Taustalta kuului koiran haukuntaa, auton hurinaa, lentokoneen ääni ja puiden huminaa sekä tietysti lintujen laulua. ”Äiti minkä ääni toi on?” Nörtti kysyi. ”Öö… Linnun”. ”Niin, niin mutta minkä linnun?” ”Öö… linnun”. Hienosti lennosta osasin jatkaa keskustelua siihen, että osa linnuista muuttaa talveksi etelään. ”Äiti, muuttaako ne mustatkin linnut etelään? Mitä ne mustat linnut oli?” Nörtti mietti. ”Öö, tarkoitatko variksia?” ”No en, ei ne ole mustia, niissä on harmaatakin, tarkotan niitä pieniä kokonaan mustia. Muuttako nekin etelään?” ”Öööö… Voi olla, äiti ei nyt muista ihan tarkkaan. Mutta hei tiedättekö mitä varpuja noi tossa viltin vieressä ovat?”
Täytyy vissiin lukea joku biologian kirja ennen seuraavaa metsäretkeä tai tältä Äidiltä katoaa loputkin uskottavuuden rippeet.
Äiti kuittaa ja menee jälleen asentoon X makaamaan sormet ristissä, toivoen kokonaista yötä ilma herätyksiä. (Tai eihän tohon sohvalle nyt ihan X asentoon mahdu, pikemminkin I).